perjantai 28. joulukuuta 2018

Myöhäiset joulutervehdykset ja lumisia kuvia

Moikka ja hyvää joskin kovin myöhäistä joulua kaikille!

Aikaisempina vuosina olen yleensä tehnyt blogiin jouluaiheisen postauksen viimeistään joulupäivänä. Nytkin otin joitakin jouluisia kuvia, mutta en vaan jaksanut tulla päivittämään blogia pyhinä ^^' Välipäivät ovat jo hyvää vauhtia menossa mutta palataan vielä joulutunnelmiin näiden muutaman kuvan kera! Lopussa sitten vähän tuoreempaa materiaalia.


Sorata oli viime vuonna veronpalautuksilla ostamani nukke, jonka esittelin blogissa jouluaattona. Siitäkin on jo vuosi aikaa!


Uusin nukkeni Maron uusissa vaatteissaan! Ihana villatakki on Etsyn BlablaBlythe -nimiseltä myyjältä.


Yritin ottaa myös jotain jouluista kuvaa jostain Pullip-perheen nukestani, mutta koska täällä on ollut vain pilvistä, harmaata ja pimeää, suurin osa kuvista oli tämän laatuisia. Eli pimeitä. Reina kyllä yrittää edustaa parhaansa mukaan!


Tänne saatiin erittäin valkea joulu ja Nanamin vaatteet ovat juuri tilanteeseen sopivan väriset.



Näinkin lumista täällä oli, ja lunta on aaton jälkeen tullut vielä reilusti lisää!

Sitten tämän päivän asioihin!

Kuten jo aiemmin mainitsin, täällä on ollut enimmäkseen pilvistä ja pimeää, ja luntakin sataa melkein koko ajan. En ole siis hirveästi viitsinyt kuvailla, koska lopputulokset olisivat kuitenkin pimeän puoleisia. Yhtenä päivänä näkyi taivasta ja aurinkoa, mutta silloin piti juosta paikasta toiseen niin en ehtinyt ottaa yhtään kuvaa : P

Tänään kuitenkin kävin yrittämässä ja varmaankin lumen paljoudesta johtuen kuvista ei tullut ihan niin pimeitä kuin etukäteen pelkäsin. Nappasin hyllystä koekappaleiksi Saran, Soratan ja Arthurin.


Etsin Etsystä nukkekokoisia kaulaliinoja ja löysin CrochetCraftsChaos -nimisen suomalaisen kaupan, joka myi juuri sopivan kokoisia ja vieläpä erittäin hyvänhintaisia kaulaliinoja pienempien nukkejen käyttöön! Ostin heti yhden ja se on kyllä juuri sopiva. Pullipeille pitäisi olla isompi ja paksumpi viritys, että näyttäisi järkevältä. En tosin ole tällä hetkellä sellaisen tarpeessa.





Minusta Sorata stock-asuineen sopii hyvin talvisiin kuviin vaikka promokuvissa nukke siskoineen onkin aika kesäisissä maisemissa : P




Viime vuonna joulupaketista putkahtanut villatakki on aivan yltiöspö Arthurilla huppuineen kaikkineen! ♥



Loppuun tyhmä pölähdyskuva mutta halusin nuo kuusenoksat taustalle :'D

Lumi on muuten ihan kauhean tarttista: nuket kaatuilivat hankeen ja olivat ihan lumessa, lumi tarttui hanskoihin ja hanskoista nukkeihin ja lopulta vein hanskat sisälle, kun ne olivat jonkun vartin kuvailun jälkeen ihan märät... ei ihanteelliset olosuhteet!

Katsotaan, nappailenko jotain teemaan sopivia kuvia uudeksi vuodeksi. Pari nukkea odottaisi tuolla kimonot ja yukatat päällä, joten ehkä saatan jotain keksiä! Jos en, näemme seuraavan kerran vuoden 2018 nukketapahtumien päivityksen yhteydessä. Nähdään!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Sei Shounen Yuugi

Hei taas kaikille!

Black Friday ja Cyber Monday ovat jo olleet ja menneet ja nyt veronpalautusten tultua posti on varmasti pullollaan paketteja! Itse tilailin Black Fridayna vähän nukenvaatteita ja nyt veronpalautuksilla lisää nukenvaatteita ja yksittäisiä Re-ment -settejä ja odottelen niitä tulevaksi. Toivottavasti mahdollisimman moni paketti ehtisi perille ennen joulua!

Ennen pienempiä nukenvaatepaketteja tämä jo marraskuun loppupuolella tilaamani vähän isompi paketti tuli perille!


Jos muistatte mitä olen aikaisemmin Mandarakesta tilaillut niin pystytte varmaan arvaamaan, mitä tämä paketti sisältää :'D


Paljon isoa kuplamuovia! Pyysin erikseen viestissä puljua pakkaamaan ostokseni huolella, ja toive oli toteutettu.


Sisältö näkyy jo!


Nukke kuplamuovikääreessä mukana tullut huivi ikävästi naamalla :'D


Sain tänään myös kaksi muuta pakettia. Toisessa oli ensi vuodelle ostamani Ensemble Stars -aiheinen pöytäkalenteri, toisessa Azonen nukenvaatteita, molemmat paketit Amiamilta. Tuon vanhan FannyFanny -mekon löysin Amiamin käytettyjen nukketavaroiden osastolta avaamattomana, paita oli alennusosastolta ja pitkään himoitsemani shortsit normaalihintaiset. Paketin ajoitus oli loistava, sillä tällaiset vaatteet ovat juuri uuden nuken hahmon tyylisiä ja pääsin heti kokeilemaan niitä sille.


Tuo naamalle valahtanut huivi näytti niin säälittävältä, että siitä oli pakko ottaa vielä kuva ^^'



Sitten päästiinkiin jo poseeraamaan. Tervehtikää uusinta tulokastani, Maronia! ♥

Maron on Azonen Sahra's a la Mode -sarjan Maya, ja mallin nimi on M's Bakery he Yokoso. Olen jo pitkään miettinyt Mayan hankkimista Azone-perheeseeni, sillä nuken naama on mielestäni kiva ja monet mallit mukavan näköisiä. Tämä toiseksi vanhin julkaisu pyöri listoilla monen muun tosi kivan julkaisun kanssa, mutta lopulta päädyin hankkimaan juuri tämän, sillä sain sen Mandaraken Nakano -haaraliikkeestä vain 4000 jenillä, eli vähän yli 30 eurolla!

Juuri tämä malli on yleensäkin halpa, ja nyt se oli aivan poikkeuksellisen halpa siksi, että sen mukana ei tullut laatikkoa, ohjekirjoja, pikkuhousuja eikä toisia kenkiä (valkoiset sandaalit). Hinta oli niin halpa, että päätin nuken ostaa, kun sen Mandarakessa myynnissä näin. Selailen usein Mandarakea, ja juuri tuona päivänä Nakanoon oli tullut myyntiin monta laatikotonta nukkea, joita myytiin huomattavasti normihintoja halvemmalla. Tein siis hyvän löydön!


Tämä sininen mekko on aivan ihana! ♥


Sitten vaihdettiinkiin jo vaatteita! Nämä vaatteet sopivat mielestäni nuken tyyliin. Ajattelin, että Maron olisi semmoinen vauhdikas, menevä ja urheilullinen tyttö.


Uudessa mekossa! Tämä voisi tarvita ehkä leggingsit toimiakseen... mutta en tiedä myydäänkö Azoneille sellaisia? Azonen virallisissa vaatteissa en ole sellaisia koskaan nähnyt, mutta myydäänhän niitä toisaalta CoolCatilla. Ehkä tilaan sitten sieltä pari paria kokeiluun.


Lopuksi takaisin omiin vaatteisiin. En tykkää siitä, että kengät ovat muovia! :'D Tilasinkin monet uudet kengät pureneemojeni käyttöön niin saan sieltä kivemmat korvaamaan noita muovisia. Joskin eiköhän noillekin löydy jotain käyttöä. Tarjoilijan asu on muuten kyllä tosi söpö! Tämän nuken Limited -versiolla on punavalkoinen asu, joka on mielestäni aika levottoman näköinen. Sininen ja valkoinen ovat silmää miellyttävämpi yhdistelmä.


Söpö on! ♥ Saatan vähän parturoida tuota otsatukkaa lyhyemmäksi, niin ihanat siniset silmät näkyisivät vähän paremmin. Mayan julkaisuilla on muuten usein polkkatukka, koska hahmon profiilissa se mainitaan hänen parhaaksi puolekseen! Itse tykkään näistä pitkätukkaisista julkaisuista ehkä enemmän, varsinkin näistä joilla on ns. hime cut -hiustyyli! Sellaisia ovat ainakin tämä ja sitten viime vuoden uudenvuodenjulkaisu.

Jos muuten haluatte käydä katsomassa noita Sahra's a la Mode -sarjan tyttöjen virallisia profiilitietoja, ne löytyvät englanniksi täältä! Olen muuten ajatellut tehdä blogiin tuonne yläpalkkiin jonkun infosivun, jossa olisi kaikkia tällaisia hyödyllisiä linkkejä. Kommentoikaa toki, olisiko ajatus hyvä!

Katsotaan, ehdinkö vielä postaamaan ennen joulua. Osallistuin innolla PullipSuomen joulukalenterihaasteseen kunnes kyllästyin sisällä otettuihin salamakuviin: täällä on niin synkkää ja pimeää, ettei kuvaamisesta meinaa tulla mitään! Viimeistään joululomalla otan kyllä uusia kuvia ja pistän niitä tännekin esille.

Hauskaa joulun odotusta! Siitä onkin puolet jo kulunut, enää 12 päivää jäljellä!

tiistai 4. joulukuuta 2018

Tsuki no Yakata

Moikka ja hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!

Nyt on jo joulukuu! Aika kuluu niin nopeasti. Jouluunkin on enää kolmisen viikkoa aikaa O__o Hui!

Täällä on ollut monena päivänä tosi pimeä ja harmaa sää, mutta onneksi välillä on näkynyt vähän aurinkoa. Kuten viime viikonloppuna, jolloin kuvailin vähän nukkeja pihalla ja parvekkeella.



Koska Miyukilla on LL-kokoinen rintavarustus kehossaan, vaatteiden löytäminen on hankalaa. Olen pari mekkoa ja paitaa uhrannut hänen käyttöönsä - vaatteissa on riski, että ne venyvät jättitissien takia ja ovat sen jälkeen aivan liian isoja muiden nukkien käyttöön. Tämä M-kokoisille Pureneemoille mitoitettu paita on melkein sopiva, joten se saa nyt jäädä Miyukin käyttöön. LL-kokoisille neemoille tehdään tosi huonosti niille sopivia vaatteita. Pitäisi varmaan palkata joku tekemään tilaustyönä pari mekkoa tälle : P





Ylläoleva kuva paljastaa nukkekuvauksen karun todellisuuden :'D Eli hankin kesällä Fionalle uuden peruukin. Ostin tämän Toymalaysian Etsy-kaupasta. Ongelma: se on liian pieni! Peruukki on ilmeisesti kokoa 9 tai 8-9. Se menee päähän, mutta ei pysy päässä vaan tippuu pois jatkuvasti! Nättihän se on kuin mikä ja väri mätsää nuken kulmakarvoihin täydellisesti, mutta en vaan voi elää näin pienen tukan kanssa D:

Ennen tämän kuvan ottoa peruukki oli nimittäin valahtanut kassissa pois nuken päästä. Riisuin hanskat ja taistelin peruukkia minuuttikaupalla takaisin nuken päähän. Ei pysynyt millään ja sormeni olivat aivan umpijäässä kun lopulta sain tukan jotenkin aseteltua ja hanskat käteen. Pari sotkuista kuvaa todisteeksi peruukin huonoudesta ja eikös parin kuvan oton jälkeen tukka taas irronnut päästä :'D Yhyy... en halua kiinnittää peruukkeja sinitarralla tai liimalla, joten edessä on uuden tukan hankkiminen tälle nukelle. Väliaikaisesti Fiona käyttää nyt Sakin vanhaa tummanruskeaa peruukkia, joka tekee vihreistä silmistä tosi pistävän näköiset!



Tuhosin Reinan vanhan peruukin kesällä ja mietin uuden ostamista. Liityin sitten jossain vaiheessa PullipSuomen discord-kanavalle, jossa oli juuri sopivasti menossa Leeke-kimppa. Osallistuin ja aluksi tarkoituksenani oli tilata Reinalle sieltä punainen lyhyt peruukki. Se oli kuitenkin Dalin koossa loppu, joten piti keksiä jotain muuta. Päädyin tällaiseen lyhyeen tummanruskeaan peruukkiin, joka on mielestäni aika kiva! Otsatukkaa jouduin kyllä lyhentämään aika reilusti ja leikkaan tuota varmaan vielä vähän lyhyemmäksi.

Samassa kimpassa piti tulla ihana vaaleanpunainen hattaraperuukki Chiyolle, mutta kimpan järjestäjä tilasi sen vahingossa väärän kokoisena! D: No, loppu hyvin, kaikki hyvin - sain rahat takaisin, mutta Chiyo jäi ilman uutta peruukkia >: Koska sillä kuitenkin on ihan hyvä peruukki, menetys ei ollut suuri. Olisin vain kaivannut vähän vaihtelua!



Ulkona oli ihan kamalan tuulista, joten siirryin sisätiloihin ja otin vielä pari kuvaa parvekkeella Azonen pojistani.




Puin nämä vaatteet Arthurille jo ajat sitten mutten ole ottanut nukesta vielä yhtään kuvaa ne päällä. Nyt on sekin puute korjattu! Takki ja hattu Miyukin stock-kamoista, loput erikseen ostettuja Azonen XS-pojille mitoittamia vaatteita.



Yukito puolestaan kokeili tällaista armeijahenkistä tyyliä!

Sellaista tällä kertaa! Toivotaan, että säät pysyisivät enimmäkseen siedettävinä, jotta ehitisin ehkä vielä ottaa vähän kuvia ennen joululomaa. Olen kyllä osallistunut toistaiseksi ahkerasti PullipSuomen vuotuiseen joulukalenteriin, mutta kuvani siihen ovat olleet lähinnä kännykällä otettuja sisäräpsyjä, joiden laatu ei päätä huimaa :D Ehkä jossain vaiheessa jaan parhaimmistoa tännekin, katsotaan!

Toivotetaanpa vielä hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Sekin on jo ihan kohta, parin päivän päästä!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Mustan kissan paksut posket

Heippa kaikille!

Marraskuu on näyttänyt huonoimmat puolensa ja ilma on ollut jo päiväkausia harmaa, pimeä, sateinen ja tuulinen D: Onneksi viime viikolla syksyn synkeyteen saatiin hieman piristystä...


...tämän hartaasti odotetun postipaketin myötä! Tilasin ensimmäistä kertaa nuken HLJ:ltä eli Hobby Link Japanilta. Olen tilannut tuolta muutaman kerran aikaisemminkin, pari kertaa nukkeaiheista tavaraa ja pari kertaa animeaiheisia oheistuotteita.


Ihastuttava sisältö näkyy jo! ♥




Ja tällainen sieltä tuli! Ihana Neko no Te mo Karitai? -sarjan Lil' Fairy Vel!

Viimeisen puolentoista vuoden aikana minulla on ollut ihan kauheita ongelmia Azonen nukkejen ennakkotilauksieni kanssa. Olen tilannut ennakkoon yhteensä neljä nukkea mutta vain yksi niistä löysi koskaan kotiin. Tämän takia en koskaan kerro täällä etukäteen, jos olen ennakkotilannut jotain - olen niin tottunut käsittämättömiin ongelmiin tilauksissa, etten uskalla hehkuttaa enää mitään ennakkoon!

Ensimmäinen oli Lil' Fairy Harmia, jota en koskaan saanut, koska ne myivät kaupasta loppuun ennen kuin oma tilaukseni ehdittiin lähettää. Sain rahat takaisin ja ostin niillä sitten Miyukin Mandarakesta. Vähän myöhemmin ennakkotilaamani Azonen hieno Dollybird -erikoisjulkaisu Otogi no Kuni -sarjan Himenosta peruuntui, kun kauppa yritti karhuta maksua monta kuukautta etukäteen. Minulla ei tuolloin tietenkään ollut rahaa, joten tilaus peruuntui. Nukke olisi tosin ollut todella kallis ja en tykännyt siitä niin paljoa omistajakuvissa, joten ehkä ihan hyvä? Viimeinen peruutus oli Azonen Chiika, jonka olin tilannut Amiamista. Olin tuolloin töissä ja palkkani tulivat niin paljon myöhssä tietojärjestelmävirheen takia, etten ehtinyt maksaa nukkea ajoissa, joten tilaus peruttiin ja nukkekin myi saman tien loppuun.

Tämä kissakahvila-aiheinen Lil' Fairy -sarja osoittautui erittäin suosituksi ja aiemmin julkaistut Erunoe ja Lipu myivät saman tien loppuun heti niiden tilausten avattua. Olin ihastellut tätä Veliä jo aikaisemmin ennakkomainoksissa ja päätin tilata sen itselleni. Vähemmän yllättäen nukke oli jo tilauspäivän aamuna loppu kaikkialta, mutta HLJ:ssä oli vielä tilaukset auki ja sain kuin saikin nuken ennakkotilattua. Mutta tarina ei pääty tähän...



Paketti on mielestäni todella söpö! Otin siitä monta kuvaa :D

Nuken julkaisupäivä oli syyskuun lopussa ja nukke julkaistiin. Aloin ihmetellä, miksen ollut saanut maksupyyntöä HLJ:ltä vaikka muut vaikuttivat jo saavan nukkejaan. Tutkailin sivuja ja huomasin, että nukke oli mennyt loppuunmyydyksi. Loppuunmyyty, ja en ollut vielä edes maksanut omaani! Otin välittömästi yhteyttä asiakaspalveluun, joka lupasi tutkia asiaa. Muutamien päivien kuluttua tililtäni veloitettiin nuken summa ja sain ilmoituksen paketin lähetyksestä. En tiedä, mikä oli ollut ongelmana - sitä ei minulle kerrottu, mutta olin todella helpottunut, että paketti lähti matkaan! En tiedä, olisinko koskaan saanut nukkeani, jos en olisi ottanut yhteyttä asiakaspalveluun. Onneksi otin!

Nuken saapumisessa kesti todella kauan ja aloin jo huolestua paketin kadonneen postiin tai tullin unohtaneen lähettää minulle tullausilmoituksen. Lopulta muutaman viikon jälkeen paketti saapui vihdoin tullin kautta perille ja pääsin nauttimaan uudesta nukestani. Olipahan taas tarina!


Mukana tulleet esitteet ja samalla suolaa haavoihin: nukenhoito-oppaan kansikuva on vaihtunut ja kuvassa on juuri se Chiika mikä minulta jäi saamatta kun palkkoja ei maksettu ajoissa :'D Yhyy...


Nukke ja mukana tulleet tavarat, joita ei ole tällä kertaa paljoa. Kengät, kissankorvapanta ja lisäkädet. Tällä nukella pitäisi ilmeisesti olla Picco Neemo D -kehon uudempi versio. En ole koskaan riisunut yhtäkään Picco Neemoani, joten en ole vielä tarkastanut asiaa ja vertaillut kehoa kahteen muuhun omistamaani.


Puettuna ja ulkona paketista. Niin söpö! ♥ Kengät oli aika vaikea saada jalkaan mutta menivät ne lopulta. Panta taitaa olla Azonen myymää 1/6 -standardikokoa, joten se varmaan sopii isommille nukeillenikin.


Nya nya nya ~!


Häntä on aika hauska! Se on kiinni alushousuissa ja sen voi pujottaa muiden vaatteiden läpi. Siinä on myös rautalanka, joten sen voi laittaa haluamaansa asentoon. Nukella on aika monta kerrosta vaatteita, mutta koska en ole vielä riisunut sitä, en osaa sanoa, onko hännän pujotus hankalaa.

Tukka on muuten kauhea. Se on sinänsä siistin näköinen mutta tosi rasvaisen ja ällöttävän tuntuinen! Melkein kaikilla aiemmilla nukeillani, varsinkin käytettynä ostetuilla, on hyvät hiukset. Olen kuitenkin kuullut, että monilla uudemmilla julkaisuilla on kuitenkin inhottava liimatukka. Ja nyt sain käsiini juuri sellaisen... tukkaa voisi varmaan yrittää kammata veden kanssa, jos se siitä vähän silkkenisi.


Pikkuvioista ja tilausongelmista huolimatta nukke on kuitenkin aivan ihana ja en malta odottaa, että pääsen kuvaamaan häntä ulkona! Nimikin pitäisi vielä keksiä, voisikin tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen suunnistaa internetin nimisivustoille :'D Poikaystäväni mielestä nukke oli muuten creepyn näköinen ja kuvaili sitä ilkikurisen näköseksi. Miten vaan!

Seuraava postaus tullee joskus, toivottavasti tämä kamala marraskuun sää tästä edes vähän kirkastuisi!