sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Kesän saapumisia (pitkä postaus)

Hei taas kaikille!

Lomarahat tulivat ja pääsin tuhlaamaan mikä on tarkoittanut ihan mukavaa pakettien virtaa tänne kotiin :D Aloitetaan kuitenkin tällä noin kuukausi takaperin tulleella paketilla, jonka saapumisen postaamista olen hillonnut lähinnä siksi, että odottelin jonkin muunkin tulemista, muuten postauksesta olisi tullut aika lyhyt :P

Samana päivänä tämän paketin kanssa tuli myös tuo pinkki kirje!

Kirjeen sisällä oli tämä paketti! Rakastan Sukidollsin söpöä paketointia ♥

Ja niin nämä monta kuukautta odotetut vaatesetit saatiin vihdoin kotiin! ♥

Tähän tosiaan liittyy tarina :D Ei tosin kovin kummoinen sellainen, mutta kuitenkin! Tilasin nämä asut helmikuun lopussa ja ne lähetettiin ajallaan. Aikaa kului, mutta kirjettä ei kuulunut perille eikä seurantakaan päivittynyt. Joskus ihan Euroopan sisäisiä lähetyksiä saa odottaa, joten odottelin kärsivällisesti. Kunnes toukokuun lopussa katsoin aiheelliseksi ilmoittaa myyjälle, että kirje ei koskaan tullut perille. Hän tarjoutui lähettämään uudet asut tilalle (en edes vaatinut mitään reklamaatiota, koska myyjä ei ole vastuussa postin virheistä - seurannassa kirje oli ihan asianmukaisesti lähtenyt maasta oikeaan osoitteeseen) ja olikin hyvää tuuria, että tilaamiani asuja oli vielä saatavilla! Nämä tulivatkin sitten tosi nopeasti ja myyjä oli jopa laittanut ekstroja mukaan - tuo tikkari, pääsiäismunat ja tuo keltainen mekkosetti olivat kaikki ekstroja! En voisi olla tyytyväisempi, asiakaspalvelu oli loistavaa!

Ne ajat sitten lähetetyt asut ovat muuten varmaan oikeasti hävinneet johonkin, sillä tähän päivään mennessä en ole niitä saanut eikä myyjälläkään ole ilmeisesti sen parempaa tietoa niiden kohtalosta kyselyistään huolimatta D: Inhottavaa, kun jotain tällaista sattuu!

Mandaraken paketin sisältö näytti papereineen aika tutulta...

...ja tästä voi jo päätellä, mitä se piti sisällään!

Kaikki mitä mukana tuli siististi paketoituna. Tilasin nämä jutut oikeastaan itselleni synttärilahjaksi, mutta venytin paketin tullaamista, niin ne tulivat sitten vasta kesäkuun puolella ^^'

Söpö idoliasu Rurikolle ja nahkatakki muille DD:ille, pari Re-Ment -settiä sekä uusi peruukki Michaelille...

....sekä tämä! ♥

Uusi nukke! Ex☆Cute Family - Mio - Rose Red, ver.1.1, Normal Sales ver. ♥

Löysin tosiaan hyvän peruukin Michaelille Mandarakesta ja heittelin samaan tilaukseen sitten kaikkea muutakin kivaa mitä samasta liikkeestä löytyi. Tämä Mio maksoi jotain parikymppiä, joten en viitsinyt jättää tilaamatta kun olen aina kuitenkin tykännyt mallista - muistelen jopa harkinneeni sen ennakkotilaamista silloin kun se tuli uutena aikanaan tilattavaksi, mutta jätin kuitenkin välistä. Nyt sain halvalla ja ilman stock-asua, josta en niin perusta. Mietin kyllä, onko tämä liian samannäköinen kuin jo minulla oleva Mio mutta tulin siihen tulokseen, että malli on tarpeeksi eri näköinen, että voin sen tilata. Kropat näillä ovat myös erilaiset, koska minulla oleva Mio on paljon uudempi malli ja sillä on myös uuden mallinen kroppa.

Pakettikuvia!



Poistettuna paketista:


Minusta tälle mallille sopii ihanasti tuo keskijakaus! Sitä ei muutenkaan Azonen nukeilla turhan usein näe :P Tällä nukella on myös se vaaleampi White-ihonväri ja LL-rintavarustus. Mitään muita vikoja en löytänyt mutta nuken pää irtoaa aika helposti kropasta. Se ei näytä olevan peukaloitu mitenkään, joten ehkä tälle on vaan valmistuksessa sattunut vähän löysempi kaula? Eipä tuo kyllä hirveästi haittaa, Pure Neemon pää on niin helppo irrottaa ja laittaa takaisin.

Sitten etsittiin vaatteet ja otettiin yhteiskuvaa talon toisen Mion kanssa!

He ovat kuitenkin aika erinäköisiä toisin kuin etukäteen pelkäsin! Uudempi Mio näyttää paljon pidemmältä todennäköisesti vähän huonosti olevan pään, nukkejen hitusen epätasaisen asettelun ja vanhan kropan mittasuhteiden vuoksi.

Uudempi Mio on nyt erittäin uhkaavasti saamassa nimekseen Maria, mikä tarkoittaa, että edellisen Mion nimi tulee muuttumaan, koska sehän oli tosiaan Aria enkä kestä kahta näin samannimistä nukkea varsinkin, kun mallit ovat samat D: Toisesta Miosta tulee sitten varmaan Ariane... mietin kyllä vielä asiaa. Maria vaan näyttää niin paljon Marialta, että sitä en enää halua vaihtaa!

Sitten vähän uudempiin paketteihin!

Tämä tuli muutama päivä sitten...


...ja sisältö näytti tältä!

Pitkään himoitsemani Marine☆Tricolor - Pretty -asusetti DD:ille, Master Ball -pinssi (joka on paljon pienempi kuin luulin! :D), peruukki ja Picco Neemo -kokoinen mekko.

Ja sitten tämä!

Jalat olivat muovipussissa ihan vinksallaan D: Standi oli taas pelottavasti samassa paketissa mutta onneksi sentään ihan eri päin kuin nukke...

Ja tällainen komea Taeyang ReonHARDT sieltä tulla tupsahti! ♥

Olen harkinnut tämän nuken hankkimista jo tosi pitkään kun sitä on ollut aika edullisesti saatavilla. Omistajakuvia on ollut vähän huonosti, joten ehkä osittain sen takia olen venyttänyt ostoprosessia. Nyt kuitenkin päätin vihdoin nuken ostaa, kun sen sai Mandarakesta hyväkuntoisena ja halvalla ilman laatikkoa. Ajattelin vielä välttäväni ne Taeyangien yleensä älyttömän isot postikulut, jotka johtuvat niiden suurista laatikoista, mutta jouduin kuitenkin ne tästä paketista maksamaan, vaikka se ei ollut edes kovin iso!! Uskon, että Mandarakella laskettiin varmaan postikulut jotenkin väärin, koska en ole koskaan aiemmin tuon kokoisesta laatikosta joutunut maksamaan näin korkeita postareita D: Poika ja muut tavarat tulivat kuitenkin nopeasti kotiin, joten en viitsi valittaa.

Muutama kuva poitsusta:




Tykkään tosi paljon tästä stock-lookista mutta siihen tulee varmaankin vielä muutoksia.

Nimeksi ajattelin Hermes (en tiedä mistä se tuli mutta se vaan vaikuttaa sopivan nukelle, voi olla että nimeen tulee vielä muutoksia mahdollisten silmien ja peruukin vaihdon myötä) ja hänen olisi tarkoitus olla Junon ja Vestan veli! Kehittelen näiden kolmen hahmoja vielä vähän lisää myöhemmin.

Sitten seuraavan paketin kimppuun! Tämä tuli pari päivää edellisen jälkeen seisottuaan ensiksi viikon postin varastossa tullimaksujen ja postin käsittelymaksun maksamisen jälkeen >_> Soitin jo asiakaspalveluun, että onko paketille tapahtunut jotain, mutta kyseessä oli kai vain jonkinlainen pakettiruuhka ja pian soiton jälkeen paketti lähtikin sitten liikkeelle.

Tilasin tämän ennakkoon Amiamilta!

Mainoskortissa oli tällä kertaa tällainen söpö kuva!


Tämä uusi nukke on Ex☆Cute - Melty☆Cute - Chiika - Litte Punkish, Angelic girl ver. ♥

Tykkään tästä sarjasta tosi paljon!! Siinä on nukeilla aivan ihania katumuoti/"jirai kei" -tyylisiä vaatteita (olen kuullut että tuo "jirai kei" ei ole ihan suositeltava termi ja yhdistyy kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan/epäterveeseen käyttäytymiseen, siksi lainausmerkit...) mutta ennen tätä sarjassa ei ollut varsinaisesti ilmestynyt mitään nukkea, mitä erityisesti tarvitsisin (harkitsen kyllä yhä vahvasti jomman kumman Lienin ostamista!). Tämän päädyin kuitenkin hankkimaan, koska minusta se oli värimaailman puolesta täydellinen sisko aiemmin ostamalleni Chisalle! Azonen nukkeperheessä Chiika ja Chisahan ovat sisaruksia. Lisäksi minulla oli tätä ennen vain yksi Chiika, joten toinen mahtui hyvin armeijaan ja tällä on myös erilainen naama (tuo D: -ilme) kuin aiemmin omistamallani. Tykkäsin myös aiemmin prinsessa-Chiikasta mutta en koskaan sitä hankkinut jättiläispitkien hiusten takia. Tämä on käytännössä samannäköinen mutta hiukset ovat lyhyemät.

Pakettikuviin!




Nukke oli paketissa vähän oudosti jalat koukussa.

Vapautettuna paketista...

...ja tässä mukana tulleita tavaroita! Kengät, harnessit, laukku, hiuspanta, huppari ja vyö. Kiva, että asuun kuuluu paljon erilaisia osia!


Tässä sitten jo puettuna, jätin hupparin ja harnessit joskus myöhemmin käytettäväksi.

Tässä vaiheessa myös huomasin, että Pure Neemojen kropassa käytettävä muovi on muuttunut. En tiedä, koskeeko tämä muutos kaikkia julkaisuja vai vain tätä. Muutos on kuitenkin joka tapauksessa huonompaan suuntaan ja olen erittäin pettynyt!

Nukella on siis tuo Azonen vanhempi Flection-kroppa sen uuden Emotion/Pure Neemo 2 -kehon sijaan. Näitä nukkeja omistavat tietävät, että Neemojen kehot tehdään kovasta, vähän painavammasta, jämäkästä ja melko mattapintaisesta muovista. Tämän nuken keho on tehty pehmeästä, kiiltävästä, joustavasta ja kevyestä muovista. Se on paljon heiveröisemmän tuntuinen ja muovi on rumemman näköistä, kaikki valujäljet näkyvät siinä selvästi. En tiedä, miksi tämä keho on muuttunut (kustannuksissa säästöä? Tällainen muovi on varmasti halvempaa kuin se edellinen) mutta muutos on huonompaan suuntaan ja ainut positiivinen asia, jonka tästä keksin, on se että kevyempi kroppa kestää paremmin pudotuksen hyllystä alas :P Ovatkohan ne yrittäneet matkia Obitsun köykäisempää muovia? Sekin on paljon laadukkaamman oloista kuin tämä!

Kroppapettymyksestä huolimatta tykkään nukesta kyllä muuten todella paljon! Tässä vielä muutama ekstrakuva, myös siskonsa Chisan kanssa.




Näille tyttösille pitäisi keksiä vielä nimet! Niin ja täytyy vielä mainita, että Chiikan mukana tuli vaihteeksi erilaiset, huomattavasti käytännöllisemmät kädet kuin ne tavalliset sormet harallaan olevat kädet mitä näiden mukana yleensä tulee!

Lopuksi vielä viimeisen paketin kimppuun! Tässä oli enemmän muita juttuja kuin varsinaisia nukkeja. Tein tosi ison tilauksen yhteen Mandaraken liikkeeseen ja ostin kaikkea tarpeellista, mm. vaatteita Blythe-nukeilleni!

Voisin vaikka vannoa, että tämä paketti on saman kokoinen kuin se, missä Taeyang ReonHARDT tuli mutta postikulujen hinta oli puolet pienempi... samana päivänä tuli pari pientä kirjettä.

Kirjeissä olivat nämä simmut! Ylimpänä Blythe-chipit, jotka meinasin laittaa Violetille (Byul Cordelia jolle keksin vihdoin nimen) ja ne on ostettu täältä! Muut silmät Pullipeille ostin ihan Tori.fi;stä, joskin niiden alkuperä on myöskin eri Etsy-liikkeissä (glitteriset ovat alun perin täältä ja molemmat lasichipit täältä).

Mandaraken paketissa oli paljon isoa kuplamuovia!

Kuplamuovin seassa oli paljon tavaraa! ♥

Tämä Mao Asada -Licca oli pakko saada mukaan pakettiin! ♥ Eikä se maksanutkaan kuin jonkun parikymppä. Tästä nukesta lisää ihan kohta!

Nämä asusetit ostin Blyheille! Laitimmainen valkoinen printtimekko taitaa kyllä mennä Pullippien/Dalien käyttöön.

Lisäksi paketissa oli 3 peruukkia, pipo, Azonen kaupuspaita, pari Re-Menttiä, yksi Kenelephantin miniatyyri (Re-Mentin tyylisiä), yhdet pinkit muovitennarit Pullipeille, 27 cm miesobitsulle kengät ja hiuspanta Pullip-nukeille. Lisäksi yhdet Sailor Moon -tarrat jotka eivät mahtuneet kuvaan ^^'

Mao Asada -Liccan mukana tuli tällainen esittelykansio.

Tässä paketti avattuna! Avasin nuken esille vasta vähän myöhemmin.

Pari pakettikuvaa vielä lähempää:


Olin todella iloinen kun joskus sattumalta törmäsin tähän nukkeen Mandarakessa ja päätin, että se on pakko jossain vaiheessa ostaa! Nyt tuli hyvä sauma kun tilasin kaikkea muutakin niin nukke pääsi samaan pakettiin.

Seurasin aikoinaan tosi intensiivisesti taitoluistelua, viime vuosina olen seurannut vähemmän mutta vuodet 2005-2015 seurasin erittäin aktiivisesti. Eli pääsin seuraamaan koko Mao Asadan aktiiviuran ja näin kaikki sen huiput ja laskut. Mao ei koskaan ollut ykköslemppariluistelijani mutta muistan vielä upeita hetkiä hänen luistelustaan ♥ Mao oli todella menestynyt urheilija ja jos on pakko valita, olin enemmän Maon kuin Yu-Na Kimin puolueessa kun nämä kaksi aikanaan olivat maailman huipulla (vaikka ne siihen liittyvät lieveilmiöt olivatkin idioottimaisia).

Tämä nukke perustuu Maon upeaan kauden 2013-2014 (olympiakausi) vapaaohjelmaan, jossa musiikkina oli Rahmaninovin Piano Concerto No. 2. Mao voitti kaudella maailmanmestaruuden ja olen täysin varma, että hän olisi voittanut olympiakultaa, jos olisi vain luistellut olympialaisten lyhytohjelmassa paremmin! Hän valitettavasti epäonnistui siinä niin pahasti, että lähes täydellinen vapaaohjelmasuoritus riitti vasta 6. sijaan lopputuloksissa. Vapaaohjelma oli kuitenkin upeaa katseltavaa, tässä linkki siihen!

Näihin tunnelmiin on hyvä lopetella tämä postaus. Seuraavalla kerralla ehkä lisää saapumisia, riippuen siitä miten paketit kulkevat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti