sunnuntai 19. lokakuuta 2025

UNDYING

 Hei taas kaikille!

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo useampi kuukausi mutta täällä sitä ollaan taas! En ole (taaskaan) lopettanut nukkeilua, viimeiseen vähän päälle puoleen vuoteen en ole vain nukkeillut kovinkaan aktiivisesti enkä näin ollen ole jaksanut tätä blogiakaan päivittää. Postausintoon vaikutti myös se, että ikivanhan Photobucket-tilini sekä jonkun vanhan Flickr-tilini hävittyä olemasta blogini kaikki kuvat ennen tätä postausta katosivat näkyvistä (olisinpa vain aikanaan ladannut kaikki kuvat suoraan Bloggerin kautta...) ja vaikka minulla onkin kaikki vuosien saatossa ottamani nukkekuvat tallella koneellani, en todellakaan ala niitä enää palauttamaan. Eli jos selailette ennen vuotta 2019 tehtyjä postauksia, niissä ei näy kuvat ollenkaan. Toinen nukkeiluintoon vaikuttanut asia on postin/tullin jatkuva hidastelu, josta voi lukea tarkemmin vaikka täältä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, ostelu on yksi asia, joka pitää nukkeilukiinnostustani yllä ja kun en ole viitsinyt ulkomailta (Japanista) tilailla mitään jatkuvien ongelmien takia, ei nukkeilu ole senkään takia oikein napannut. Nyt olen uskaltautunut tilailemaan jo jotakin mutta pakettien jatkuva jumittaminen tullissa kuukausitolkulla ei ole yhtään kivaa. Mitään se sentään ole vielä lähetetty takaisin! *koputtaa puuta*

En usko, että väsään tänne enää mitään koostepostausta vuodelta 2024 mutta yritän nyt tässä loppuvuoden aikana saada laitettua tämän vuoden aikana otetut kuvat ja saapumiset tänne. Niitä ei kyllä ole kovin paljoa, varsinkaan otettuja kuvia. Kesälomallakaan en ottanut yhden ensimmäistä kuvaa! Tähän on myös osittain vaikuttanut se, että hurahdin joskus helmi-maaliskussa aivan totaalisesti Ensemble Starsiin jota fanitin ja pelasin erittäin aktiivisesti muutama vuosi sitten. Oli ihanaa palata ja viimeiseen puoleen vuoteen en ole suunnilleen ajatellut yhtään mitään muuta. Olen puuhastellut vapaa-ajalla niin paljon Ensemble Starsin ja siihen liittyvien luovien projektien kanssa, että muille harrastuksille ei oikein ole jäänyt aikaa tai mielenkiintoa!

Aloitetaan nyt kuitenkin tammikuun alussa porukoilla otetuilla kuvilla, joissa esiintyy muutama Pure Neemo -nukkeni. Jos en ihan väärin muista, vietin viime joulun kotona (taisin olla jonkun pyhäpäivän töissä) ja olin sitten vuoden alussa käymässä porukoiden luona. Pihassa olleet joulu- ja muut talvikoristeet toimivat kivana rekvisiittana joihinkin kuviin!



















Siinäpä ne! Ensi kerralla (joka on toivottavasti pian!) voisin käydä läpi tämän vuoden saapumisia - olen tunnollisesti kuvannut melkein kaiken vaikka en ole tänne blogiin postauksia tehnytkään!