sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Pre-juhannus mökillä

 Hei taas kaikille!

Ensi viikko näyttää vähän kiireiseltä, niin postaan uusia kuvia jo nyt, ettei näitä kerry varastoon ihan mahdottomasti, jos en ehdi ensi viikolla päivitellä mitään.

Kesäkuun puolessa välissä viikko ennen juhannusta minulla oli pitkä viikonloppuvapaa, joten lähdettiin sitten vanhempieni luo ja päästiin ekaa kertaa tänä kesänä käymään mökillä! Siellä olikin kiva kuvata pitkästä aikaa. Mukana olivat Nadia, Lilina, Hades ja Georgia.

Tajusin vasta jälkeenpäin, että en ottanut yhtään yhteiskuvaa Hadeksesta ja Georginasta, vaikka molemmat otin varta vasten reissulle mukaan D: No, jokin aika tämän jälkeen vaihdoin heille matchaavat asut, joten kuvailen heitä sitten varmaan niissä joskus myöhemmin. Mutta nyt kuviin!

Nadia-parka on odotellut jotain 1,5 vuotta näissä vaatteissa, että pääsisin kuvaamaan sitä kesällä... ja viime kesänä en kuvannut tätä nukkea ollenkaan D: Nyt sitten sain vihdoin aikaiseksi!
















Ennen tämän kuvan ottamista yritin kuvata nukkea toisessa paikassa, mutta se ei pysynyt siinä vaan tippui naamalleen maahan ja nyt sillä on pieni ikään kuin reikä nenässä ja iso, leveä kiiltonaarmu poskessa... onneksi moiset viat eivät näy kuvassa ja onneksi nukke, jolle tämä sattui on tällainen vähän käytetympi tapaus D:





















Lilinan saan harvoin näyttämään kuvissa hyvältä, vaikka aika paljon olen sitä vuosien varrella kuvaillutkin :P Tämän nuken taisin tosiaan hankkia ensimmäisen nukkeiluvuoteni loppupuolella! Siitäkin on jo aikaa. Tuon asun ostin muistaakseni ihan tätä nukkea ajatellen mutta se on tässä välissä ollut ties kenen päällä :'D

Ensi kertaan! Silloin on taas vuorossa tällaista kuvapostausta, joskin ei ihan näin pitkää kuin mitä tämä tämänkertainen oli! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti