tiistai 19. helmikuuta 2019

Little Match Girl

Heippa taas kaikille!

Tänään onkin paljon kuvia ja muuta asiaa jaettavaksi! Talven kylmyydestä ja ajoittaisesta synkkyydestä huolimatta olen onnistunut ottamaan jonkin verran kuvia, joista osa on jopa varsin onnistuneita! Mutta aloitetaan hieman vähemmän onnistuneella otoksella...


...nimittäin Pure Neemo -nukkieni ryhmäkuvalla!

Kukaan ei katso kameraan, mutta suurin osa on sentään jotenkin tarkentunut :'D Huoh, ryhmäkuvat ovat tosi vaikeita! Tosin eivätpä ne oikeiden ihmistenkään ryhmäkuvat aina onnistu. Nukeilla ei sentään voi olla silmät kiinni kuvissa, joten siinä on heti yksi ongelma vähemmän :D

Ajattelin aluksi ottaa Picco Neemotkin mukaan kuvaan, mutta unohdin. No jaa! Osalla porukkaa on myös uusia vaatteita päällä: otin kuvan samalla kun olin vaihtanut osalle vaatteet. Saran koulupuvun ostin joulun alla ja Kotorin ihana mekko on huippulöytö Amiamin käytettyjen tavaroiden osastolta!

Eräänä päivänä kyllästyin Taeyangini Victorin stock-chippeihin ja päätin vaihtaa nukelle uudet silmät ja lisätä samalla ripsiä. Puuhia, joita olin suunnitellut jo jonkin aikaa, mutta en ollut saanut aikaiseksi. Minulla oli monia vaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta laittamaan Victorille NatMDolls -nimisestä Etsy-kaupasta ajat sitten ostamani chipit. Tuo kauppa ei muuten enää myy Pullippien chippejä, mikä on harmi. Blytheille sen sijaan löytyy vaikka mitä kivaa!




Vaikutelma on aika erikoinen, chipeissä on tuollainen animetyylinen painatus. Chipeissä oli takana tarrapaperi, joten ne olisi varmaan voinut kiinnittää helposti, mutta tämä nukke on niin vanha, etteivät chipit mahtuneet kunnolla kokonaan mekanismin aukkoihin! Otin sitten liimaa avuksi ja liimasin niitä vähän reunasta. Ei tullut liian ulkonevia, ja vaikka aluksi epäröin, tuli lopputuloksesta tosi kiva ja ennen kaikkea hahmon näköinen! Haluaisin jossain vaiheessa tälle nukelle tummansinisen peruukin, mutta sillä ei ole kiirettä. Karvaperuukkikin on tosi kiva!



Victoria kuvattuani otin vielä pari kuvaa Alicesta.



Parvekkeellamme oli vielä muutama päivä sitten ihan älyttömästi lunta, joten kivat lumikuvat onnistuivat mainiosti. Nyt on ollut plusasteita ja vesisadetta, joten melkein kaikki on jo sulanut pois.

Yhtenä päivänä sain inspiraatiota kuvata pitkästä aikaa Byuliani Shioria!




Näyttää yhtä pölähtäneeltä kuin aina 8D

Samassa sessiossa otin myös muutaman kuvan Miyukista, jolle olin vaihtamassa vaatteita. Edellinen asu oli kuitenkin sen verran kiva, että siitä piti saada muutama kuva ennen uuden pukemista.






Käytin näitä samoja vaatteita joskus Nanamilla, mutta ne ovat kyllä tosi söpöt myös Miyukilla!

Sitten siirrytään tämän viikon asioihin...


...sillä sain eilen käsiini tämän kauan odottamani paketin! ♥

Klassiseen tapaan paketin matka tullista minulle kesti paljon kauemmin kuin matka Japanista tulliin Suomeen >_> Olisin voinut hakea paketin jo torstaina, mutta hakulappu ei ollut vielä tullut ja lähdin perjantaiaamuna reissuun, joten sain paketin lopulta käsiini vasta eilen. Ei minulla mikään kiire ollut, mutta odotin tätä pakettia kovasti!


Sisältö näytti tältä!


Poissa laatikosta. Ostin taas nuken ilman laatikkoa, ja vaikka pakkaaminen oli näköjään aika ekologista, kaikki oli tallella ja mitään ei ollut mennyt rikki.


Nyt näkyy jo paremmin...


...ja siinä se on! Azonen Otogi no Kuni -sarjan Little Match Girl Chiika!

Tämä on itse asiassa sellainen nukke, jonka olisin jo halunnut tilata silloin, kun sen ennakkotilaukset avattiin joskus 2015 vuoden loppupuolella. En kuitenkaan silloin tilannut figuja kuin parista aika kalliista paikasta, ja niissä tämä nukke oli niin kallis, etten yksinkertaisesti raaskinut ostaa sitä. Olen aina välillä katsellut tätä nukkea, kun tätä on välillä saanut aika halvallakin, mutta nyt vastaan tuli niin hyvä tarjous, etten voinut ohittaa sitä!

Selailin yhtenä päivänä Mandarakea ja huomasin, että tämä nukke oli myynnissä tosi halpaan hintaan. Mukana ei tosin tullut laatikkoa, ohjekirjoja tai kenkiä, mikä selitti alhaisen hinnan. Päätin ostaa nuken välittömästi, kunhan saisin rahaa. Ja sitten alkoi se jännittäminen, ehtisikö se mennä pois myynnistä... onneks ei ehtinyt, ja sain ostettua nuken itselleni! Posteineen nukke maksoi alle 60 euroa, eikä tullejakaan tarvinnut paljoa maksaa kun nukke oli niin halpa. Haaraliikkeenä toimi tällä kertaa Complex, eikä palvelusta ollut mitään valittamista.


Mukana tulleita tavaroita: hiuspanta, takki, ja kori.


Niin söpö! ♥ Yksi syy, miksi tykästyin tähän nukkeen on se, että tykkään nimenomaan hymyilevästä Chiikasta ja siitä ei ole mitenkään turhan montaa julkaisua saatavilla. Yleensä Chiikalla on sellainen "D:" -ilme, mistä en erityisemmin pidä, koska en niin paljoa tykkää nukeista, joilla on suu auki. Minulla ei myöskään ollut vielä Chiikaa, eikä lyhyttukkaista Pure Neemo -tyttöä, joten tämä nukke sopii kokoelmaani niin hyvin! Tämä onkin jo kolmas nukkeni Otogi no Kuni -sarjasta: aikaisemmat ovat Alice (Koron) ja Sorata (Sorane). Tämä sarja on tosin niin massiivinen ja nuket niin eri näköisiä keskenään, että ei haittaa omistaa useampaa samasta sarjasta.


Tämän nuken promokuvat ovat tosi ihania, joten olen ehkä hieman harmissani siitä puuttuvasta vihkosesta... en kuitenkaan varmaan edes muistaisi sen olemassa oloa, joten toisaalta ei sen niin väliä :'D Tässä mainoskuvassa näkyy myös nuo kengät, jotka eivät siis tulleet mukana. Varmistuin tämän nuken ihanuudesta muuten viimeistään tuon kuvan kohdalla, jossa nukke on selin kameraan.


Tässä vaiheessa riisuin nuken tarkastaakseni, että vartalo ja vaatteet ovat ok, eikä esimerkiksi kehossa ollut värjäytymiä. Olin vähän huolissani punaisista sukista, mutta kaikki oli kunnossa. Päätin samalla kokeilla nukelle uusia vaatteita! Ruudullisen hameen ostin Amiamin käytettyjen tavaroiden osastolta, ja aloin sitten harmitella, että en saa enää mistään hameen kanssa promokuvissa nähtyä pitsipaitaa... kunnes löysin sen Mandarakesta! Kävi kyllä todella hyvä tuuri tämä asun kanssa.


Sopivia kenkiä ei ollut vapaana ja sukkia en jaksanut alkaa penkoa, joten lopputulos on vähän pelkistetty. Hame on vähän turhan iso, sain sen nuken päältä ihan vaan vetämällä. Olisikohan se vähän sopivampi M-koon keholla?


Omat vaatteet ja hiuspanta päässä, sekä uusissa kengissä!


Pähkäilin pitkään, mistä saan nukelle uudet, kivat kengät, kun kenkiä ei tullut mukana. Onhan minulla kenkiä omasta takaa, mutta halusin kuitenkin ostaa uudet. Sitten kävi TODELLA hyvä munkki: eräs käyttäjä myi PullipSuomi -foorumin myyntipalstalla näitä ruskeita Azonen kenkiä hyvään hintaan, joten hyökkäsin heti kiinni ja sainkin kengät ostettua itselleni! Ovat suunnilleen saman väriset kuin alkuperäiset kengät ja pidän muutenkin enemmän pikkukengistä kuin saappaista, joten vaihtoehto oli täydellinen!

Nämä ovat muuten alun perin Picco Neemo D:lle mitoitetut kengät, mutta koska niiden jalka on saman pituinen kuin Pure Neemoilla, on koko täydellinen! Joissakin kengissä voi olla hieman sopivuusongelmaa. Koska Picco Neemon jalkaterä on paksumpi, remmikengissä remmi on Pure Neemolla sitten vähän ilmassa. Itseäni tämä ei ole juuri haitannut, mutta jos haluaa täydellisen sopivuuden, kannattaa ostaa jotain muuta.


Kori kädessä! Olin hieman huolissani siitä, että nukella olisi huonot hiukset, sillä olen kuullut monien tämän nuken omistajien saaneen yksilön, jolla on huono ja pörröinen tukka. Hiukset näyttivät myös vähän huonolta Mandaraken kuvissa, mutta olin turhaan huolissani. Sain oikein hyvähiuksisen yksilön!


Puin mukana tulleen takin nukelle päälle viimeisiä kuvia varten. Minusta takki ei promokuvissa näyttänyt niin kivalta, vaikka monet nuken omistajat kertoivat takista kovasti tykänneensäkin. Mutta kun sain takin käsiini oman nuken ostettuani, totesin sen aivan ihanaksi! Siinä on joitakin yksityiskohtia, mitä en kuvissa niin hyvin huomannut ja takki on todella aivan ihanan pehmeän tuntuinen!


Loppuun vielä pölähdyskuva hupun kanssa. Eilen ei ollut maailman valoisin päivä, joten kuvan laatu alkoi vähän kärsiä loppua kohde tultaessa :'D

Päätin nuken nimen jo etukäteen: hänestä tulee Chieri! Persoonaksi ajattelin sellaista vähän snobityylistä tyttöä, eli tällaista pomottavaa queen bee- tyylistä hahmoa :D Saa nähdä, mitä tästä vielä muotoutuu...

Seuraavista kuvista en uskalla luvata mitään: täällä on aivan järkyttävä ilma! Pimeää, märkää, tuulista ja ennen kaikkea jäistä. Loppuviikosta pitäisi kuitenkin auringonkin paistaa, joten ehkä pääsen palaamaan blogin pariin kuitenkin aiottua nopeammin. Toivotetaan nyt kuitenkin alkajaiseksi hyvää hiihtolomaa kaikille lomalaisille! Toivottavasti ehditte puuhastella nukkejuttuja lomanne aikana, mikäli teillä sellainen sattuu olemaan c: