torstai 11. elokuuta 2022

Boys of Summer

 Hei taas kaikille!

Lupasin viime kerralla postata vihdoin uusia juttuja, mutta koska odotan pian saapuvaa uutta nukkea, odotan ensiksi että se tulee ennen kuin teen postauksen uusista hankinnoista. Joten nyt tulevat viimeiset kesälomakuvat, olkaa hyvät!

Nämä kuvat on otettu ihan kesäkuun lopussa mökillä. Mukana olivat tällä kertaa Rangi (jota on kyllä tullut kuvattua kesän aikana paljon!) ja Kageyama (jonka etunimi on yhä mietinnässä...).





Minulla on tietynlainen visio kuvasta, jonka haluaisin toteuttaa Rangin kanssa. Tämä ei ole ihan se, mutta vähän sinnepäin! Pitää kokeilla, löytäisinkö syksyllä kivempiä kuvauspaikkoja, joissa voisin idean toteuttaa.



Laitoin Rangille näihin kuviin stock-asuun kuuluvat mustat siivet, mutta ne eivät näy kuvissa juuri lainkaan. Tekonahka alkoi myös kurjasti kuoriutua Rangin saappaista tehden niistä lähes entiset, mutta toistaiseksi olen vielä säilyttänyt mokomat.








Loppuun vielä muutama bonuskuva...


Kotiin palattuani vaihdoin Rangille uuden peruukin järkyttävän laatuisen stockin tilalle. Minulla oli onneksi varastossa stockin kanssa hyvin samanlainen punamusta peruukki, jonka ostin muutamalla eurolla joku pari vuotta sitten Mandarakesta. Onneksi ostin, peruukki sopii nukelle täydellisesti! Mietin myös chippien vaihtoa, mutta en halua tehdä sitä ainakaan vielä.

Draculauran tunnelmointia.

Näemme varmaan taas pian seuraavan postauksen merkeissä. Ensi kertaan!

lauantai 6. elokuuta 2022

Kesä jatkuu

 Hei taas kaikille!

Tällä(kin) kertaa on taas luvassa näitä kesälomalla otettuja kuvia :D Mutta onneksi (?) nämä ovat nyt käymässä vähiin! Tämän jälkeen näitä riittää vielä 1-2 postaukseen, sen jälkeen pitääkin miettiä taas uusia kuvausideoita...

Seuraavat kuvat on otettu kesäkuun lopussa. Sain Satsukille uuden, ihanan vaatesetin, jonka tilasin ihan vain tätä nukkea ajatellen. Asu on aika samanlainen kuin Satsukin stock-asu, josta tykkään todella paljon, joten olkoon tämä nyt jonkinlainen "päivitys" stockiin :D Rusetti ja sukkahousut ovat stock-asusta, kengät Minamin stockit.








Nyt kun katson näitä kuvia jälkeenpäin, näistä tuli mielestäni tosi onnistuneita! Kuvat on muistaakseni otettu illemmalla, joten niihin tuli luonnostaan kiva valaistus.

Seuraavana päivänä kameran eteen pääsi Cassandra, jota ei ole tullut kuvailtua aikoihin (voisin kyllä sanoa näin varmaan suurimmasta osasta nukkejani...). Vaihdoin nukelle uudet silmätkin jossain vaiheessa ja nämä ovat ensimmäiset kuvat niiden kanssa. Edellisetkin silmät olivat kyllä ihan kivat, mutta kyllästyin vähän niiden elottomaan mattaisuuteen. Näissä uusissa silmissä säihkettä riittää! Silmät ovat olleet minulla kauan, ostin ne muistaakseni aikanaan Lullaby for Dolls -Etsy-kaupasta. En tiedä millä nimellä tuo nykyään operoi jos operoi ollenkaan...








Loppuun vielä muutama saman päivän iltana otettu kuva Rubysta.






Sellaista tällä erää! Seuraavaksi minun pitäisi päivitellä nukkeprofiileja ajan tasalle. Seuraava postaus tulee varmaan olemaan poikkeus tähän kesäkuvakaavaan, ajattelin nimittäin seuraavaksi esitellä uusia nukkeja! Eli uusi postaus tulee varmaan taas piakkoin. Nähdään taas!