Hei taas, kaikki lukijat ja muutkin blogissa vierailevat! Teitä lukijoita onkin kohta jo 30! :o Mukavaa, että blogini on herättänyt kiinnostusta c:
Lupasin edellisessä postauksessa kuvia Augustesta, joten olkaa hyvä!
Ihana poika ♥ Josta tuli vieläkin ihanampi, kun sain hänelle tuon kuvissa näkyvän valkoisen kauluspaidan, sukat ja kengät sekä uudet silmät! Silmät ovat fuksianpunaiset, mutta näyttävät kuvissa pelkiltä mustilta aukoilta päässä edellisten silmien tapaan. Täytyy vielä hankkia Augustelle ainakin yhdet silmät, ja seuraavaksi aion kokeilla todella vaaleita pupillittomia silmiä. Ehkä ne näkyisivät sirrisilmäaukoista edes johonkin. Lisäksi Luts-kimpan tilauksessani oli hiusnipsejä Pullipeille ja kasvosuojia Augustelle. Syksymmällä aion tilata Augustelle lisää vaatteita ja Kitsunelle ja Augustelle uudet silmät.
Uudet kengät ovat tällaiset. Valikoima ei ollut Lutsilla turhan laaja Augusten tyyliä ajatellen, joten valitsin tällaiset perus koulu/kävelykengät. Sopinevat useimpien vaatteiden kanssa.
Eräänä päivänä kuvasin Suikaa Pullip Nellan stock-asussa.
Lolita ei mielestäni ole oikein Suikalle sopivaa tyyliä : / Täytyy hankkia syksymmällä myös tälle tyttöselle paremmin sopivia vaatteita.
Tällä viikolla kävin äitini kanssa Helsingissä ja Porvoossa, sekä kauppakeskuksessa Kouvolassa. Oli oikein kiva parin päivän reissu, ja ajattelin jakaa hieman sieltä otettuja kuvia täällä blogin puolella.
Shoppailun lisäksi leikimme Helsingissä turisteja ja kävimme Senaatintorilla. Bongaa kuvasta ruotsinlaiva!
Äitini ei ollut koskaan käynyt tuomiokirkossa sisällä, mikä oli aika yllättävää. Kävimme siis myös siellä. Paikalla oli lähinnä ulkomaalaisia turisteja. Urut ovat tosi hienot ja isot!
Lokkeja oli PALJON ja kaikkialla, varsinkin satamatorilla. Tässä yksi vihainen yksilö :D
Lokit viihtyivät parhaiten patsaiden päiden päällä...
Esplanadilla oli jotain ihmeellisiä rakennelmia, jotka olivat joku arkkitehtuuriin liittyvä taideteos tai jotain vastaavaa. Luin kyllä esittelyn mutta se ei juuri jäänyt mieleen. Joka tapauksessa, toisessa niistä oli tällainen pyöreä kattoaukko. Ihan mielenkiintoisia. Niihin oli tosi vaikea kiivetä sisään, koska oviaukot olivat niin matalia!
Otin Ain mukaan matkalle, että pysyn perässä PullipSuomen kesäkuvahaasteessa. Tässä Ai ihailee maisemia hotellihuoneemme ikkunasta. Saimme hyvät näkymät suoraan Kamppiin. Kävimme muuten myös sisällä tuossa kappelissa. Se on ihan mielenkiintoinen paikka, kannattaa käydä katsomassa.
Seuraavana päivänä Porvoo ja Porvoon vanhakaupunki! Miksiköhän nämä söpöt hiiret olivat joutuneet kaltereiden taakse :<
Tämä söpö koirakin halusi ostoksille :D
Ihana kauppa, jossa myydään kaikkia ihania herkkuja ♥ Ostin monta pakettia ihania irtoteitä.
Pieni suklaakauppa, jossa näki lasin takaa, kun työntekijät tekivät suklaita. Tuli ihan mieleen manga Maaginen suklaapuoti, josta olen ollut viime aikoina innostunut : )
Ostimme kaupasta yhdet konvehdit. Valitsin tämän aivan ihanan sitruunasydämen ♥ Nam!
Lelukauppa Riimikon pehmoleluhylly. Nuo ihanat ketut ;___: Tässä kaupassa on muuten paljon kaikkea kivaa Pullip-sopivaa, ainakin huonekaluja ja jotkut nukkekotitavaratkin käynevät rekvisiitaksi. Itse en kuitenkaan ostanut täältä mitään. Ihana puoti, suosittelen vierailemaan!
Aikin pääsi poseeraamaan kuvissa : ) Reissu oli ihan kiva, ja löysin myös kivaa ostettavaa. Vaatteita, muutama manga, siveltimiä ja glossilakkaa nukkemeikkailuun ja karkkia. Toivottavasti pääsen kesällä vielä toisen kerran käymään jossain toisessa kaupungissa. Kesäinen Savonlinna olisi kiva.
Tänään kuvasin Mimiä muissa kuin stock-vaatteissa. En ole ylipäätään nähnyt paljonkaan kuvia Mamachappuista muissa kuin stock-asuissa, joten tilannetta täytyy parantaa!
Pullip Suigintoun stock-alusmekko on aivan liian iso 23cm obitsulle, mutta mielestäni onnistuin häivyttämään faktan kuvissa aika hyvin. Olen erityisen tyytyväinen järjestyksessä toiseen kuvaan, mielestäni se onnistui hyvin.
Lähden taas huomenna mökille, joten seuraavat kuvat tulevat sieltä. Lisäksi voin ilmoittaa, että ensimmäinen Pureneemoni on saapunut Suomeen, mutta saan paketin käsiini vasta parin viikon päästä : ( Mutta onpahan jotain mitä odottaa!
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Keskikesän juhlaa
Heipä hei! Olen malttanut olla melkein kaksi viikkoa päivittämättä, mutta olen ottanut paljon uusia kuvia nukeistani, joten miksipä en jakaisi niitä täällä blogin puolella. PullipSuomen kesäkuvahaaste on mukavan inspiroiva, sillä sen ansiosta tulee otettua useampikin kuva nukesta, joista voi sitten valita haasteeseen julkaistavan otoksen. Osa näistäkin kuvista on julkaistu haasteessa, joten sitä seuraaville osa otoksista on varmaan jo tuttuja.
Viime viikon alussa päätin vaihteeksi kuvata kahta nukkea yhtä aikaa. Se oli yllättävän haastavaa, ja sitä pitää ehdottomasti harjoitella lisää. Valitsin kuvauskohteiksi Sakin ja Fionan, parhaat ystävät, samanlaisissa vaatteissa. Tämä idea on ollut minulla suunnitteilla jo pitkään, mutta vasta nyt sain sen toteutettua.
Seuraavasta kuvahaasteeseen napatusta Christopherin kuvasta tuli mielestäni aika onnistunut. Ulkona satoi, joten mikäpä olisi parempaa tekemistä kuin kahvin juonti viltin alla kera hyvien kirjojen.
Viime viikolla kuvasin myös Rorya ja lisää Kitiä kuvaushaastetta varten. Nämäkin on otettu pihallamme, kuten myös edelliset Fionan ja Sakin kuvat.
Sitten lähdimme poikaystäväni ja mummoni kanssa mökille juhannuksen viettoon. Olimme mökillä neljä päivää, ja seuraavat Suikan ja Ain kuvat on kaikki otettu siellä.
Tosiaan, poikaystäväni tuli meille viime viikolla juhannuksen viettoon ja toi samalla minulle Joensuun kämppäämme tulleita posteja. Niihin kuului sekä Suikan yllä nähty mansikkamekko, jonka ostin aikaisemmin Etsystä, sekä...
...ensimmäinen Azonen nukkeni, Lil'Fairy Erunoe! Ennakkotilasin nuken maaliskuussa ja maksoin sen huhtikuun alussa. Nuken oli tarkoitus ilmestyä huhtikuun lopussa, mutta julkaisu siirtyi toukokuun loppuun. Toukokuun viimeisen päivän tietämillä nukke lähti kohti Suomea, ja se tuli tosi nopeasti. Minun piti odottaa muutava kiduttavan pitkä päivä, ennen kuin poikaystäväni tuli tänne ja sain nuken vihdoin käsiini.
Kuvaa taustapahveista...
...ja tässä kaikki mitä tuli mukana. Nukke, kengät, viitta, hattu, kirja ja lisäkäsiä. Kirjanen nukesta ja Purimuyre Fairy Association -sarjasta, nuken hoito-opas, tarra ja joku kysely/tilauslomake.
Avasin nuken tosiaan ennen juhannusta, mutta en ottanut sitä mökille mukaan. Tänä aamuna kävin kuitenkin kuvaamassa tyttöstä ensimmäistä kertaa. Kuvauspaikkana taas vaihteeksi pihamme :D
Nukkea on älyttömän helppo kuvata ja suhteellisen helppo posettaa. Minusta jalat ovat vähän löysät, mutta nukke seisoo yllättävänkin hyvin ja mitään ongelmaa asentojen pitämisessä ei ole. PiccoNeemo D -vartalo, joka kaikilla Lil'Fairyilla on, on hassu ja sarjakuvamainen. Vartalo on laiha ja kapoinen, mutta kädet ovat aivan valtavan kokoiset suhteessa muuhun kehoon. Onneksi nukella olevat vaatteet tekevät jättikourista vielä siedettävän näköiset, mutta mitään hihattomia asuja en varmaan nukella pitäisi. Täytyy miettiä, mistä saisin hankittua tälle lisää vaatteita, jos sellaisten tarve jossain vaiheessa tulee. Lisäksi en ole vielä nimennyt nukkea, mutta Erunoeksi hän ei jää. Joka tapauksessa tämän perusteella kokemukseni nukesta on ehdottoman positiivinen, ja en malttaisi millään odottaa Suomeen jo matkalla olevan ensimmäisen PureNeemoni saapumista! ♥
Loppuun vielä haaste, jonka nappasin Dolly Style -blogista. Olenkin odottanut jo jonkin aikaa, että pääsisin tekemään tämän :D DeviantArtissa enemmän pyöriessäni tein tämän varmaan sata kertaa, mutta edellisestä on jo aika pitkä aika.

En osannut päättää, julkaisenko vaaka- vai pystyversion tästä kuvausasetelmasta. Saatte molemmat 8D

Säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastetun 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Haastetun tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, ketkä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.
Aloitetaan niillä 11 asialla minusta...
1. Lempiruokaani on soppatykkihernekeitto
2. Olen nukkeillut kohta vuoden! : o Jännää
3. Aloitin viime viikolla LoveLive School Idol Festivalin pelaamisen. Se tosin loppuu heinäkuun lopussa, koska latasin ohjelman isän tabletille, jota en voi ottaa mukaan kotiin : /
4. Tykkään todella paljon Pokémon-sarjan peleistä, ja tällä hetkellä pelaan ahkerasti AlphaSapphirea sekä Diamondia
5. Olen tällä hetkellä koukussa Chihayafuru -nimiseen animesarjaan
6. En meikkaa juuri koskaan arkena, ainoastaan jos olen menossa joihinkin juhliin tai vastaavaan tilaisuuteen
7. Olen kova penkkiurheilija, ja voin katsoa melkein mitä tahansa urheilua mitä televisiosta tulee
8. Olen ollut Robbie Williamsin fani kohta 10 vuotta
9. Grail-nukkeni on Tayeang Lunatic White Rabbit
10. Ostin heräteostoksena Maaginen suklaapuoti -mangan 1. osan ja nyt haluaisin haalia kuumeisesti lisää osia sarjasta D:
11. Katson joka päivä nyt Ylellä pyörivän 1960-luvun Batman-sarjan uuden jakson ja kommentoin sitä poikaystäväni kanssa 8D
Sitten Dolly Style -blogin 11 kysymystä minulle!
1. Teetkö nuken vaatteita itse vai ostatko niitä jostain?
- En osaa ommella juuri ollenkaan eikä minulla ole ompelukonetta. Olen kyllä yrittänyt tehdä itse nukenvaatteita, mutta kaikki vaatteet joita käytän on ostettu pääasiassa Etsystä ja CoolCatilta.
2. Jos joutuisit myymään kaikki muut nukkesi pois, paitsi yhden, kenet jättäisit itsellesi?
- Oletan, että tämä koskee Pullip-perheen nukkeja. Jättäisin varmaan joko Suikan (joka oli pitkään grailini) tai Fionan (ensimmäinen nukke, jota on helppo kuvata ja jolle sopivat kaikki vaatteet). Lisäksi molemmat ovat animehahmonukkeja, joita voisi pitää vain koristeina hyllyssä. Jos kaikki nuket lasketaan, saattaisin jättää Augusten viimeiseksi.
3. Monessako Conissa ole käynyt?
- Hmm... yhdessä Animeconissa, kahdessa Desuconissa, kerran Tsukiconissa, kerran Shiroconissa ja kolme kertaa Kawaconissa. Nämä kaikki conit olivat vuosina 2009-2011, ja sen jälkeen olen käynyt vain Kawaconeissa. En tykkää yhtään käydä coneissa : /
4. Ulko- vai sisäkuvat?
- Ulkokuvista saa vähemmällä vaivalla parempia, joten ulkokuvat.
5. Inhokkinukkesi?
- Mitään yksittäistä inhokkinukkea minulla ei varsinaisesti ole, mutta olen toki törmännyt moniin nukkeihin, joita en voisi ikinä ostaa omaksi. Pullip-perheeläisistä en tykkää yhtään Namuista. BJD-puolella taas lähes kaikki taiteilijanuket ovat liian omituisia ja erikoisia minulle. Lisäksi on joitakin firmoja, joiden nukeista en juurikaan pidä, kuten Nefer Kane ja vastaavat erikoisempia nukkeja tekevät firmat.
6. Millaiset hiukset sinulla on?
- Tummanvaalea edestä pidempi ja takaa lyhyempi polkkatukka otsiksella. Ei ole värjätty.
7. Minkäväriset silmät nukeillasi on?
- Fionalla vihreät, Rorylla ruskeat stockit, Sakilla violetit, Christopherillä mustasiniset, Ailla tumman turkoosinvihreät stockit, Franilla vihreät stockit, Reinalla ruskeat stockit, Suikalla violetit stockit ja Shiorilla tummanvihreät stockit. Shiorille aion vaihtaa uudet chipit jossain vaiheessa. Augustella on fuksianpunaiset lasisilmät ja Kitsunella sininen akryylisilmä.
8. Jos olisit väri, mikä olisit?
- Varmaan sininen, se on lempivärini.
9. Missä yleensä kuvailet nukkejasi?
- Kotona Joensuussa parvekkeella, porukoiden luona pihalla ja kesäisin myös mökillä. Täytyisi etsiä kuvauspaikkoja Joensuustakin.
10. Kerro nukkejesi nimet ja mallit.
- Fiona (Pullip Tomoe Mami), Aurora eli Rory (Pullip Romantic Alice), Saki (Pullip Akemi Homura), Christopher eli Kit (Tayeang Tantus), Ai (Dal Joujou), Francoise eli Fran (Pullip Nella), Reina (Dal Ra Muw), Suika (Pullip RMT Suigintou), Shiori (Buyl Lunatic Humpty Dumpty), Auguste (Luts Kid Delf Hodoo Dreaming), Kitsune (Doll Family-A Fox), Mimi (Mamachapp Hina-chan No. 2 Taremimi Lolita Dress ver.) ja nimetön Azone Lil'Fairy Erunoe. Lisäksi on muutama lelunukke ja hahmojen toiset ja kolmannet nimet sekä sukunimet löytyvät nukkeprofiileista.
11. Omistatko Alpacasson?
- En. Ne ovat kyllä söpöjä ja haluaisin ostaa sellaisen, mutta toisaalta en kyllä tee sellaisella mitään :D En keräile enää pehmoleluja.
Huh! En haasta itse ketään, mutta jos joku haluaa vastata haasteeseen, jätän tähän 11 kysymystä vastattaviksi.
1. Millä perusteella valitset silmät ja hiukset nukeillesi, jos et säilytä stockeja/mukana tulleita silmiä ja peruukkeja?
2. Millainen on vaatetyylisi?
3. Mikä on lempielokuvasi?
4. Katsotko animea? Jos vastaus on kyllä, minkä sarjan/mitä sarjaa katsoit viimeiksi?
5. Minkälaisia kirjoja luet mieluiten?
6. Lempijäätelömakusi?
7. Onko sinulla oma tietokone? Minkä merkkinen/mallinen se on?
8. Pidätkö dekkareista?
9. Omistatko lemmikkiä? Jos omistat, mitä ja minkä nimisiä?
10. Millainen suhde sinulla on ensimmäiseen nukkeesi?
11. Käytkö kesäisin uimassa?
Saa tehdä jos huvittaa : ) Ensi postaukseen voin ainakin luvata kuvia hieman uudistuneesta Augustesta, joten nähdään toivottavasti pian!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)