sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Viimeiset kesäkuvat

 Hei taas kaikille!

Minulla oli vielä joitakin julkaisemattomia kesän aikana otettuja kuvia, joten tällä kertaa sitten niitä!

Aluksi muutama kuva Aista, jotka otin heinäkuun alussa. Olin menossa kampaajalle ja aikaa odotellessa kävin läheisessä puistossa ottamassa muutaman kuvan mukana olleesta nukesta. Ailla on ollut tuo sama Licca-asu päällään jo vaikka kuinka kauan, nyt tuli sekin ikuistettua filmille ja pääsin vaihtamaan vihdoin vaatteet! :P







Sitten muutama sisäkuva Akinasta, jolle tosiaan vaihdoin uudet silmät edellisten irrottua. Ostin nämä silmät jo viime syksynä sillä ajatuksella, että omistaisin Dollfie Dreamin sitten joskus... :D




Akinalla on myös uusi Azonen paita, joka kyllä sopii erittäin hyvin myös DD:lle, sekä söpöt Azonen pantsut, jotka eivät kyllä näy näissä kuvissa. Silmät menivät itse asiassa vielä uudestaan vaihtoon jokin aika näiden ottamisen jälkeen, mutta uudessa lookissa minulla ei ole nukesta vielä yhtään kuvaa.

Naapurustossamme sijaitsevalla Sinkkolan kotieläinpihalla tuli tänäkin kesänä käytyä monta kertaa söpöjä eläimiä katsomassa ja rapsuttelemassa. Eräällä kerralla heinäkuun puolivälissä nappasin Scarletin mukaan ja otin hänestä kuvia ihanassa kesätyylissä. Hattu tuli aikanaan Akinan mukana, mutta sopii paremmin Pullipin päähän.







Lopuksi vielä muutama vähän uudempi kuva. Nämä on otettu kolmisen viikkoa sitten parvekkeella. Stringasin Griseldan uudestaan ja puin hänet uuteen, ylisöpöön shiba inu -kuvioiseen asuun. Ja pitihän kokonaisuudesta sitten saada kuvia!






Parempaa kuvaa koko asukokonaisuudesta.


Aina kun käsittelen Griseldaa, tulee suuri tarve hankkia lisää YoSD-kokoisia BJD-nukkeja ;__: Ehkä vielä jossain vaiheessa hommaan näitä lisää. Yksi päähän kyllä löytyisi, sille pitäisi vaan saada vartalo...

Kuten ehkä huomaatte, loman jälkeen tuli kuvailtua todella vähän. Nyt olen kuitenkin yrittänyt aktivoitua uudestaan, joitain uusia kuvia olen jo ottanutkin ja kuvausideoitakin on olemassa! Eli uusia juttuja tulee varmaan tänne blogin puolelle piakkoin. Nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti