Moikka!
Mitäs teille kuuluu? Itse olen sitten edellisen postauksen ehtinyt olla noin parin viikon pääsiäislomalla, joka kyllä suurimmaksi osaksi hukkaantui seminaarityön tekemiseen. Tutkimuksieni välissä ehdin kuitenkin ottaa joitakin nukkekuvia, joten mennään suoraan asiaan!
Vietin loman vanhempieni luona, ja otin mukaan muutamia nukkeja kun kerran pääsin autolla kotiin. Yksi mukaan päässeistä oli Suika, joka sai juuri ennen lomaa uuden peruukin! Ostin sen käytettynä Hartsilapsista, ja mielestäni tämä sopii nukelle paljon paremmin kuin se edellinen, joka olikin ehkä enemmän väliaikaiskäytössä.
Peruukin kanssa on vähän kiinnipysymisongelmia - se putosi päästä oksaan tartuttuaan ja sen jälkeenkin vielä ainakin kerran, joten loppukuvissa peruukki on vähän ikävästi aseteltuna otsatukka puoliksi silmillä.
Otin mukaan myös Pureneemoni Nanamin ja Satsukin, mutta vain jälkimmäistä tuli kuvailtua.
Otin mukaan myös Dalini Ain ja Reinan sekä Sakin, mutta vain Aita tuli näistä kolmesta kuvattua. Tarkoitus oli ottaa Suikasta ja Sakista jotain sisaruskuvia, mutta se nyt jäi : P Ailla on näissä yllään tuo aikaisemmin hankkimani valkoinen Pureneemo-asusetti.
Hartsisista mukanani olivat Rosetta ja Oberon, mutta vain Oberon pääsi kameran eteen.
Sitten johonkin jännittävämpään...
Ostin PullipSuomesta joitakin nukenvaatteita eräältä myyjältä, ja kesken kauppojen hieronnan myyjän ketjuun ilmestyi myyntiin joitakin BJD-päitä. Yksi niistä oli tämä Luts Satyresse Yul -pää, jota sitten vielä kyselin ja sain sen ostettua vaatteiden kanssa samassa paketissa. Paketti tuli lomani aikana pakettiautomaattiin kotiseuduille, joten ehdin hyvin ihastella pääkkyä loman aikana :D
Lutsilla on ollut menneisyydessä aivan ihania eventtinukkeja, mm. Poseidon, ja suorastaan harmittaa etten tullut hartsiharrastukseen aikaisemmin, jotta olisin voinut hankkia näitä ihanuuksia. Tämä pää on myös ollut hyvin ihana eventtinukke, jolla oli kentaurikroppa. Itse en kentaureista kauheasti piittaa, joten tämä pelkkä pää on hyvä. Toivon voivani ostaa tälle jo syksyllä vartalon Lutsilta, mutta en tiedä miten sen projektin kanssa käy kun niin paljon figutilauksia on taas tulossa... Joka tapauksessa, tämä ajaa projektina aikaisemman Mystic Kids Gene -pääni edelle. Siitäkin kyllä tulee kokonainen vielä jonain päivänä!
Mikä lie mysteeripaketti???!!!
Paljon sanomalehteä...
Näkyy jo...
Mukana tulleita vaatteita ja muita juttuja. Yukata, jee! Sen sijaan noista pääsiäismunayllätyksistä hämmennyin :D Annoin ne poikaystävälle...
Mysteeripötkylä ulkona paketista. Nohevimmat lienevät arvanneen jo ainakin firman tässä vaikeessa : )
Ja tällainen pikku Soomilainen paketista paljastui! :3
Olin kytännyt tätä Soom Teenie Gem Glatia Hartsilasten myyntipalstalla ikuisuuden, sillä hinta oli kiva ja olin jo jonkun aikaa miettinyt kehoa Soom Syen -päälleni. Tämä oli kohtuhintainen, ja kun sain vihdoin figutilauksia järjesteltyä, päätin ehdottaa myyjälle osamaksua. Tähän suostuttiin, ja sain maksut suoritettua nopeasti ajallaan. Pian pikkuinen olikin jo matkalla kohti kotia, ja tänne hän tuli eilen.
Syen-päällä. Glati on ainakin keholtaan paljon tätä päätä kellastuneempi, mutta väriero ei ole paha ja saman firman tuotoksia nämä joka tapauksessa ovat. Glatin pää on blushattu NS-väriseen kehoon sopivaksi (nämä ovat kaikki WS-väriä), joten sen ja kehon välillä on vielä enemmän eroa.
Aion pyyhkiä jossain vaiheessa Glatin meikit ja lähettää molemmat meikkiin jollekin taitavalle. He saavat jakaa kroppaa sitten yhdessä. Sen verran olen jo miettinyt, että Syen on poika ja Glati tyttö. Glatin mukana ei tullut mitään ekstraosia, mutta aion yrittää hankkia ainakin Glatin siivet jostain, kun kehon peittäviä palojakaan ei tullut mukana.
Yleistä kaaosta... Kokeilin Glati.päälle aikaisemmin Rosettalla ollutta peruukkia. Hän saa sitten käyttää sitä ja aikaisemmin ostamiani Souldollin 12mm akryylejä. Ne oli tarkoitettu Candicelle, mutta olivat sille ihan liian hurjat! :D
Posetuskokeilua. Niin kätevän kokoinen ja helposti käsiteltävä pikkuinen! Olen tosi iloinen, kun minulla on nyt ensimmäinen YoSD-nukke ja ensimmäinen Teenie Gem :3 Näitä saattaa tulla jatkossa ehkä lisääkin tänne...
Testausta omilla silmillä ja Glatin mukana tulleella peruukilla. Haluaisin Syenille vähän goottihenkistä meikkiä ja mustan peruukin. Silmät ovat tumman siniharmaat. Glatille haluaisin mallin stock-meikin tyylisen naaman eli hentoja värejä ja simppeliä linjaa. Toivottavasti saan jonkun taitavan toteuttamaan suunnitelmani tässä kevään/kesän/syksyn aikana!
Meikeistä puheen ollen, Candice lähtee ensi viikolla meikkiin, ja uutta nassua on lupailtu toukokuun alkuun mennessä :3 En malta odottaa!
Ensi kertaan!