maanantai 10. elokuuta 2015

Ennenaikainen Halloween



Hei taas!

Ajattelin, että postaustauko venyy ihan mahdottoman mittaiseksi nyt kun olen taas Joensuussa, sillä täällä minulla ei ole kunnollista pihaa käytössäni eikä minulla ole oikein uskallusta etsiä uusia kuvauspaikkoja :/ Mutta onneksi innostuin kuvaamaan jonkin verran sisällä, ja minulla onkin mukavasti uusia kuvia julkaistavaksi ~

Ihan ensiksi hieman vertailukuvia. Edellisen postauksen kommenteissa minulta kysyttiin, mahtuvatko Pullippien Puella Magi Madoka Magica -asut Azonen Pureneemoille. Siispä ryhdyin tuumasta toimeen, eli kokeilin asuja Nanamin ylle. Nanamilla on mielestäni S-keho, joten sopivuudesta muille kehoille en osaa sanoa, mutta ehkä nämä kuvat silti auttavat asujen hankintaa pohtivia.


Akemi Homuran asussa. Pullippien jalat ovat huomattavasti Pureneemon koipia laihemmat, joten sukkahousuilla ei ole mitään toivoa mahtumisesta. Lisäksi Homuran kengät ovat kiinni sukkahousuissa, eivätkä ne tietenkään mahdu jalkaan, sillä Pullipin jalkaterä on paljon sirompi kuin Pureneemolla. Muuten asu sopii melko hyvin, mutta valkoisen paidan alla oleva musta paita ei mahdu kunnolla kiinni. Se ei tosin haittaa, koska paita ei näy valkoisen paidan alta. Lisäksi on huomautettava, että Homuran asusta ne sukkahousut ovat aivan käsittämättömän värjäävät: vedin niitä jonkun verran Nanamin jalkoihin kokeillakseni sopivuutta, ja sääret ehtivät jo ottaa mustaa väriä ._. Toivottavasti lähtee ihmesienellä...


Tässä Tomoe Mamin asussa. Sukilla ja kengillä ei ole toivoakaan mahtumisesta, en edes yrittänyt saada saappaita Pureneemon jalkoihin kun ne on hankala laittaa Pullipillekin. Paita, hame ja hihat istuvat hyvin, mutta liivi ei mahdu kunnolla kiinni. Asuun kuuluvat myös push-upit, mutta en laittanut niitä Pureneemon päälle, koska silloin paita tuskin olisi mahtunut kiinni. Hame on todella tiukka ja hankala saada Pullipillekin päälle, joten oli kiva huomata, että sen pystyy tunkemaan Pureneemonkin päälle. Hattu on luonnollisesti aivan järjettömän iso, sillä se on mitoitettu Pullipin valtavan pallopään mukaiseksi.

Sitten vähän kunnollisempiin kuviin. Auguste sai viime viikolla uudet silmät Hartsilapsissa järjestetystä Luts-kimpasta, ja tällä kertaa hankin pojalle tosiaan vaaleat ja pupillittomat silmät. Yllätyin positiivisesti, sillä silmät näkyvät hyvin kapeista aukoista ja pupillittomuus ei näytä läheskään niin creepyltä kuin olin ajatellut.








Sitten kuvasin sisällä hieman Rorya ja Mimiä sekä lisää Augustea :D Pieni paljaan pinnan varoitus Augusten kuvien suhteen, mutta mitään kovin hätkähdyttävää kuvissa ei näy.









Tänään kuvasin suorastaan Halloween-henkisissä tunnelmissa Frania ja Suikaa. Pullip Suigintoun stock-asu sopii Franille todella hyvin eikä ainakaan minulle tule asusta liikaa Suigntou-viboja.







Sellaista : ) Mitä piditte kuvista?

Lisäksi voisin ilmoittaa, että muiden nukkieni profiileja on nyt päivitetty (/olen parhaillaan päivittämässä niitä), joten sinne vaan katsomaan jos heidän tietonsa kiinnostavat :D

Hauskaa loman viimeistä päivää ja tsemppiä koulujen aloitukseen kaikille lukijoille ja muille blogiin eksyneille! Minulla on vielä kolmisen viikkoa töitä ennen kuin kurssit yliopistolla alkavat. Ilmoittauduin tänään, ja oli kiva huomata että joitakin kursseja odottaa jo innolla!

2 kommenttia:

  1. Kiitos paljon noista Madoka-asukuvista, olivat erittäin hyödyllisiä! Eipä siis tarvitse itkeä ainakaan noiden Pullipeille tehtyjen asujen perään, kun niiden mahtuvuus ei ole kovin hyvä :/

    Nättejä kuvia! ♥ Vain yhdessä vilahtava supersuloinen Mamachapp-tyttönen jäi erityisesti mieleen, en pääse yli siitä miten söpöjä nuo onkaan ;3; (nim. hirveä Mamachapp-kuuma menossa...)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ooohhhh ^^ liityin! :3

    VastaaPoista