lauantai 19. kesäkuuta 2021

Girls with Violet Eyes

 Hei taas kaikille!

Se olisi taas uusien nukkien esittelyaika! ♥ Olen nyt vaan törkeästi toteuttanut kaikkia nukkehaaveitani kun olen vihdoin kunnollisissa palkkatöissä :D Rahaa jää kyllä elämiseen ja vielä säästöönkin, joten vararikkoon en ole nukkeostosten johdosta ajautumassa. Varsinkin, kun tykkään halpojen nukkien saalistamisesta ja odotuspelin pelaamisesta melkein yhtä paljon kuin varsinaisesta ostamisesta.

Sain kantaa nämä kolme pakettia yksin kotiin, kun kantoapua ei ollut saatavissa. Onnistuin siinä jotenkuten.

Ensimmäisessä paketissa, joka oli ostetun tavaran kokoon suhteutettuna taas naurettavan suuri, olivat nämä vaatteet. Lisää pantsuja, sekä toppi ja hame Lycee Prorgession -nuken Direct Store Limited -version stock-asusta. Minullahan on tuon nuken normijulkaisu, jolla on siis musta toppi ja valkoinen hame, DS Limitedillä värit ovat siis toisin päin. En voinut olla ostamatta tätä asua, kun näin sen listattuna Mandarakessa, sillä sille tulee pian käyttöä...

Isommista paketeista toisessa oli päällimmäisenä taas isoa kuplamuovia.

Ensiksi sain käsiini nämä söpöt pantsut, jotka ehkä jo paljastavat jotain tulevasta nukesta...

...mutta ensiksi täytyi avata tämä toinen uusi nukke!


Laatikossa on mielestäni kaunis kuviointi.

Takapuoli on myös aika tyylikäs!


Sahra's a la Mode: Nostalgic Story Collection -sarjan Sahran normaalijulkaisu ♥

Tämä nukke on siis toinen Sahrani! Ensimmäinen oli ylipäätään ensimmäinen Pure Neemo -nukkeni, Nanami. Jo Nanamin saadessani ajattelin, että haluaisin hänelle jossain vaiheessa toisen nuken siskoksi. Aluksi ajattelin, että se voisi olla samasta Pink! Pink! a la Mode -sarjasta, vaikka tämä Alisa pikkusiskoksi, tai sitten Maya kaksoseksi. Ihastuin tähän kaksosideaan, mutta sopiva nukke odotti löytymistään. Jossain vaiheessa sitten näin kuvia tästä Nostalgic Story Collection Sahrasta, ja nukesta muodostui suosikkini kaikista Sahran julkaisuista salaperäisen katseensa ansiosta. Nukke oli kuitenkin keskimäärin kalliimpi ja vaikeasti saatavilla. 

Lopulta päädyin nyt ostamaan tämän nuken, kun löysin sen Mandaraken Nakano-haaraliikkeestä vähän keskimääräistä halvemmalla, ja halusin joka tapauksessa ostaa nuo söpöt kissapantsut, joten sain molemmat haluamani asiat samaan pakettiin ja Nanami sai vihdoin kauan kaivatun kaksoissiskonsa. Nukke on myös avaamaton - siitä onkin aikaa, kun olen saanut avata täysin uuden ja avaamattoman Azonen nuken! Olen ostanut niin paljon kaikenlaisia käytettyjä, alastomia ja laatikottomia nukkeja, että tämä on ihan kivaa vaihtelua.

Päätin olla avaamatta esitettä, mutta otin siitä kuitenkin kuvan. Tämän nuken Direct Store Limited -versiolla on kokovalkoinen asu ja vaaleanvioletti tukka, mikä onkin aika uniikki! Tuo versio ei kuitenkaan jostain syystä ole niin haluttu kuin tämä perusversio, ja sitä saa Mandarakesta ihan avaamattomana varsin edullisesti. Paketin taustapahvissa on myös kiva taustakuva.


Paketista irrotettuna. Nukke, headress, lisäkädet, kengät ja kaulakoru, jota en lopulta avannut tai laittanut nukelle. Minusta asussa on jo ihan tarpeeksi paljon kaikkea ilman tuota kaulakoruakin!

Tällä julkaisulla on mielestäni kauniit, vähän erikoisemman väriset silmät. Goottilolita-henkisessä asussa on paljon röyhelöitä ja kerroksia. En ole vielä riisunut nukkea, joten joudun tarkastamaan asun mahdollisen värjäävyyden myöhemmin. Tällä nukella on joka tapauksessa vanha, vähemmän liikkuva keho, joten vaikka keho olisi pahasti värjäytynyt, se ei haittaa, koska aion joka tapauksessa ostaa uuden jossain vaiheessa.

Kuten useimmilla tämän sarjan nukeilla, myös tällä on todella pitkät hiukset! Pidän kuitenkin nukesta muuten niin paljon, ettei se haittaa. Aikaisemmin ostamani Sumire oli myös tästä samasta sarjasta, ja sillähän on myös tällainen kilometritukka.

Headress puettuna. Todella söpö! ♥

Näistä kengistä en niin paljoa pidä, ja epäilen vahvasti, että ne eivät tule kestämään käyttöä, vaan liimaukset alkavat jossain vaiheessa irtoilla. Lisäksi nämä eivät meinaa mahtua kunnolla nuken jalkaan.


Tässä vielä nukke kokovartalokuvassa. Kokonaisuus on muuten mielestäni tosi ihana, mutta noista kengistä en tosiaan erityisemmin perusta. Ihan pelkät perusmaryjanet vaikka pitsikoristelulla olisivat olleet kauniimmat.

Nimi tälle hahmolle on ollut mietittynä jo ikuisuuden ja hänestähän tuli siis Minami! Nanami ja Minami, mielestäni hyvät nimet kaksosille :D En tosin ole vielä päättänyt, kumpi heistä on vanhempi! Luonteet heillä ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Lisäksi pääsen nyt ottamaan heistä söpöjä kaksoskuvia synkronoiduissa asuissa, kun ostin tuon ylempänä kuvatun Lycee Progressionin vaatteita ♥

Mutta sitten toiseen pakettiin!


Kuten aiemmista kissapantsuista saattoi jo päätellä, toinen uusista nukeista on Komorebi Mori no Doubutsu-tachi -sarjan kissa-Aika, mutta kumpi versio...?

Aluksi avasin kuitenkin tämän samaan pakettiin tilaamani Re-Ment -setin, jossa on erilaisia hedelmiä. Varsinkin persikat ovat tosi söpöjä!


Perusversiohan se sieltä paljastui!

Paketissa on todella nätti kuviointi!

Perusversiossa päävärejä ovat valkoinen, vaaleanpunainen ja beige, Direct Store Limited -versiossa puolestaan punainen, musta ja harmaa.

Tämänkin esitteen jätin paikoilleen. Laatikossa on teemaan sopien kiva metsäinen taustakuva.

En näköjään muistanut ottaa yhtään kuvaa nukesta paketissa kuplamuovit purettuna, mutta no jaa!

Aikahan on yksi niistä Azonen hahmoista, jotka minulta ovat nukkena puuttuneet. Aika ei kuulu lempinaamoihini, sillä en oikein pidä hahmon normaalista hammashymystä, eivätkä nämä avoimetkaan suut ole oikein suosikkejani. Yksi pelkästään hymyilevä Aika on olemassa (tai no, kaksi - julkaisut ovat muuten samoja mutta toisella on ponnarit ja toisella hiukset auki), mutta se on mielestäni julkaisuna tylsä.

Tämä Azonen eläinaiheinen sarja mori-tyyliin puettuine tyttöineen on kuitenkin minusta tosi ihana, ja siinä Aikakin on mielestäni söpön näköinen. Kun sitten tuon DS Limited -version hinnat alkoivat tippua Mandarakessa, aloin harkita vakavasti nuken ostoa. Sitten Grandchaos-haaraliike listasi myyntiin tämän perusversion keskimääräistä halvemmalla (paketti oli "huonossa kunnossa" - pahvit olivat vähän taittuneet, muuta vikaa en kyllä havainnut...) ja päätin sitten lopulta ostaa sen - varsinkin, kun saisin sille toisesta liikkeestä nuo söpöt pantsut, jotka olivat alun perin siis lahja ennakkotilaajille Azonen liikkeestä : ,) Näin ostopäätös siis muodostui, ja tämä söpö kissatyttö sai vihdoin tulla kotiin! ♥

Mukana tulleita tavaroita: lisäkäsiä, laukku, kissankorvat, toppi ja kissahattu. Tämän sarjan nukeilla tulee kaksi asua: tavalliset vaatteet ja sitten eläinasu, joka on alusasu eläinkorvineen. Pukemisvaihtoehtoja on kerrosten ja lisäosien ansiosta paljon!

Ulkona paketista. Yleisilme on vaalea ja todella pehmoisen oloinen.

Mekon alla on bloomersit, joihin on kiinnitetty kissan häntä, jota voi hännässä olevan rautalangan avulla taivutella haluamiinsa asentoihin. Omani on vähän köykäisesti kiinni, ja joudun varmaan ompelemaan hännän paremmin kiinni housuihin jossain vaiheessa.

Kissankorvat päässä ja laukku olalla ♥ 

Nyaa~♥

Kissahattu on söpö, mutta ei pysy nuken päässä mitenkään! Kuten kuvasta näkyy, se vain tuolla tavalla häilyy pään yläpuolella, mutta ei mene kunnolla päähän eikä näin ollen pysy paikallaan. Kädet tassuihin laittamalla sain edes jotenkin järkevän näköisen lopputuloksen.

Tämä vaalea mekko on aika kiva, ja sukat ovat ihanat!

Kissa-asussa! Tämä on mielestäni aika söpö. En kuitenkaan jaksanut alkaa purkaa lisäkäsiä, että olisin voinut ottaa söpöjä kissamaisia poseerauskuvia. Täytyy ottaa niitä kyllä joskus myöhemmin.

Tässä kuvassa näkyy vähän paremmin tuo häntä.


Tämä ei taida kovin hyvin erottua kuvasta, mutta nuken keho oli todella värjääntynyt. Ei vaatteista, vaan osa muovista on tummentunut/vaihtanut väriä ajan saatossa. Tämä nukke oli kuitenkin avaamaton ja uusi, joten aika on varmaan vaikuttanut asiaan. Varsinkin lantio- ja rintapalojen välinen väriero oli aika huomattava. Olkapäät ovat myös värjäytyneet pinkeiksi, ja jalat ovat eri sävyä kuin jalkaterät. Minulla on ainakin yksi vanhempi keho, joka on alkanut värjäytyä samalla tavalla, joten tämä ei liene outoa vanhemmille kehoille.

Kissahousujen sijaan puin nukelle omat pantsunsa...

...ja puin hänet sitten tähän tyyliin. Nuken nimeksi tuli muuten Saskia.

Lopuksi vielä yhteiskuva molemmista uusista tytöistä! ♥ Nämäkin voisivat olla sisaruksia, koska molemmilla on suunnilleen samaa sävyä olevat hiukset ja violetin väriset silmät.

Jos muuten perusteellisempi arvostelu Aikasta kiinnostaa, suosittelen lukemaan tämän englanninkielisen blogipostauksen joidenkin vuosien takaa. Siinä näkyy vielä paremmin kaikki asun eri osat ja poseeraukset, ja siinä on myös selitetty sarjan ideaa ja eläinhahmojen taustatarinaa.

Kiitos jos jaksoit lukea tämän loppuun! Seuraavalla kerralla tulee sitten vaihteeksi muuta kuin uuden esittelyä. Ensi kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti