Täällä taas! C:
Tässä viime aikoina olen vähän yllättäen innostunut nukkeilemaan oikein kunnolla! Jaksoin jopa kaivaa yhden BJD:n laatikosta esiin ja kameran eteen, mitä voi pitää suurena saavutuksena!
Kuvasin eilen aika pitkän shootin Dollzone Shoyo -nukestani. Yksi näistä kuvista pääsi vähän muokattuna blogin uuteen banneriinkin. Eihän se edellinen ollut tuossa kuin jonkun vuoden... yleisilme on ehkä vähän ankea, mutta kuvassa on mielestäni myös tunnelmaa!
Dollzone Shoyo on nyt Dollzone Shoyo, koska minun piti pistää nukke siinä mielessä uusiksi, että keksisin sille uuden nimen ja päättäisin, mikä monista peruukeista jää sille käyttöön. Tulin siihen tulokseen, että vaihdan silmät toisiin niin yleisilme muuttuu vähemmän pinkiksi ja peruukki saa ihan vapaasti vaihdella. Pidän kyllä tuosta rukeasta. Minua riivaavat meikin pinkit kulmakarvat (nukelle piti tulla aluksi pinkki peuukki, mutta se menikin Griseldan käyttöön) mutta en halua uusia meikkiä kun muuten tykkään siitä. Olkoon ne nyt siellä... joillakin peruukeilla ne saa onneksi piiloon. Nuken nimi oli aluksi Rosetta, sitten Rose ja myöhemmin Mei, mutta nyt minusta tuntuu, että pistän sen nimeksi Hikari. Katsotaan, miten kauan tämä päätös pitää...
Kengät vähän riitelevät muun asun kanssa mutta muuten tämän tyyliset vaatteet ovat kyllä eniten nukelle sopivia. Eli rentoa, hauskaa ja printtikuvioita. Minulla onkin ihan hyvin tälle nukelle sopivia vaatteita, ei tarvitse ihan heti varastoja täydennellä.
Hame meni hassusti 8D Oli vähän tuulista.
Nyt kun katselin näitä kuvia uudestaan tätä postausta tehdessäni, havahduin taas siihen tunteeseen, miten paljon tykkään tästä nukesta kaikista ärsyttävistä pikku ongelmista huolimatta. Nuo tumman pinkit silmät antavat kyllä jotenkin ikävän demonimaisen vaikutelman, joten alan varmaan kokeilla kaikkia varastosta löytyviä silmiä tälle nukelle. Jospa löytäisin jotkut hyvät! Minulla on aika monta paria lasisilmiä, joten eiköhän jotkut tälle käy.
Palaan taas uuden postauksen parissa varmaan hyvinkin pian, sillä minulla on jonkin verran postaamattomia kuvia, mutta en viitsi tunkea kaikkia tähän yhteen postaukseen ^^' Shinkin pääsi juhannuksena lupailemaani makeoveriin, ja siitä täytyy myös ottaa kuvia ennen seuraavaa postausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti