Vuoden ensimmäisessä postauksessa onkin hyvä istahtaa alas ja muistella, mitä kaikkea nukkeharrastuksessani tapahtui vuoden 2015 aikana.
Tammikuu
Heti tammikuun alussa sain Reinan, jonka olin ostanut käytettynä jo joulukuun puolella, mutta nukke tuli luokseni vasta tammikuussa. Olin haaveillut Dal Ra Muwista jo harrastuksen alusta saakka, joten tämän nuken saaminen oli ihanaa! Aita puolestaan hemmoteltiin uudella peruukilla ja obitsuhybridillä. Tässä kuussa en kuvannut paljon ja vähäiset ottamani kuvat olivat lähinnä sisäräpsyjä tai pimeähköjä parvekeotoksia : P
Helmikuu
Tässä kuussa kuvasin myös hyvin vähän ja kuvat noudattelivat samaa kaavaa kuin tammikuun kuvat olosuhteiden ja laadun puolesta. Olin tosin varsin tyytyväinen Rorysta ottamaani muutaman kuvan minishoottiin. Saki sai uuden peruukin ja kuun lopussa tilasin ensimmäisen BJD:ni, Kitsunen, Alice's Collectionsin eventistä. Samoihin aikoihin ennakkotilasin myös ensimmäisen Azonen nukkeni, PiccoNeemo Erunoen.
Maaliskuu
Maaliskuussa minulla oli ilmeisesti rennompaa yliopistolla, koska kävin välillä vanhempieni luona ja kuvasin siellä Sakia ja Aita.
Maaliskuun alussa sain myös helmikuun puolella ostetun suurimman haavennukkeni, Pullip Rozen Maiden Träumend Suigintoun! ♥
Ostin myös Anttilan alelaarista ensimmäisen Monster High -nukkeni, Operettan. Vanhempien luona käyntiä lukuun ottamatta kuvailu jäi taas kerran varsin vähäiseksi.
Huhtikuu
Huhtikuun alussa olin pääsiäislomalla vanhempieni luona. Otin Suikan mukaan ja kuvasin nukesta ensimmäiset kunnon kuvat loman aikana.
Kävin myös ensimmäisessä nukkemiitissäni, joka oli järjestetty Hartsilasten kautta. Ostin myös Ever After High -nukkeja, Applen ja Ravenin. Sain ne Citymarketin alennusmyyntihyllystä tosi halpaan hintaan. Lisäksi sain Ikean huonekalusetin, jota on tullut käytettyä kuvauksissa jonkun verran.
Huhtikuun viimeisinä päivinä kauan odotettu esikoishartsiseni saapui vihdoin kotiin tullit välttäen :D Ennakkotilasin myös ensimmäisen PureNeemoni, Sahran. Tässä kuussa kuvailin hieman enemmän myös sisätiloissa.
Toukokuu
Toukokuun alussa Fran sai uuden peruukin ja Kitsune kaverikseen toisen hartsinuken: Hartsilapsista suorastaan rikollisen halvalla hankitun Lutsin Kid Delf Dreaming Hodoon, joka sai nimekseen Auguste!
Kuvailin Augustea ja kävin taas vanhempieni luona, jossa kuvailin paljon sekä Frania että Yuria, joka sai myöhemmin tässä kuussa uuden nimen, Fionan. Kuvailin tyttöjä myös mökillämme, vaikka säät olivatkin välillä aika hurjia. Yllä olevasta kuvasta pidän erityisesti : )
Syntymäpäivänäni sain toistaiseksi uusimman Pullip-perheen jäsenen, kun postimies toi minulle Byul Lunatic Humpty Dumptyn, Shiorin :3 Lisäksi sain syntymäpäivälahjaksi pari uutta Monsteria, Lagoonan ja Draculauran. Reina ja Rory saivat uudet peruukit, mutta Christoperin vartalo puolestaan hajosi enkä ole vieläkään saanut ostettua uutta tilalle D: Kuun lopussa lähdin pariksi kuukaudeksi kesälomalle vanhempieni luo.
Tässä kuussa tuli kuvattua ja postailtua melko paljon ja aika usein, mikä olikin hyvää alkusoittoa kesälle, joka kuluikin hyvin nukekkaissa merkeissä!
Kesäkuu
Päätin osallistua Pullip Suomi -foorumin kesäkuvahaasteeseen ja otin uusia nukkekuvia lähes joka päivä koko kesä- ja heinäkuun ajan. Kävin äitini kanssa Helsingissä, ostin yhden hartsinuken pään, PiccoNeemoni tuli perille ja ostin myös uuden nuken, Mamachappun, jonka löysin hyvään hintaan eBaysta. Sellaista tilaisuutta ei ihan joka päivä tule vastaan!
Vastailin pariinkiin 11 kysymyksen haasteeseen ja sain oman osuuteni Luts-kimppatilauksesta, jossa tuli Augustelle uusia vaatteita ja kamppeita. Mökkeilin jonkun verran ja lomailin. Vaikka kesä oli aika kylmä ja säät olivat varsin huonot, kuvissani näyttää olevan useammin kiva tunnelma ja auringonpaistetta :D Taisin kaikesta huolimatta nauttia kesästä? Kuun lopussa tapasin myös Doll House -blogin AgiteMarian ja meillä oli oikein mukava juttutuokio kahvikupposten ääressä : )
Heinäkuu
Jatkoin lomailua ja mökkeilin ahkerasti. Otin myös joka päivä uusia kuvia kuvaushaasteeseen. Aloin myös pelata Love Live School Idol Festivalia 8D
Sain myös ensimmäisen PureNeemoni, jonka nimesin Nanamiksi. Ennakkotilasin hänelle myös kaverin, Little Red Hood Koronin. Kuun lopussa palasin Joensuuhun aloittaakseni kesätyöt ja ostin vielä yhden uuden nuken, Monster High Venus McFlytrapin.
Elokuu
Elokuussa kävin töissä enkä jaksanut työpäivien jälkeen paljon tehdä mitään : P Kuvailin kuitenkin jonkun verran sisällä. Ostin myös toisen hartsipään, Soomin Syenin, aikaisemman Soomin Ain kaveriksi.
Syyskuu
Syyskuussa sain palkaa töistäni ja ostin rahoilla uuden hartsinuken, Rosettan :3 Reina sai vihdoin obitsuhybridin ja muut nuket uusia peruukkeja ja vaatteita.
Aikaisemmin kesällä tilaamani Koron saapui ja kuvailin ensimmäisiä kertoja kerrostalomme pihalla. Kävin myös kuvaamassa kesätyöpaikkani bunkkerimuseon ympäristössä.
Lokakuu
Lokakuussa kuvasin kunnolla vain kerran kun kävin vanhempieni luona syyslomalla Ai, Reina ja Aliceksi nimetty Koron mukanani. Rosetta sai uuden meikin ja kävin myös toisessa nukkemiitissäni. Myös tämä oli järjestetty Hartsilasten kautta ja pidettiin Halloweenin aikoihin.
Marraskuu
Marraskuussa oli taas synkkää ja pimeää, mutta toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna sain jopa kuvia otettua ja postattua pari kertaa. Tämä johtui lähinnä uusista nukeistani, jotka ostin itselleni etukäteen joululahjaksi :D Molemmat uutuudet olivat taas käytettynä ostettuja hartsisia, Soomin Tuff ja Withdollin Priscilla.
Uusien nukkien saapumiskuvien lisäksi otin vain pari hassua otosta parvekkeella. Uudistin myös Shiorin tyyliä, josta pidän nyt alkukankeuksien jälkeen valtavasti ♥
Joulukuu
Blogini täytti vuoden, mutta en huomioinut sitä oikeastaan mitenkään muuten kuin mainintana jonkun postauksen yhteydessä. Aika kuluu hämmästyttävän nopeasti! Tulin kuun loppupuolella joululomalle vanhempien luo lähes kaikki nukkeni mukanani, enkä sitä ennen kuvaillut oikeastaan ollenkaan. Kuvasin loman alussa Sakia, Shioria ja Nanamia ja sain joululahjaksi uuden Monsterin, Elissabatin. Postasin myös joulukuvia, mutta uuden vuoden kuvaa en tänä vuonna saanut aikaiseksi ottaa.
Nyt uuden vuoden puolella kävin jo kuvaamassa uusia nukkeja, mutta en viitsi laittaa kuvia tämän jo pitkäksi venähtäneen postauksen yhteyteen vaan postaan ne myöhemmin erikseen : )
Yhteenvetoa
Uusia nukkeja tuli ostettua aika paljon, mutta ehkä vähän yllättäen vähemmän Pullip-perheeläisiä ja enemmän aivan muita nukkeja. Yllätin itsenikin ihastumalla hartsisiin ja hankkimalla niitä peräti viisi kappaletta. Olen jo aivan ihastunut omiin hartsipalleroihini ja päätin, että en osta ensi vuonna kuin korkeintaan pieniä eläinnukkeja ja vartalon parille irtopäälleni. Haluan saada nykyiset isot nuket valmiiksi ennen uusien hankkimista. Toisaalta, jos joku houkutteleva tarjous tulee sopivaan aikaan vastaan, voin tuskin siitä kieltäytyä...
Hankin myös muutaman Azonen ja pidän näistä nukeista aika paljon, vaikka ne ovatkin aika kalliita. Aion kuitenkin varmasti kasvattaa sekä nukkejen määrää että niiden vaatevaraston kokoa ensi vuonna. Sain jotakuinkin kaikki Pullip-nukkeni valmiiksi ja haluankin tänä vuonna ostaa uusia Pullippeja! Haluan ainakin uuden Taeyangin ja hankkia vihdoin Isulin, joka on ollut ostoslistalla jo kauan. Lisäksi haluaisin lisää obitsukäsivarsia nukeilleni, mutta näitä ei vain ole kovin helppo hankkia.
Tein viime vuoden vuosipostauksessa joitakin nukkeihin liittyviä uudenvuodenlupauksia. En saanut aloitettua kuvatarinoita enkä oikein uskaltautunut etsimään uusia kuvauspaikkojakaan, mutta silloiset nykyiset nukkeni ovat suurin piirtein valmiita ja uusia vaatteitakin on tullut hankittua. Uusista nukeista en ole kirjoittanut mitään, enkä tuolloin vielä uskonut hankkivani mitään muita nukkeja kuin Pullippeja :D Niin se mieli muuttuu...
Kameraa en tainnut oppia käyttämään sen paremmin ja harmittaa, etten ole saanut opeteltua kuvanmuokkausta. Otin kuitenkin paljon kuvia nukeistani varsinkin kesällä, ja kuvaushaasteeseen osallistuminen oli todella hauskaa! Sen sijaan nukkemiitit olivat jokseenkin hermostuttava kokemus ja olen huomannut, että nukkepiireihin on aika vaikea päästä sisälle uutena harrastajana muuten kuin netin kautta. Aion ehkä käydä yhä miiteissä ja olisi tietysti mukavaa saada joku nukkeilua myös harrastava IRL-kaveri, mutta se tuskin on mahdollista. Nukkeharrastus on minulle hyvin yksinäistä puuhaa, ja olisi mukavaa päästä jakamaan sitä muutenkin kuin netin kautta. Tämä on kuitenkin aika toivoton haave, mutta kyllähän tätä harrastusta näinkin on mukava jatkaa.
Uudelle vuodelle en aio laatia mitään uudenvuodenlupauksia, mutta toivon, että saisin hankittua lisää nukkeja Pullip- ja Azone -perheisiini. Lisäksi odottelen parhaillaan paria kimppatilausta, joissa tulee paljon tavaraa hartsinukeilleni, joten heti vuoden alussa on uusia nukkejuttuja tiedossa! :3
Pitemmittä puheitta tämän ylipitkän postauksen loppuun onkin hyvä toivottaa hyvää uutta vuotta 2016 kaikille blogini lukijoille ja muille satunnaiskävijöille! Laitan tänään ottamani kuvat tänne parin päivän sisään.
Tätä oli kiva lukea :) Nukkeperheesi on mukavasti kasvanut vuoden aikana ja kiva kun sinäkin innostuit neemoista! ^^ Itekin ihastuin tänä vuonna oikein kunnolla hartsisiin nukkeihin ja tällä hetkellä niitä onkin kolme tulossa :'3
VastaaPoistaHyvää alkanutta vuotta!
Vau, sun nukkeperhehän on kasvanut todella mukavasti viime vuoden aikana! Toivottavasti uusi vuosikin tuo kaikkea ihanaa kivaa tullessaan! <3
VastaaPoistaNäitä vuosikatsauksia on aina ihanaa lukea, hyvää alkanutta vuotta sinullekin! ♥
VastaaPoistaOnnellista uutta vuotta 2016, tätä 2015 vuosikatsausta oli mielenkiintoista lukea! : >
VastaaPoistaSinulla on ollut kyllä tosi hyvä nukkevuosi 2015! Hauskaa, että olet löytänyt hartsisten nukkienkin lumon! :) Kuvissasi on aina jotenkin sellainen iloinen vire, siksi niitä on hauska katsella.
VastaaPoistaNukkeiluvuoden 2016 voit aloittaa vaikka vastaamalla blogipalkintoon, joka olisi tarjolla sinulle blogissani! :)
http://spicasmago.blogspot.fi/2016/01/liebster-award-suomeksi.html#more
Mahtavaa ja nukkeiluntäyteistä vuotta 2016! ^_^
Annoin sinulle Liebster awardin. :) Lue lisää blogistani:
VastaaPoistahttp://pullipkatu.blogspot.fi/2016/01/liebster-award-ja-luminen-rosalie.html