sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kesäkuvia ja karhun tassuja

 Hei ja hyvää juhannusta kaikille!

Juhannus taitaa tosin olla jo ohi, mutta juhannusviikonloppu kyllä vielä jatkuu! Minullakin oli nyt kolme päivää vapaata töistä. Yleensä olen viettänyt juhannusta porukoiden kesämökillä, mutta nyt en jaksanut lähteä mihinkään, kun olisin joutunut pahimpaan ruuhkaan ja on niin hirveän kuuma. Mutta ihan mukavasti kotonakin tämä juhannus meni. Ehtii hyvin postaamaan tänne blogiinkin!

Aluksi kuvia, jotka otin kun kävin muutama viikko sitten kuun vaihteessa porukoiden luona. Aluksi kuvasin Rubya mökillä, jossa kävimme vain kääntymässä - tuolloin oli todella kylmää ja tuulista, eikä oikein huvittanut olla pidempään saati jäädä yöksi.











Seuraavat kuvat Miyukista ja Satsukista on otettu ihan vaan porukoiden pihalla. Otin nämä nuket mukaan, koska ne ovat olleet noissa vaatteissaan ikuisuuden ja halusin asuista kuvia, että pääsisin vaihtamaan vaatteet.










Sitten muihin asioihin!

...eli uuteen nukkeen! ♥

Pahvilaatikon päällä olevassa kirjepaketissa olivat nämä asut, jotka löysin käytettynä Mandarakesta hyvään hintaan.

Furisode-kimono, jollaista olen kaivannut nukeilleni jo todella pitkään, sekä miko-asu, jossa on minihame hakaman sijaan. Jälkimmäinen asu haisee tosi voimakkaasti huuhteluaineelle, ja minun pitää tuulettaa sitä ennen kuin voin kokeilla sitä nukelle tai edes laittaa sen nukenvaatelaatikkoon...

Sitten oli aika käydä isomman paketin kimppuun!

Kuplamuovikääreestä paljastui...

...tällainen ihanuus vaatteineen! ♥

Azonen Komorebi Mori no Doubutsu-tachi -sarjan karhu-Koron! ♥

Minun ei tosiaan pitänyt ostaa tässä kuussa enää uusia nukkeja Saskian ja Minamin jälkeen, mutta kun Azonen Shibuya-haaraliike listasi myyntiin mukavan määrän käytettyjä nukkeja ja niiden joukossa oli tämä karhu-Koron hyvin halpaan hintaan, en voinut vastustaa kiusausta ja tilasin nuken heti itselleni.

Olen halunnut toista Koronia jo vuosia, varsinkin sen jälkeen kun leikkasin Kisan hiukset. Yksi ihan kunnollinenkin Koron olisi nimittäin kiva omistaa! Tätä karhu-Koronia olen aina pitänyt varteenotettavana vaihtoehtona, sillä se on tosi erinäköinen kuin Kisa, tosi söpö ja stock-asukin on ihana. Olin jo kerran ostamassa tätä nukkea, mutta en sitten raaskinutkaan laittaa rahoja siihen, ja jälkeenpäin vähän kyllä harmitti! Mutta nyt sain sen itselleni tosi edulliseen hintaan, joten olen tyytyväinen.

Ihan kaikkia stock-vaatteita ja -tavaroita en saanut mukana, mutta tärkeimmät kuitenkin. Mekko, pusero, karhuasun housut, kengät ja sukat.

Kuten lehtisestä näkee, puuttumaan jäivät takki, laukku, hattu, karhunkorvat, karhuasun toppi ja lisäkädet. Olisinhan minä nuokin voinut ottaa, mutta tärkeämpää oli saada pitkään himoittu nukke halvalla vihdoin itselle, joten pärjään kyllä ilman noita puuttuvia osiakin. Oranssihiuksinen versio on Direct Store Limited. Minusta perusversio on kyllä kivemman näköinen. Perusversiolla on myös Koronilla harvemmin nähty :3 -ilme, kun taas Limited vain hymyilee tavallisesti. Senkin takia tämä Koron oli hyvä valinta toiseksi Koronikseni, koska sillä on eri ilme kuin ensimmäisellä.

Puettuna, tosin karhuhousut jätin pois. Minusta tämä asu on kyllä tosi kiva!

Näistä saappaista kyllä tykkään, mutta niiden pohjat ovat aika epätasaiset, joten nukke on vaikea saada seisomaan suorassa ne jalassa.

Söpö ♥

Pakollinen vertailu toisen Koronini, Kisan, kanssa. Kuten näkyy, nuket ovat tosi eri näköisiä keskenään, eikä niitä välttämättä pikavilkaisulla edes tunnistaisi samaksi hahmoksi.

Puuttuneille karhunkorville löytyi onneksi omista varastoista vaihtoehto! :D

Mietiskelin nuken hahmoa ja tulin siihen tulokseen, että hän voisi olla Kotorin pikkusisko! Molemmilla nukeilla on ruskeat silmät ja hiukset, joskin vähän eri sävyä, joten minusta he sopivat hyvin sisaruksiksi.

Sitten piti miettiä nimi, joka sopisi jotenkin yhteen Kotorin kanssa. Päädyin lopulta antamaan uudelle nukelle nimeksi Himari, ja päädyin sitten luomaan iloisen luonteenkin hahmolle nimen pohjalta. Himari voidaan kirjoittaa eri tavoilla, mutta yksi mahdollinen kirjoitusmuoto tarkoittaa auringonkukkaa.

Siskokset vielä toisessa yhteiskuvassa. Kotorillakin on uudet vaatteet - ostin tuon puseron Mandarakesta ihan vaan että saisin jonkun nätin paidan käytettäväksi tuon ihanan hameen kanssa.

Sellaista tällä kertaa! Ensi kerraksi voisin yrittää ottaa lisää asiallisia nukkekuvia, ja profiileihinkin pitäisi päivittää kaikki uudet hahmot. Näkemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti