maanantai 9. huhtikuuta 2018

Original Resonance

Hei taas kaikille!

Tämä on ensimmäinen blogipostaus, jota kirjoitan uudella tietokoneella! Sain sen vihdoin muutama päivä sitten ja kahden kuukauden pituinen tietokoneeton aika on päättynyt! Pystyin toki käyttämään poikaystäväni, vanhempieni ja yliopiston tietokoneita sinä aikana kun minulla ei ollut omaa konetta, mutta nyt saan taas opiskella, datailla ja tehdä omia projektejani rauhassa. Ihanaa!

Toinen jännittävä uutinen on se, että sain töitä kesäksi! Jee! Huonompi homma on vain se, etten ehdi kesällä kyllä sitten varmaan paljoa nukkekuvia napsia kun aikaa lomailuun ei ole ja töissä menee tavallista enemmän aikaa, koska ne ovat eri kaupungissa kuin missä itse tällä hetkellä asun. Mutta yritän päivittää blogia niin aktiivisesti kuin pystyn töiden aikanakin!

Olin siis vähän reilu viikon vanhempieni luona käymässä ja ehdin sinä aikana ottaa vähän nukkekuviakin. Ilmat olivat välillä ihanat, aurinko paistoi ja oli jo aika lämmintä mutta lunta oli hirveästi! Tämän postauksen ensimmäiset kuvat otinkin sisällä, koska siisti sisäympäristö sopi nukelle ja vaatteilleen paremmin kuin luminen ja loskainen piha.





Kotori-parkaa en ole kuvannut ikuisuuksiin ja nukke on ollut näissä vaatteissa reilusti yli puoli vuotta! Vaihdoin ne sille joskus elo- tai syyskuussa mutta en löytänyt mitään kivaa ympäristöä tämän söpön asukokonaisuuden kuvaamista varten. Siskoni entisessä huoneessa on kuitenkin vielä tämä ihana tapetti jota vasten asu ja nukke näyttivät oikein söpöiltä.

Näiden järkevämpien kuvien jälkeen siirryin outojen poseerauskokeilujen pariin...



Pari kuvaa, joissa kokonaisuus näkyy paremmin.


Polviasento onnistuu helposti!


...kuten myös hieman erikoisemmat asennot!

Julkaisen loput kuvat toisessa postauksessa. Olen saamassa lisäksi uusia vaatteita Azonen nukeilleni joten jos niitäkin pääsisi sitten vaikka ensi kerralla esittelemään, ne ovat nimittäin todella ihania!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti