Hei taas kaikille!
Lokakuu loppuu ihan kohta, ja tulen tänne postaamaan lokakuun 1. päivänä otettuja kuvia :D No, parempi myöhään kuin milloinkaan!
Tuolloin oli todella hieno auringonpaiste, ja innostuin kuvaamaan useampaa nukkea, kun valaistusolosuhteet olivat niin optimaaliset. Aluksi vein ulos Alexanderin, jota en ole kuvannut todella pitkiin aikoihin.
Alexanderin jälkeen vein pihalle seuraavaksi Rosalindin, josta minulla ei ollut vielä yhtään kuvaa uudessa peruukissa ja hahmolle sopivammissa vaatteissa.
Aurora tosiaan sai oman peruukkinsa takaisin ja Rosalind sai tämän ihan samanlaisen mutta eri värisen Lutsin peruukin, jonka ostin joskus kesällä Mandarakesta. Muistin tosin tämän kuvaussession jälkeen, miksi en tykkää kiharaperuukeista/peruukeista, joissa on joku kampaus. Nukke kaatuili pusikossa ja hiukset tarttuivat oksiin ja lehtiin, ja olivat aika sotkussa sen jälkeen...
Hahmolle mielestäni hyvin sopivan prinsessamekon ostin puolestaan kesällä täältä. Rosalindin hahmo tosiaan on vampyyri, joka on muutettu ihmisestä vampyyriksi joskus 1600-luvulla. Mekko ei tosin ole yhtään 1600-luvun tyylinen, mutta minusta tällaiset hienot vaatteet sopivat hyvin hahmoille, jotka ovat vampyyreja. Lisäsin nukelle muuten vähän ripsiä tämän kuvaussession jälkeen.
Lopuksi vielä muutama sisäkuva! Vaikka pidinkin todella paljon Lucillen mukana tulleesta stailauksesta, päädyin kuitenkin sen vaihtamaan. Peruukissa oli nimittäin hirveän laatuinen kuitu, vaikka se kyllä sinänsä ihan nätiltä näyttikin, ja en pidä noin tummista chipeistä Pullipilla. Osoittelin pyörän lampulla nuken mekanismia, jotta näkisin, minkä väriset nuo silmät oikeastaan edes ovat... (ne ovat violetit) Vaihdoin peruukin aika pian nuken tultua, mutta päätin ottaa hänestä vähän kuvia ennen silmien vaihtoa mukana tulleiden vaatteiden kanssa.
Näihin kuviin oli jo muuten vaihtanut nukelle uuden kehon. Stock-keho oli niin järkyttävän löysä, että tilalle oli pakko vaihtaa uusi. Näissä kuvissa nukke on kolmostyypin kehossa, johon olen laittanut nelostyypin kädet. Lopulta päätin, että en kuitenkaan halua pitää nukkea kolmoskehossa (jonka kaulaosa hiertää jatkuvasti silmämekanismia, koska kolmos- ja nelospäät ovat keskenään eri muotoisia). Siispä vaihdoin hänet silmien vaihdon yhteydessä uuteen neloskroppaan. Edellinen omistaja oli onneksi vaihtanut tälle jo uudet ripset, niin onneksi ei tarvinnut alkaa säätää niiden kanssa!
Uusia kuvia on taas tullut otettua ihan reilumman puoleisesti, eli uutta postausta pukkaa varmaan taas piakkoin. Tosin silloin taitaa olla jo marraskuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti