tiistai 16. joulukuuta 2014

Tervetuloa!

Hei te rakkaat kanssanukkeilijat ja muut tähän blogiin eksyneet! :3

Täällä kirjoittaa Pearls, ja nimimerkkini saattaa olla joillekin tuttu Pullip Suomen foorumeilta, joilla kirjoittelen melko aktiivisesti. Tämä kyseinen nimimerkki ei ole minulla käytössä missään muualla (onneksi olkoon niille, jotka onnistuvat minut tästä huolimatta joiltain toisilta sivuilta bongaamaan :D) ja kyseinen nimimerkki on myös toiminut inspiraationa tämän blogin nimeen - jos nimimerkki kerran on Pearls, niin miksei blogin nimikin voisi olla jotain helmiin liittyvää? Näin siis syntyi Muovihelmet.

Olen nukkepiireissä vielä aika vihreä, ja olen harrastanut nukkeilua noin puoli vuotta. Harrastukseni alkoi tämän vuoden (2014) heinäkuun alussa, kun ensimmäinen nukkeni malliltaan Tomoe Mami löysi luokseni kaukaa Amerikan takamailta. Tämän jälkeen nukkelaumani onkin ollut kasvamaan päin, ja nykyisin omistan jo kuusi Pullip-perheen nukkea. Mitään muita nukkeja, edes lelunukkeja, en omista enkä ole niistä erityisen kiinnostunut (joskin yksi tietty Azone joskus olisi ihan kiva...). Pullipit sen sijaan veivät sydämeni jo kun ne ensimmäisen kerran JapanPopin sivuilla vuonna 2009 näin, ja oli kiva tehdä unelmasta tänä vuonna vihdoin totta, ja ostaa ensimmäinen (ja toinen ja kolmas ja neljäs ja...) Pullip.

Nukkeblogeja olen seuraillut jo jonkin aikaa, mutta omaa blogia en ole perustanut. Tai no, onhan minulla jonkinlainen manga- ja animeblogi Wasurenagusa mutta erillistä nukkeblogia en koskaan ajatellut perustaa. Miksi siis muutos? Yksinkertainen vastaus on kuvatarina. Olen jo jonkin aikaa hahmotellut kuvatarinaa erään pöytälaatikkoromaanisuunnitelmani pohjalle, ja nyt kun nukkejakin alkaa olla jo enemmälti kasassa, voisi tarinan tosiaan jossain vaiheessa aloittaa! Minusta tarinan jakaminen näin blogin kautta tuntuu kuitenkin kaikista parhaalta välitystavalta, joten tässä sitä nyt ollaan. Mahdollisen kuvatarinan lisäksi aion kuitenkin postailla blogiin myös nukkekuvia ja kaikenlaisia postauksia ostamistani nukeista ja mahdollisista muista tavaroista. Ja ehkäpä tämän blogin pitäminen inspiroi myös aktiivisuuteen harrastuksen parissa : )

Ja nyt siihen tärkeimpään, eli mitä nukkeja omistan. Tällä hetkellä kotiani kansoittavat

Yuri, Pullip Tomoe Mami
Aurora eli Rory, Pullip Romantic Alice
Saki, Pullip Akemi Homura
Christopher eli Kit, Taeyang Tantus
Francoise eli Fran, Pullip Nella
Ai, Dal Joujou

Näistä kuudesta tulee siis olemaan kuvia ja juttuja blogissani : )


Tämä postaus on nyt tällainen tylsä kuvaton, mutta toivottavasti voitte elää asian kanssa :D Yritän opetella parhaillaan bloggerin käyttöä, ja väsäillä nukkeprofiileja, jotta pääsette tutustumaan pallopäihini paremmin : ) Odottelen myös muutamaa nukkekrääsäpakettia saapuvaksi, joten niistä mahdollisesti lisää myöhemmin ~

Pitäkää hauskaa ja olkaa ihmisiksi,

♥:llä Pearls

PS. Ja ennen kuin joku ehtii sitä kysymään, niin kyllä se on Kit joka tämänhetkisessä bannerissa mulkoilee :D Kuva on otettu lokakuun loppupuolella, ja sen jälkeen en ole kuvaillut ollenkaan. Aurinkoa kun ei ole näkynyt viikkokausiin...

4 kommenttia:

  1. Heips! Kiva kun aloitit blogin, seuraan innolla! Ja wow, kuvatarinoita! Mahtavaa, rakastan kuvatarinoita~ <3 Lisäksi on kiva kun tulee lisää meitä vähän vanhempia Pullip-perheen nukkien harrastajia myös blogimaailmaan, jospa sitä itsekin inspiroituisi kuvaamaan lisää näitä suloisia pallopäitä. :3

    Pakko sanoa että Taeyang Tantus on superihana nukkemalli joten voih tuota headeria~ <3 Tykkään myös blogisi nimestä, mukavan moniulotteinen, hauskasti keksitty. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos paljon tästä kivasta kommentista! Kuvatarinoista en ole vielä varma, tarvinnen vielä ainakin pari nukkea niiden aloittamiseksi, mutta katsellaan, katsellaan...

      Tantus ON ihana! Olin itse aluksi vähän epävarma siitä, tulenko toimeen niiden vahvojen silmämeikkien kanssa, mutta nyt olen ihan rakastunut poitsuun <3

      Poista
  2. Minäkin kiinnostuin heti blogistasi :) Odottelen innolla kuvia!

    Heh, muistan hyvin sen ajan, kun aloin itse väsäämään blogiani bloggeriin. Ah, sitä säätämistä. Onneksi bloggerin perusjutut oppii aika nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :3 Kuvia on tuossa uusimmassa postauksessa, mutta lataaminen Bloggerin kautta... Tulevissa postauksissa pitää keksiä joku parempi ratkaisu kuvien julkaisuun. Toistaiseksi en omista Flickr-tiliä, mutta saa nähdä joudunko sellaisen perustamaan jos en saa kuvia muuten järkevästi julkaistua blogin puolella.

      Poista