Tässä postauksessa tulee olemaan paljon kuvia, joten siirrytään suoraan asiaan!
Heinäkuun alussa kävin vanhempieni luona ja otin muutaman nuken mukaani. Ensiksi piti päästä kuvailemaan Rikaa, josta minulla ei ollutkaan vielä mitään kunnollisia kuvia.
Vähän toispuoleinen mutta muuten ihan kiva kuva, näyttää tavallaan jännältä niin piti sen takia julkaista :'D
Sama kuva, mutta nyt vähän suoremmassa!
Seuraavaksi kuvailin Sakia sisätiloissa. Minulla on ollut viime kesästä asti bondausongelmia nuken kanssa eli oikeastaan siitä lähtien kun vaihdoin sille peruukin, chipit ja uudet ripset. En ole Sakia hirveästi edes kuvaillut, mutta nyt päätin ottaa sen mukaan ja yrittää saada nukkeen vähän uutta otetta.
Ja tiedättekö, olen keksinyt ongelmat. Sakilla on siis Taeyang Missionaryn stock-chipit, ja ne ovat ihan liian tummat! Sininen sävy on kyllä kiva, mutta vähänkään tummemmissa kuvissa nuken silmät näyttävät pelkiltä mustilta aukoilta. Aionkin siis vaihtaa chipit jossain vaiheessa uusiin ja uskon nuken ulkonäön ja samalla bondausongelmien parantuvan saman tien. En ole vielä päättänyt, otanko Sakille jotkut silmät varastoistani (todennäköisesti en, siellä ei oikein ole sopivia), laitanko sille toivottavasti pian saapuvasta Etsy-tilauksesta silmät vai tilaanko kokonaan uudet esim. CoolCatilta. Pitää miettiä...
Sitten kuvailin vielä Reinaa. En ole antanut riittävästi huomiota Daleilleni, varsinkaan Aille, viime aikoina. Uskokaa tai älkää, en ole kuvannut Aita kahteen vuoteen! Asiaan on tultava muutos. Lupaan laittaa uusia kuvia Aista heti seuraavaan postaukseen!
Näiden kuvausten jälkeen onnistuin tuhoamaan Reinan peruukin :'D Autz! Päätin suoristaa otsatukan, jotta voisin leikata sen tasaisemmaksi. Suoristus kuitenkin nosti otsatukan sojottamaan suoraan pystyyn, ja jatkokäsittely pilasi osan kuiduista peruuttamattomasti. RIP peruukki! No, nyt ei auta kuin odottaa palkkarahoja, joista sitten ostan nukelle uuden. Harmi kyllä sinänsä, tykkäsin tuosta peruukista >: Tosin toisaalta nukke voisi kyllä kaivata vähän uutta ilmettä, joten ehkä tässä kuitenkin ollaan vielä voiton puolella? Peruukkien suoristaminen on kyllä minulle ihan täyttä hepreaa, tämä on jo kolmas peruukki minkä olen pilannut suoristamalla :'D Kahden aiemman menetys ei pahemmin kyllä haitannut mutta tämä vähän harmittaa. En vaan osaa!
***
Loppuun vielä...
...jotain uutta ja ihmeellistä!
Paketista paljastui myös tällainen kalenteri! En siis ollut tätä tilannut, sain ilmeisesti jonain tilaajalahjana :'D Ehkä vuoden 2018 kalenterit eivät ole enää kummoinen myyntiartikkeli näin kuluvan vuoden heinäkuussa. Kalenterissa on kyllä tosi kivoja kuvia! Kuuluisat taideteokset ovat saaneet siinä uuden Pullip-ilmeen.
Ja ihana Isul Helioshan se sieltä paljastui! ♥
Huomasin jossain vaiheessa kesäkuuta, että Isul Heliosta oli taas tullut myyntiin PullipStyleen ja vieläpä mukavaan 95 dollarin hintaan. Sitten alkoikin kuumottava palkkojen odotus ja pelko nuken katoamisesta sivuilta - olin nimittäin päättänyt saman tien ostaa yhden itselleni, kunhan palkkani tulisivat! Palkkojen saamisessa kestikin sitten odotettua kauemmin teknisten ongelmien vuoksi, mutta onneksi nuken menekki ei kai ollut kummoinen ja sain sen ostettua itselleni. Ja eilen tämä ihana poika sitten vihdoin tuli kotiin! ♥
Ulkona paketista. Osa tavaroista oli lennellyt mihin sattuu ja nyt pitääkin selvitellä, mikä kuuluu mihinkin :'D Näitä muuten löytää aina välillä PullipStylen Dent Box Sale -osastolta juurikin rikkinäisten tavaroiden takia. Tällä nukella on muuten tosi hieno laatikko!
Mukana tulleita tavaroita: ständi, kortti, lasit, kivääri, kompassi (?), reppu, jostain irronnut mikä lie kuula sekä varmaan koko asun paras asia, karvahattu!
Ulkona paketista, mutta tukka vielä muovitettuna. Tällä nukella on muuten tosi kiva peruukki! Tulee olemaan hankala löytää korvaajaa, jos joskus stockiin kyllästyn.
Tukka avattuna...
...ja siinä ihanassa hatussa! Nukella on aika mielenkiintoiset kulmakarvat, olin pitkään kahden vaiheilla tykkäänkö niistä vai en, mutta ovat ne kyllä aika kivat! Face up on muutenkin tosi kiva ja nukke on hyvin erinäköinen kuin toinen Isulini, Shin.
Ja tämän pojan nimi on muuten Kazuki! Olen suunnitellut hahmoa jo vuoden 2014 syksystä asti, ja onkin tosi kiva saada niin pitkään kypsytelty hahmo vihdoin nuketettua! Luonne yms. ovat olleet jo pitkään mietittynä, ja lisäksi nukelle olisi sitten myös jossain vaiheessa tulossa isosiskoksi Pullip, joka on olennainen osa Kazukin hahmoa ja tarinaa. Pitäisi vain löytää nyt sopiva malli siskoksi, Isul Helioksella kun on harmahtava iho niin saattaa olla vähän vaikea löytää edes vähän samannäköistä Pullippia :'D Mutta yritetään! Eipä tuolla mikään kiire ole. Minulla tosin on siskolle jo peruukki ja chipit valmiina, mutta katsellaan... ^^'
Sellaista tällä kertaa! Minulle on muuten tullut jo tai tulossa paljon uusia nukenvaatteita, chippejä, peruukkeja ja uusia kroppia nukeille, joten näette varmaan näitä sitten seuraavissa postauksissa. Pari nukkeani tulee kokemaan lähiaikoina pieniä muutoksia, ja laittanen niistä sitten kuvia tänne. Pitäisi myös saada parempia kuvia Suikasta ja Hadeksesta uusissa lookeissaan! Kazuki puolestaan ei oikein sovi ympäröivään hellekesään varusteineen, joten voi olla että tämän nuken kuvailussa oikea vuodenaika on sitten vasta syksy :'D