Hei taas kaikille!
Tämä blogin päivittäminen aina vähän hyytyy vuoden loppua kohden :P En oikein inspiroidu talvikuvaamiseen (vaikka muuten talvesta tykkäänkin) ja aiemmin kuvattu materiaali unohtuu postata. No, joka tapauksessa olen nyt tässä loppujen syksykuvien kanssa, joten nauttikaa edes näistä otoksista! En uskalla luvata, milloin saan tänne taas muutakin uutta materiaalia kuin pelkkiä saapumiskuvia. Toisaalta talvipäivänseisaus on ihan kohta ja sitten valon määrä taas pikku hiljaa lähtee lisääntymään, joten toivotaan parasta!
Kaikki nämä kuvat on otettu sisällä ihan lokakuun lopussa. Nämä ensimmäiset Sayurista stockeissa otetut kuvat oli tarkoitettu Halloween-tunnelmaisiksi - muita Halloween-aiheisia kuvia en sitten saanutkaan aikaiseksi ottaa, vaikka olin viime vuonna hankkinut pari kivaa proppiakin niitä varten! No, ehkä sitten ensi vuonna.
Yksi pikainen testaus taustapaperin kanssa.
Yksi syy kuvailla Sayuria oli myös se, että meinasin vaihtaa hänelle ja siskolleen Tsubakille silmät ja peruukit, ja halusin nukesta edes joitakin kuvia ihan stockina. Uuden peruukin oli saamassa myös edelleen nimetön Byul Cordelia, joten päätin ottaa siitäkin vielä vähän kuvia ihan täydessä stock-lookissa.
Riisuin takin ja hatun ja otin pari kuvaa nukesta myös tällä söpöllä alusmekolla!
Sitten pari päivää myöhemmin otin pitkään suunnittelemiani kuvia Azonen Liliastani, jolla ei myöskään ole vieläkään nimeä... no, ehkä se tulee jossain vaiheessa! Joka tapauksessa, nukke oli odottanut näissä söpöissä vaatteissa pitkään pääsyä kuvattavaksi ja nyt sain kuvaukset toteutettua. Söpöjen vaatteiden kanssa hyvin yhteen sopivat kesällä ostamani mini-Squishmallowsit!
Paita (jonka kauluksen takaosassa on söpöt pupunkorvat, jotka eivät ikävä kyllä näy näissä kuvissa D:) on oikeasti mitoitettu Azonen 45-senttisille nukeille, joten siinä on vähän lyhyet hihat, vaikka se muuten onkin sopiva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti