lauantai 22. tammikuuta 2022

Vuoden ensimmäiset uudet nuket

 Hei taas kaikille!

Vuosi pääsi alkamaan oikeastaan heti uusien nukkien saapumisella ♥

Hain tämän paketin postista nimittäin jo 3.1., eli ihan heti vuoden alkajaisiksi.

Olin ostanut tämän nuken jo joulukuussa ja se tuli Suomeen vähän ennen joulua, muistaakseni 18. päivä. Olin kuitenkin lähdössä pari kolme päivää sen jälkeen joulun viettoon vanhempieni luokse, joten en viitsinyt tullata nukkea silloin, koska arvelin, että posti ei ehdi toimittaa sitä ennen lähtöäni ja sitten pitäisi taas maksaa ekstraa lisäsäilytysajasta jne. Siispä annoin nuken seistä tullissa ja tullasin sen uudenvuodenaaton tietämillä.

Näyttääkö jo tutulta ;)


Pullip Shinku! ♥

Olen kyllä aina tykännyt Pullip Shinkusta, mutta minulle se ei ole ollut mikään ihanpakkosaada -nukke koskaan kuitenkaan. Todella monen se kyllä on ollut ja yhteen aikaan tuntui siltä, että Shinku oli about kaikkien Graalin malja! Tykkäsin toki itsekin nukesta, mutta olin kyllä vähän että mitä niin ihmeellistä siinä muka on :D Mandarakea selaillessani olin havainnut, että avaamattomia Shinkuja saa sieltä ihan hyvään hintaan ja mietin, että voisin ostaa nuken itselleni jossain vaiheessa. Joulukuussa sitten sinne ilmestyi useampi huomattavasti halvempi, avaamaton Shinku, joissa oli joitakin vikoja. Tämä omani on avaamaton, mutta laatikko oli toiselta sivulta irronnut kokonaan liimauksistaan. Siksipä edullinen, vähän reilu 50 € hinta, jolla en voinut jättää nukkea enää ostamatta vaan tilasin sen sitten "joululahjaksi" itselleni. Valitettavasti nukke ei sitten olisi kuitenkaan ehtinyt ennen joulua, joten en saanut sitä lahjapakettiin kuten suunnittelin :'D Mutta nyt se on vihdoin täällä! ♥

Oli pimeää, joten salamaa oli pakko käyttää, jotta paketin sisältö näkyisi vähän paremmin.

Nyt kun sain vihdoin tämän nuken itselleni, niin olen täysin vakuuttunut sen ihmeellisyydestä ja ihanuudesta enkä ihmettele yhtään, miksi se on ja on ollut niin monen suurin unelmanukke. Noissa kasvoissa on nimittäin jotain maagista, ja nukke on aivan uskomattoman ihana ja kaunis. Ja onhan Shinkun asukin hyvin suunniteltu, ja näyttää tosi kivalta. Olen joskus katsonut Rozen Maidenin 1. kauden ja omistan (ensimmäisen) mangasarjan kokonaisuudessaan, mutta sinänsä nämä eivät ole minulle hahmoina mitenkään merkittäviä enkä oikein osaa sanoa, näyttääkö tämä(kään) nukke varsinaisesti hahmoltaan. Mutta jotenkin sen suunnittelussa ollaan onnistuttu todella hyvin ja Shinku on ehdottomasti yksi parhaimpia Pullip-julkaisuja koskaan, ainakin omasta mielestäni!

Shinku sai viettää jonkin aikaa omassa laatikossaan, ja ihailin sitä jonkin aikaa avaamattomana. Viime viikonloppuna sitten vihdoin avasin nuken, ja paketista päästettynä se on kyllä vieläkin ihanampi ♥ Stock-lookia en aio muuttaa ihan hetkeen (vaikka kyllä ostinkin jo pari nukelle ehkä tulevaa peruukkia...), joten nukke saa olla ihan Shinkun näköinen vielä hyvän aikaa. Nimeä ja muuta pitää miettiä sitten myöhemmin.


Sitten tällä viikolla tänne tuli toinen uusi nukke!

Paketti oli vähän kärsinyt matkanteosta.

Tehokkaan pakkauksen ansiosta kaikki oli kuitenkin ehjää.

Tällainen sisältö sieltä sitten paljastui!

Täytyy tunnustaa, että en olisi ostanut tätä nukkea nyt, jollen olisi saanut tilattua tätä ihanaa talviasua mukaan samaan pakettiin...

...sillä tilaamani Otogi no Kuni/Swan Lake Raili tuli ilman suurinta osaa stock-vaatteistaan, ja nyt sain sille tyyliin sopivan asun mukaan!

Raili on ollut yksi niistä nukeista, jonka olen ehdottomasti halunnut ostaa "sitten joskus". Hankkiminen on vain vähän jäänyt, sillä Railista ei ole niin montaa julkaisua ja ne pyörivät usein huomattavasti korkeammissa hinnoissa kuin muut EX Cute -sarjan hahmot. Tämä Swan Lake Raili on minusta yksi ihanimmista Railin julkaisuista, ja tämä nudena käytettynä myyty yksilö on ollut Mandarakessa myynnissä jo ihan hyvän aikaa. Se oli myös tosi edullinen muihin myynnissä oleviin Raileihin nähden. Kävin sitä aina välillä tsekkailemassa, että vieläkö se on listattuna, ja siellähän se pysyi. Eräänä päivänä sitten samaan liikkeeseen tuli myyntiin tuo ihana talviasu, ja silloin minun oli suorastaan pakko tilata tämä nukke ja tuo asu sille mukaan. Olisin halunnut tuon talviasun silloin kun niitä myytiin ihan uutena, mutta minulla ei ollut silloin varaa hankkia sitä. Nyt sain sitten ostettua sen sekä yhden haavenukeistani ♥ Suomalaisena nukkeharrastajana suomalainen Raili oli kyllä ihan pakkohankinta ja olen iloinen, että se on vihdoin täällä!

Olen varmaan joskus aiemmin maininnut, että kokovalkoiset ja hyvin röyhelöiset asut eivät ole ihan suosikkejani, joten stock-asun puuttuminen sinällään ei oikeastaan haitannut yhtään. Osa stockeista oli silti mukana ja avaamattomina: bloomersit, laukku, kengät ja sukkahousut. Minulla itse asiassa oli jo ennestään pari noita Railin kenkiä, koska ostin ne joskus erikseen Mandarakesta! Onneksi kyseessä ovat tuollaiset aika neutraalit valkoiset saappaat, joten ei haittaa omistaa niitä kaksin kappalein.

Nukke ulkona laatikostaan ja kyllä se on söpö! ♥ Raili on M-kokoa eli pidempi kuin muut EX Cute -kerhon jäsenet (suomalaisethan ovat paljon pidempiä kuin japanilaiset keskimäärin) ja lisäksi sillä on vaaleampi White-ihonväri. Hiukset olivat hirveän rasvaisen tuntuiset, mutta en usko, että niitä on käsitelty millään - monella uudemmalla Azonen nukella on ihan uutena tosi liimaisen tuntuinen tukka. Epäilen, että nuken hankkinut on ottanut pelkän asun ja kiikuttanut loput myyntiin. Nukke nimittäin tuntuu todella jämäkältä, eli sitä ei varmaan juurikaan ole edes käsitelty.

Ilta oli pimeä, joten en ottanut avaamisesta enempää kuvia. Tänään sitten päätin kuvata nukkea parvekkeella, jotta saisin siitä jaettavaksi kuvia tuo ihana asu yllään.



Stock-kengät, -sukkahousut ja -laukku sopivat niin hyvin yhteen tämän asun kanssa!


Kuvaussession lopulla tapahtui kauheita: nukke putosi suoraan parvekkeelta alas! D: Pelkään tätä aina kun kuvaan nukkeja parvekkeen kaiteella ja nyt se sitten tapahtui. Onneksi on talvi, kuvattava nukke oli Pureneemo ja asumme vain 2. kerroksessa, eli pudotus oli loppujen lopuksi aika matala. Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa äkkiä kengät jalkaan ja lähteä ulos hakemaan nukke. Jouduin rämpimään melkein polviin saakka ulottuneessa hangessa että pääsin alakerran naapurin (maan tasalla olevam) parvekkeen viereen, johon nukke oli tipahtanut. Naapurit eivät tainneet olla kotona, ja nukelle ei käynyt mitenkään. Se ei edes juuri kastunut, kun tarttinen ja kova lumi oli helppo pyyhkiä siitä pois. Parvekkeen kaide, jolla nukke seisoi ilman tukea, oli aika jäinen, mikä tämän putoamisenkin kai aiheutti. Pullippeja en koskaan kuvaa kaiteella seisomassa ilman tukea, koska ne eivät pysy yhtä vakaasti pystyssä siinä. Tämä kyllä seisoi ihan tukevasti ennen kuin päätti hypätä. Jatkossa olen varmaan vielä huolestuneempi putoamisen mahdollisuudesta! :')

Tälle nukelle olen jo keksinyt uuden nimen. Halusin jonkun suomalaisen nimen, joten hänestä tuli Lumina, tuttavallisemmin Lumi. Railin suosima vaatemerkkihän on Azonella Moi Lumi. En nyt halunnut ihan samaa nimeä antaa, joten siis Lumina.

Ensi viikolla laittelen varmaan loppuvuoden lomilla otettuja kuvia. Näkemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti