Hei ja hyvää uutta vuotta!
Joulut tuli juhlittua ja on vuoden viimeisen juhlan eli uuden vuoden aika! Itse en tosin ajatellut tehdä mitään erityistä, olen pelaillut Pokémonia ja menen illalla katsomaan kaupungin ilotulituksen. Siinäpä se :D Tähtisadetikkuja on tosin tullut taas hankittua, joten ehkä myöhemmin illalla pitää vielä mennä niiden kanssa kekkaloimaan pihalle.
Vuosi 2017 onkin hyvä päättää välipäivinä otettuihin nukkekuviin. Tapaninpäivänä, kun taivas kirkastui pienen hetken ajaksi, otin muutamia kuvia Lilysta ja Sarasta. Tänään päätin vielä kokeilla, millaisia nukkekuvia tulee harmaassa perussynkkyyskelissä. Yllätyksekseni nekin onnistuivat ihan hyvin!
Mutta palataan vielä hetkeksi joulun tunnelmiin. Yhdestä joululahjapaketista paljastui muutamia nukenvaatteita, joita Sorata pääsi heti kokeilemaan. Ostin nämä vaatteet itse Amiamista, poikaystävä tosin maksoi eli ne olivat oikeastaan joululahja häneltä. Azone-pojat tarvitsivat lisää puinta, joten ostin heille housut, topin, collegen, villatakin ja tennarit. Kolme jälkimmäistä tosin sopivat myös Azonen tytöille. Kaikki muut ovatkin tässä Soratan päällä paitsi college. Tuo neuletakki huppuineen on aivan ylisöpö!
Arthur on jo valmis uuden vuoden vastaanottoon tyylikkäässä hakamassa! Ensi vuonna aion kyllä vihdoin hankkia Azonen tytöilleni kimonon.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Tämän blogin vuosi 2018 alkaa varmaan jo ihan parin päivän päästä perinteisellä nukkevuosikatsauksella! c:
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
Last Christmas, I gave you my heart
Heipsis!
Tästä ei pitänyt tulla ihan näin pitkää postaustaukoa, mutta minkäs teet. En ole nähnyt edes taivasta varmaan kolmeen viikkoon, auringosta puhumattakaan. On ollut pelkkää synkkää ja pimeää, ja kuten jo edellisen postauksen lopussa ennustelin, nukkekuvaus on tästä syystä jäänyt todella vähäiseksi.
Kuten niin ikään edellisessä postauksessa vihjasin, olin hankkimassa veronpalautusrahoilla lisäystä nukkeperheeseeni ja niin tulikin tehtyä - jo kuukausi sitten! Olen kuitenkin pantannut näitä kuvia, sillä odottelin parempia ilmoja, jotta saisin hieman parempia kuvia uutukaisestani mukaan postaukseen. Sellaisia säitä ei kuitenkaan koskaan tullut, mutta tänään joulutervehdysnukkekuvia räpsiessäni sain samalla otettua muutaman kuvan myös uusimmasta nukesta. Joten eiköhän vihdoin paljasteta, mitä tulin hankkineeksi!
Olin vielä nukkumassa ja poikaystäväni oli lähdössä yliopistolle. Hän kuitenkin herätti minut ilmoittamalla, että posti toi juuri ison paketin. Päätin kuitenkin jäädä vielä vähäksi aikaa nukkumaan ja avasin paketin sitten heti herättyäni.
Nämä kuvat on muuten otettu suunnilleen aamukymmenen aikaan, mutta oli ihan älyttömän synkkää ja pimeää, minkä vuoksi kuvanlaatu vähän kärsi.
Nukke oli huolellisesti paketoitu ja myyjä oli jättänyt pakettiin kiitosviestinkin c:
Lopulta kuplamuovikääreestä paljastui...
...Azonen Otogi no Kuni -sarjan Little Blue Bird Sorane!
En ollut koskaan erityisemmin haaveillut tästä nukesta. Se on kyllä todella söpö, mutta en hirveästi tykkää nukeista, joilla on avonainen suu. Tykästyttyäni Azonen XS-kokoisiin poikanukkeihin tulin kuitenkin katselleeksi Soranenkin kuvia. Sitten aloin miettiä, minkä nuken ostaisin itselleni jouluksi. Selailin välillä myös MyFigureCollectionin myyntipalstaa, ja eräänä päivänä joku oli listannut tämän nuken myyntiin kaikkien tavaroiden kanssa yllättävän edulliseen hintaan. Siitä päivästä oli vielä jonkin aikaa veronpalautuksiin, ja ehdin jo huolestua, jos joku ostaisi nuken. Kukaan ei kuitenkaan tainnut olla kiinnostunut, sillä ottaessani yhteyttä myyjään nukke oli vielä vapaana ja saimme kaupat sovittua.
Alun perin minun oli tarkoitus ostaa itselleni joku Azonen nukke Mandarakesta, mutta päädyin kuitenkin tähän nukkeen, sillä sain sen hyvään hintaan Euroopan sisältä - Ranskasta tällä kertaa - joten se tuli minulle nopeasti eikä minun tarvinnut huolehtia tullimaksuista. Tein siis tosi hyvän kaupan ja olen nukkeen tyytyväinen!
Sorane kuuluu Azonen EX Cute Family -sarjaan ja on Azonen virallisessa tarinassa Seran pikkuveli ja hänellä on kaksoissisko Tsukiha. Minulla itse asiassa on Sera, mutta tästä nukesta ei tule omassa tarinassani hänen sisarustaan.
Mukana tulleita tavaroita. Nukke, kengät, hattu, viitta, nahkainen lintuhäkki ja opaskirjat. En saanut mukana lisäkäsiä, mutta niitä olisi tullut vain yksi pari ja minulla on paljon ylimääräisiä, joten en viitsinyt reklamoida myyjälle.
Vihkosessa näkyy myös paremmin, mitä kaikkea asuun kuuluu. Tuo iso vyötärölle kiinnitettävä rusetti on aika turhauttava ja en oikein tykkää käyttää sitä asun kanssa.
Ensimmäinen parempi kuva ulkona paketista. Söpö on ♥
Uusin tulokkaani Sorata tervehtii lukijoita!
Halusin jonkun kivan ja yksinkertaisen nimen. Olen tykästynyt Sorataan ja se on sopivan samanlainen nuken deafult-nimen kanssa, joten sillä mennään.
Sitten pikakelaus tähän jouluaattoon, ja pari lisäkuvaa Soratasta.
Vaikka tuo naama onkin vähän yksi-ilmeinen, olen jo tosi tykästynyt siihen! Aion myöhemmin hankkia Soratalle isosiskon. Olen ajatellut Chiikaa, siinä olisi toinen nukke, jonka malleista useimmilla on avonainen suu.
Sorata myös toivottaa hyvää joulua kaikille blogin lukijoille ja muille täällä pistäytyville!
Hyvää joulua myös Georginalta, kaksin kappalein!
Oikein hyvää ja rauhallista joulua myös minulta teille kaikille!
Toivottavasti saatte myös viettää joulunne ja muut pyhänne vähän terveempänä kuin minä itse, sairastuin nimittäin pari päivää sitten korva-, nielu- ja kurkunpäätulehdukseen ja sain streptokokkibakteerin, joka nuo myös varmaan aiheutti. Joulu menee kurkkupastillien, yskänlääkkeen ja penisiliinin voimin :'D Mutta ehkä jo uutena vuotena olisin vähän paremmassa hapessa ja jaksaisin jalkautua myös ulos ottamaan kivoja nukkekuvia! Täällä on jo mukavasti lunta, toivotaan että säät vaikka vihdoin vähän kirkastuisivat!

Mukana tulleessa kirjasessa oli kuva Soranesta ja Tsukihasta. Tuo Tsukihakin on todella söpö, ja ehkä jonain päivänä hankin senkin Soranen seuraksi.
Ensimmäinen parempi kuva ulkona paketista. Söpö on ♥
Uusin tulokkaani Sorata tervehtii lukijoita!
Halusin jonkun kivan ja yksinkertaisen nimen. Olen tykästynyt Sorataan ja se on sopivan samanlainen nuken deafult-nimen kanssa, joten sillä mennään.
Sitten pikakelaus tähän jouluaattoon, ja pari lisäkuvaa Soratasta.
Vaikka tuo naama onkin vähän yksi-ilmeinen, olen jo tosi tykästynyt siihen! Aion myöhemmin hankkia Soratalle isosiskon. Olen ajatellut Chiikaa, siinä olisi toinen nukke, jonka malleista useimmilla on avonainen suu.
Sorata myös toivottaa hyvää joulua kaikille blogin lukijoille ja muille täällä pistäytyville!
Hyvää joulua myös Georginalta, kaksin kappalein!
Oikein hyvää ja rauhallista joulua myös minulta teille kaikille!
Toivottavasti saatte myös viettää joulunne ja muut pyhänne vähän terveempänä kuin minä itse, sairastuin nimittäin pari päivää sitten korva-, nielu- ja kurkunpäätulehdukseen ja sain streptokokkibakteerin, joka nuo myös varmaan aiheutti. Joulu menee kurkkupastillien, yskänlääkkeen ja penisiliinin voimin :'D Mutta ehkä jo uutena vuotena olisin vähän paremmassa hapessa ja jaksaisin jalkautua myös ulos ottamaan kivoja nukkekuvia! Täällä on jo mukavasti lunta, toivotaan että säät vaikka vihdoin vähän kirkastuisivat!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)