perjantai 2. tammikuuta 2015

Nukkevuosi 2014

Moikka kaikille ja hyvää alkanutta vuotta 2015! Vanhan vuoden jäätyä taakse onkin siis syytä siirtyä jo useampaan otteeseen lupailemaani Nukkevuosi 2014 -katsaukseen. Rakastan tällaisia postauksia ja osittain sen vuoksi loin tämän bloginkin :D Alussa on paljon tekstiä eikä yhtään kuvaa, mutta postauksen loppupuolella on sitten enemmän kuvallista materiaalia. Eli älkää säikähtäkö!

Tammikuu - huhtikuu 

Näistä kuukausista ei ole mitään kerrottavaa, sillä Pullipit olivat hautautuneet jonnekin syvälle mieleni perukoille enkä muistanut saati ajatellut koko nukkeja. Mutta loppukeväästä alkoi sitten tapahtua...

Toukokuu

Tässä kuussa joku oli laittanut Prupatensa myyntiin animefoorumi Anikin myyntipalstoille, joilla käyn säännöllisesti ja jossa myyn tälläkin hetkellä itsekin tavaraa. Katselin Prupatea ja tämän seurauksena muistin Pullipit, joihin olin törmännyt joitakin vuosia aikaisemmin JapanPopin artikkelin kautta. Tässä kuussa sain myös tietää saavani töitä koko kesäksi, ja keksin, että voisin käyttää osan palkoistani omaan Pullip-nukkeen. Seuraavassa kuussa harrastuksen voikin sitten sanoa lähteneen kunnolla käyntiin!

Kesäkuu

Aloin tutustua Pullippien maailmaan ja löysin myös Pullip Suomen foorumin, jota aloin seurata aktiivisesti. Katselin myös paljon nukkejen kuvia ja aloin miettiä, minkä nuken tilaisin ensimmäisekseni ja mistä kaupasta sen voisin tilata. Mallin päätettyäni alkoikin sitten kuumeinen palkkapäivän odottelu, jotta pääsisin tilaamaan nukkeni.

Heinäkuu

Kuun alussa pääsin vihdoin rekisteröityneenä kirjoittelemaan edellä mainitulle Pullip Suomen foorumille ja tilasin ensimmäisen nukkeni, Pullip Akemi Homuran Plasticpopilta. Noin viikko Homuran tilaamisen ja maksamisen jälkeen poikaystäväni tuli luokseni kesätyöpaikkakunnalleni ja opetti minut käyttämään PayPalia, johon olin jo joskus aikaisemmin luonut tilin ja osannut jopa linkittää pankkikorttini. Tästä innostuneena päätin tilata toisenkin nuken, Homuran kaveriksi katselemani Pullip Tomoe Mamin PullipStylestä, sillä tiesin, että Homuralla kestäisi vähintäänkin muutama viikko tulla ja halusin jo päästä harrastuksen alkuun.

Tässä tyttö, joka sai parin päivän mietinnän jälkeen nimekseen Yuri, paketissaan.


Tämä varsin söpö kasvokuva puolestaan on otettu nuken saapumispäivänä ♥ Perheeni, tai oikeastaan  isäni, omisti ihan hyvän Panasonic-merkkisen puolijärkkärin, mutta koska kukaan ei oikeastaan ollut käyttänyt sitä tai ottanut sillä kuvia, sain luvan ottaa kameran käyttööni. Kamera on mielestäni ollut oikein hyvä ja soveltuu mainiosti tasoiseni nukkeharrastelijakuvaajan työkaluksi. Kameralla voi ottaa kuvia hyvillä automaattiasetuksilla, enkä ole juurikaan muokannut ottamiani kuvia, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi.


Vein Yurin myös kesämökillemme ja otin siellä kuvia. Tätä kuvaa en olekaan tainnut aikaisemmin julkaista missään. 


Kuvasin Yuria kerran myös kesätyöpaikallani lounastauon aikana. Jos satutte asumaan tai vierailemaan Imatralla, suosittelen kaupungintalon ja kulttuurikeskuksen ympäristöä kuvauspaikaksi. Vuoksen varrelta saa upeita kuvia vuodenajasta riippumatta ja kultturitalon takana oleva ulkokatsomo on myös kiva kuvauspaikka, mikäli parinsadan naakan seura ei häiritse. Jäin vähän harmittelemaan sitä, etten tullut kuvanneeksi asuntomuseon upeassa pihapiirissä, mutta ehkä ensi kesänä ehtisi.

Elokuu

Jo edellisen kuun lopulla olin kuvannut Yuria stock-asussaan, ja tässä kuussa jatkoin stock-kuvauksia. 


Tilasin Yurille uuden peruukin CanCanilta sekä nukkekamaa CoolCatilta ja Mimiwoolta. CoolCatin tilaus tulikin kuun puolessa välissä, ja samoihin aikoihin sain tietää Homuran toimitusongelmista, joten nuken tulo viivästyi entisestään. Tilasin myös ensimmäistä kertaa nukenvaatteita Etsystä, ja sorruin kalliiseen heräteostokseen, kun näin PullipStylen Dent Box Sale -osastolla halvalla myynnissä jonkun toisen ostajan palauttaman Pullip Romantic Alicen. Mietin nuken hankkimista noin päivän ajan, ja kun tyttö vielä senkin jälkeen oli saatavilla, en enää epäröinyt vaan tilasin nuken itselleni. Edellisen ostajan syy palautukselle oli muuten se, etteivät nuken hiukset olleet tarpeeksi kiharat (???)


En kuitenkaan kadu tytön ostoa ollenkaan. Romantic Alice oli yksi niistä Pullip-malleista, joita olin katsellut jo silloin vuosia sitten kun vasta haaveilin omasta nukesta. Siksi olikin todella ihanaa saada tämä kaunokainen vihdoin itselleni ♥ Nimekseen tyttö sai Aurora.


Kuun lopussa saapui myös toinen nukke, jo heinäkuun alussa tilaamani Pullip Akemi Homura. Sain siis odottaa tytön tuloa noin kaksi kuukautta, sillä Plasticpopilla oli jotakin vaikeuksia mallin saamisessa varastoon, ja sain itse tietää tästä noin kuusi viikkoa tilauksen jälkeen kun tajusin kysyä asiasta. Tunteeni tyttöä kohtaan olivat kuitenkin viilentyneet odottelun aikana, ja harkitsin jopa, että en avaisi nukkea ollenkaan vaan myisin suoraan eteenpäin. Avasin kuitenkin neidin paketistaan ja päätin kokeilla yhteiseloa sen kanssa. Nimi oli ollut jo monta viikkoa mietittynä, ja nukke sai nimekseen Saki.

Syyskuu



Kuun alussa otin ensimmäisiä kuvia Sakista ja tulin siihen tulokseen, etten sitten halua luopua tästä ihanasta nukesta. Nukke kuitenkin kaipasi joitakin muutoksia, ja kuun puolessa välissä luokseni saapuivat For My Dollilta peruukit Sakille ja Rorylle, sekä CoolCatilta joitakin vaatteita ja chippejä. Myös Yurin uusi peruukki saapui vihdoin, ja pääsinkin ensimmäistä kertaa peruukin ja chippien vaihtoon.


Yuri oli välillä tämän näköinen pelottava tuijottaja. En oikein bondannut noiden chippien kanssa, ja vaihdoin tytölle myöhemmin tässä vaiheessa Sakilla olleet vihreät chipit.


Saki puolestaan oli tämännäköinen. Tämäkin tyyli oli kiva, mutta nykyiset chipit sopivat mielestäni tytölle paremmin.

Lokakuu


Lokakuussa kävin ensimmäistä kertaa kuvaamassa kämpän ulkopuolella tuollaisella ulkomuseolla, jossa olen itse asiassa ollut joskus töissä. Tosi kiva kuvauspaikka, voin suositella muillekin Joensuussa nukkeileville : )


Saki sai mattavioletit chipit, ja tyttö on näyttänyt tuolta tästä vaihdoksesta asti.


Tässä kuussa minulla sattui olemaan hieman ylimääräistä rahaa yhden figuuritilauksen peruunnuttua, ja päätin käyttää nämä rahat uuteen nukkeen. Tilasin PullipStylestä jo jonkin aikaa katselemani Taeyang Tantuksen, joka sai nimekseen Christopher. Kuvasin Kitiä parvekkeemme lisäksi porukoiden luona, jossa vierailin kuun lopussa. Sainkin sieltä tosi ihania syksyisiä kuvia Kitistä, josta on tullut lellikkinukkeni ♥

Marraskuu

Tästä kuusta ei ole yhtään kuvia. Säät olivat todella huonot, eikä aurinko näyttäytynyt marraskuussa Joensuussa kertaakaan. Ulkokuvaus oli siis lähes poissuljettua, eikä nukkeja tullut muutenkaan kuvattua ollenkaan. Sain tosin lokakuussa tilaamiani nukkejuttuja: muutamat kengät Mimiwoolta, mekon Etsystä sekä uuden peruukin Kitille For My Dollilta. Kuun lopussa tilasin myös kaksi uutta nukkea itselleni joululahjaksi PullipStylestä. Käytin siis veronpalautusrahani jo etukäteen vältelläkseni pahimpia jouluruuhkia ^^'

Joulukuu

Aivan kuun alussa kaksi uutta nukkeani, Pullip Nella ja Dal Joujou saapuivat luokseni. Edellinen sai nimekseen Francoise ja jälkimmäinen Ai.

Kuun puolessa välissä lähdin kotiin lomalle, ja täällä onkin sitten tullut kuvailtua enemmän, ja tuotokset ovat nähtävillä täällä blogissa aiemmissa postauksissani. Joulukuun alussa perustin myös tämän blogin lähinnä kuvatarinoiden tekoa varten. Kuvatarinoita en ole vielä ehtinyt tekemään, mutta tässä kuussa suunnittelin niitä paljon kiitos pitkien koulumatkojeni, jotka jouduin kulkemaan kävellen. Niiden aikana ehdin keksiä vaikka mitä hienoja kuvatarinoita, joita pääsen toivottavasti toteuttamaan mahdollisimman pian.


Tämä jokin aika sitten täälläkin julkaisemani kuva Rorysta on ehkä paras tänä vuonna ottamani nukkekuva.

Ja tässä nukkeporukkani kokoonpano tällä hetkellä! Puolessa vuodessa tuli siis hankittua yhteensä kuusi nukkea, joten lauma on jo varsin mukavan kokoinen :3

Yhteenveto

Sellainen oli siis nukkevuoteni 2014. Vuosi, jona aloitin nukkeilun ja jona laumani kasvoi loppujen lopuksi aika nopeasti. Olen kuitenkin nukkeilijana vielä ihan vihreä, en vielä edes puolta vuotta nukkeillut. joten kehitettävää on vielä paljon! Vuonna 2015 aionkin nukkeilun saralla...

- hankkia ainakin pari uutta nukkea, mutta en yhtä monta kuin tänä vuonna. Minulla on tällä hetkellä kaksi nukkejen lukumäärään liittyvää tavoitetta: 10 nukkea sekä yksi jokaista Pullip-perheen mallia, eli Pullip, Taeyang, Dal, Isul ja Byul. Edellisestä tavoitteesta puuttuu neljä nukkea, jälkimmäisestä kaksi. Eli olisi kiva, jos saisin nuo tavoitteet vuoden aikana täytettyä : )

- hankkia edes jonkin verran uusia vaatteita ja peruukkeja nukeille, mutta niin tämänkin kuin nukkejen kohdalla aion olla maltillinen enkä tuhlailla turhaan tavaroihin, joita en oikeasti tarvitse

- opetella käyttämään kameraani kunnolla sekä oppia posettamaan nukkeja monipuolisemmin ja muutenkin paremmin

- etsiä uusia kuvauspaikkoja niin kotini kuin porukoitteni kodin lähiympäristöstä

- saada nykyisten nukkieni hahmot valmiiksi

- aloittaa kuvatarinat.

Sellaisia nukkeiluun liittyviä "uuden vuoden lupauksia"! Tekikö kukaan muu sellaisia? Joka tapauksessa, hyvästi nukkevuosi 2014 ja tervetuloa, 2015!

1 kommentti:

  1. Hehee, sullahan on sama juttu kuin mitä itselläni oli sinä vuonna, kun aloitin nukkeilun: lauma kasautui nopeasti. Onneksi nyt on tahti hiipunut, muuten olisi varmaan kaikki säästöt jo menneet :'D
    Hyviä lupauksia :) Itse en tehnyt kyllä mitään ^^;

    VastaaPoista