torstai 28. toukokuuta 2015

What does the fox say?

Aivan aluksi joudun ilmoittamaan suru-uutisen:


Kitin jalkatappi sanoi poks ja nyt poika hengailee täällä ilman toista jalkaterää : ( En oikein tiedä, mitä edes tapahtui. Asettelin parin nuken peruukkeja uudelleen ja huomasin samalla, että Kitillä on kengät väärissä jaloissa. Aloin ottaa toista kenkää pois, ja kuului vain NAPS! Tuon tapin kaivaminen jalasta oli kohtalaisen hankalaa, mutta koska jalkaterät ovat alusta saakka olleet todella löysät, sain sen kuitenkin ulos sieltä. Isäni lupaili, että meillä saattaa jopa olla pikaliimaa, jolla voin vahingon korjata, joten eletään siinä toivossa, että se korjaisi tuon ainakin väliaikaisesti. 

Olen harkinnut Taeyangin MIO-kitin ostoa, sillä voisin ottaa siitä uuden kehon Kitille ja harjoitella päällä meikkausta. Tämä Kitin stock-keho on ollut sellaista painajaista alusta asti, että olin melkein tyytyväinen, että sain tästä tekosyyn ostaa uuden. Vai miltä kuulostavat ylilöysä lantio, heiluvat jalat, irtoilevat jalkaterät, ylijäykät kädet ja lähes taipumattomat ja kamalasti narisevat polvet? Lopputulos on lähes istumakyvytön ja aina takakenossa seisova nukke.


Sitten vähän iloisempiin asioihin. Sain lisää nukenvaatteita! :3 Nämä ovat niitä aiemmin mainitsemiani nukenvaatteita, jotka tilasin kuun alussa. Nyt melkein kaikki on tullut, vielä pari mekkoa matkaa jossain maailmalla. Neuletakkia olen halunnut ja etsinyt ikuisuuden, ja löysin vihdoin sopivan halpaan hintaan eBaysta. Tuli Kiinasta viikossa. Vertailun vuoksi: yli kaksi viikkoa sitten Ranskasta ostamani mekko ei ole tullut vieläkään. 

Raidalliset leggingsit, shortsit (ovat irralliset) ja paita ovat Isulin vaatesetti, jonka ostin Etsystä FallingSakura -nimiseltä amerikkalaiselta myyjältä. Olin jo pidempään katsellut hänen Isulille tehtyjä vaatteitaan, ja menin sattumalta myyjän sivulle, kun hän juuri ilmoitti siellä sulkevansa kaupan (ainakin väliaikaisesti) kahden päivän päästä muuton vuoksi ja sen vuoksi piti kaupassaan ilmaisia postikuluja. Tajusin, että tämä voi olla viimeinen tilaisuuteni ostaa tämä Isulin vaatesetti, ja ostin sen heti. Sain tilaajalahjana nuo taustalla näkyvät nuken rannekorut sekä tosi söpön tuoksupussin, jonka jätin kotiin. Setti maksoi alle 10 euroa ja olen tosi tyytyväinen näihin vaatteisiin ja lahjoihin. Nyt kun vielä ostaisi joskus sen Isulin, kun hänelle olisi vaatteita jo valmiina :D

Tulin tosiaan eilen Imatralle lomailemaan pariksi kuukaudeksi, ja aloitin lomanukkeilun tänään ottamalla paljon uusia nukkekuvia. Aluksi vähän Kitsunea, joka esiintyy nyt ensimmäistä kertaa kunnon kuvissa.




RAWRR





Kitsune on sekä helppo että vaikea kuvattava, ja molempiin syynä on nuken pienuus. Koska nukke on vain noin 12 cm pitkä, on häntä helppo kuljettaa mukana ja kuvauspaikkojakin riittää. Mutta koska nukke on niin pieni, itse kuvaajan täytyy olla skarppina, että nukke näyttää kuvissa hyviltä. Erityisesti kivat kuvakulmat ovat hankalia, koska nukke tosiaan on hyvin pieni ja itsensä änkeminen kivoihin kuvauspaikkoihin kameran kanssa voi olla vähän hankalaa.

Yritin myös ottaa ryhmäkuvaa kaikista Pullip-perheen nukeistani. Lopputulos:


Itse asiassa olen muuten jopa ihan tyytyväinen, mutta en kuvatessa huomannut, että Ai jäi ainoana noin pahasti aurinkoon ja hohtaa kuin joku taikaolento :/ Otan tämän kyllä uudestaan vähän eri kellonaikaan kun aurinko ei paista noin paljoa rappusille. Jouduin tukemaan ylärivin nuket kahdella orvokkikorilla, koska ne eivät pysyneet mitenkään pystyssä ilman tukea. Lisäksi ensi ryhmäkuva on otettava enemmän alaviistosta. Joten ryhmäkuvayrityksille tulee varmasti jatkoa.


Suika ♥ Tämän katseen takia rakastuin nukkeen ja hankin hänet. Ikävä kyllä olen laiminlyönyt tätä graalinmaljaani aika pahasti viime aikoina :/ Minulla ei ole oikeastaan mitään Suikalle kunnolla sopivia vaatteita ja hän kaipaa kipeästi uutta peruukkia vanhan tilalle. Minun piti tilata muun muassa näitä asioita CoolCatista lopuilla syntymäpäivälahjarahoillani, mutta ne rahat menivätkin ihan muualle ja Suika kärvistelee täällä vielä jonkin aikaa tuon näköisenä ja ilman kunnollista vaatetta. Ehkä otan hänestä sitten kuvia Suigintoun stock-asussaan, sillä minulla ei ole hänestä vielä yhtään kuvaa se yllään. Ostin kyllä uudet ripset, jotka aion vaihtaa, mutta vasta kunhan saan uuden peruukin. En halua enää liimata tuota vanhaa takaisin tytön päähän vaihdoksen jälkeen, joten odotan suosiolla uuden tukan hankkimiseen asti.



Näihin kahteen Shiorin kuvaan olen erittäin tyytyväinen. Värimaailma on täydellinen, ja sammakkokuvassa on minusta mukavasti sellaista henkeä, joka sopii tähän Lunatic Alice -sarjaan ja sen nukkeen. 

Ostin aiemmin tässä kuussa Reinalle uuden peruukin CanCanilta, ja se saapuikin yllättävän nopeasti. Firma tuntuu parantaneen huomattavasti sitten uudelle palvelimelle siirtymisen. Peruukki on paljon kivemman värinen kuin miltä se kuvissa näytti, mutta otsatukka on aivan liian pitkä, vaikka pidän peruukkia aivan pään takana. Siksi otsahiukset ovat kuvissa huitaistuina sivummalle.




Koristekirsikkamme ei ole kukkinut koskaan aikaisemmin. Tänä keväänä siihen tuli muutama kukkanen.





Minusta sisätilat sopivat jotenkin paremmin Reinan luonteeseen kuin ulkokuvat. Mutta ulkona on toisaalta parempi valaistus, joten minkäs teet... Täytyy harjoitella enemmän sisäkuvausta ja Reinan kanssa, kunhan ehdin. Minun oli muuten tarkoitus ostaa Reinalle vihdoin se obitsu hybridiä varten, mutta ne loppuivat kaupasta juuri, kun olin tekemässä tilaustani >:( Aamulla niitä vielä oli, mutta illalla ei enää näkynyt. Pitää odotella, jos niitä tulisi vielä takaisin myyntiin...

Taas tällainen pidempi postaus, mutta onpahan teille lueskeltavaa ja katseltavaa parin päivän päästä koittavaa kesälomaa odotellessa ~

5 kommenttia:

  1. Olipa paljon kivoja kuvia! :3

    Tosi sööttejä vaatteita olet ostanut, varsinkin tuo neuletakki on aivan ihana. ♥ Kitsunesta lempparikuvani on tuo toka. Siinä on tosi hauska tunnelma ja pikku kettu poseeraa söpösti noin isojen kasvien vieressä. :D

    Ryhmäkuvia on tosi vaikea ottaa. Itse en ole pitkään aikaan jaksanut edes yrittää. xD Bjd-nukkeja tosin on vasta neljä, niin ehkä niistä saisi ihan hyvän.. Paitsi että ovat niin eri kokoluokkaa joten kuvasta tulee kyllä tosi outo. :'D Suigintoun stock-peruukki on kyllä aivan järjettömän huonoa laatua. -.- Itsellänikin on kyseinen nukke ja oli ihan tuskaa ennenkuin sain uuden. :D Reinan peruukki näyttää olevan samanvärinen kuin Rikani? https://www.flickr.com/photos/99335442@N06/14706606533/in/datetaken/ (kuvan värejä muokattu täyteläisemmiksi). Hauskaa kun on kaksi samanoloista Ra Muwia. :3 Ra Muwille sopii kyllä minkä tahansa värinen peruukki, Rika on kierrättänyt kaikki mahdolliseni läpi kun sille sopii kaikki. Kuitenkin palasin tähän ensimmäiseen niistä kun se purppurainen väri oli syy, miksi nimeksi tuli Paprika. ^^ Reinan mekkokin on tosi söpö. :3

    Minulla on ompeluissa kesken myös pari tummempaa asua. Ehkä Suika nappaa yhden niistä itselleen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :3

      Joo ryhmäkuvat on aika kamalia, en edes halua kuvitella miten onnistuu useamman täysin erikokoisen nuken änkeäminen samaan kuvaan :'D Mutta olisi hauska nähdä lopputulos, jos saat päähäsi yrittää! Siitähän voi tulla tosi hieno jos keksii hyvän kuvakulman. Tuo peruukki ei nyt muuten periaatteessa ole ihan kauheimmasta päästä, mutta latvat hamppuuntuivat vauhdilla ja otsatukka on alusta asti ollut ihan tosi ruma. En yhtään ihmettele, että nuken hiukset oli letitetty kun sain sen, pitää varmaan itsekin palata siihen tyyliin.

      Väri voi olla sama, sinun peruukkisi näyttää ehkä vähän punaisemmalta? Tosin se voi johtua kuvanmuokkauksestakin. Puna- ja ruskeatukkaisia Ra Muweja näkyy paljon, mutta minkäs teet kun se sopii sille niin hyvin. Tykkäsin paljon stock-tukasta ja halusin jotain samanlaista. Ja pitää seurata noita ompeluksiasi kunhan ne tulevat myyntiin, Suika tosiaan tarvitsisi uusia asuja...

      Poista
  2. Oli ihana lukea tällasta pidempää postausta! Ja kuvatkin oli tosi hyviä! Erityisesti toi Shiorin sammakkokuva oli ihan loistava! UwU Ja Kitsune näyttää edelleen niin syötävän suloiselta! Mustakin tuntuu, että pienten figuurien/nukkejen kuvaaminen on ihana helppoa eikä tarvitse niin paljon räpeltää, että saa ne pysymään pystyssä! Täytyisikin ottaa nyt itteäni niskasta kiinni ja kuvata tänä kesänä ulkona oikein urakalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Itse tykkään kirjoitella ja jaaritella postauksiin, toiset tykkäävät kuvapitoisemmista blogeista mutta onneksi tämäkin tyyli näyttää saavan kannatusta : )

      Poista
  3. Tällaisia pidempiä postauksia on aina ihanaa lukea, olet hyvä kirjoittamaan ~!
    Nättejä kuvia taas, nuo Shiori-otokset ovat kieltämättä todella kauniita. ♥ Reinan uusi peruukki sopii tälle hurjan hyvin!

    VastaaPoista