lauantai 6. tammikuuta 2018

Nukkevuosi 2017

On jälleen perinteisen vuosikatsauksen aika! Kuukausi kerrallaan tarkastelen, mitä kaikkea vuosi 2017 piti sisällään nukkeilun osalta.

Tammikuu


Blogin vuosi alkoi itse asiassa joulukuun viimeisenä päivänä otetuilla kuvilla. Olin ostanut joulukuussa itselleni kaksi uutta nukkea, Georginan ja Hadesin, ja niistä piti saada kuvia ennen kuin vaihdoin niille silmät ja peruukit. En kuitenkaan ehtinyt julkaista kuvia samana päivänä, joten ne siirtyivät uuden vuoden alkuun.


Vaihdoin tammikuun alussa näille silmät ja peruukit ja otin niistä myöhemmin kuvia, jotka julkaisin blogissa vasta helmikuun puolella. Hades-parka joutui olemaan pitkään tuossa kauheassa peruukissa :'D Olin alkuvuodesta aika kiireinen, koska olin vanhempieni kotipaikkakunnalla opetusharjoittelussa.


Kuvasin myös Sakia ja Suikaa. Nämä kuvat julkaisin blogissa vasta maaliskuussa! Jos 2016 julkaisin kesällä otettuja kuvia pitkin syksyä, nyt julkaisin tammikuussa otettuja kuvia koko alkuvuoden ajan. Postailin muutenkin harvakseltaan kiireiden takia.


Helmikuu

Tässä kuussa en ilmeisesti tehnyt paljon mitään nukkeihin liittyvää. En ottanut yhtään nukkekuvaa enkä muista yhtään, puuhailinko nukkejen kanssa mitään ihmeellistä. Tämä kuu kului enimmäkseen edellä mainitussa opetusharjoittelussa ja säät olivat niin kauheat ettei ulkona tehnyt mieli olla juuri ollenkaan. Muistan syvän harmauden, jään, märkyyden ja vesisateen. Siitäkin kuitenkin selvittiin, ja oli aika siirtyä kohti mukavampaa marraskuuta!

Maaliskuu


Hiihtolomalla tein opettajansijaisuuden harjoittelukoululla. Palkitsin itseni myöhemmin uudella nukella! Sijaisuusviikolla jaksoin ottaa kuvia Kotorista ja Arthurista.


Maaliskuussa minulla oli hieman ylimääräistä rahaa ja tilasin itselleni uuden Picco Neemo -nuken, Lil' Fairy Harmian. Kuitenkin kauppa, josta nuken tilasin, ei saanut sitä tarpeeksi varastoon, joten jäin ilman ja rahani palautettiin. Halusin kuitenkin tilata itselleni jonkin uuden nuken, joten kokeilin ensimmäistä kertaa Mandarakea ja tilasin sieltä itselleni tämän Pure Neemo Miun! Mandarakesta tulikin sitten ostettua muitakin nukkeja vuoden aikana.


Maaliskuun lopussa sain käsiini palkkarahoilla Amiamista ostamani Pure Neemo Seran. Nämä paketinavauskuvat julkaistiin blogissa huhtikuun alussa.

Huhtikuu


Pääsiäisen aikaan sain jostain syystä inspiraatiota tehdä tällaisen pienen kuvatarinan Azonen nukeilla. Minulla olisi oikeasti paljonkin ideoita kuvatarinoihin, mutta olen todella huono kuvaaman niitä! Nämäkin kuvat olivat enemmän kuin epämääräisiä...


Vietin pääsiäislomaa vanhempieni luona. Mukanani olivat Miu ja Sera, jotka olivat saaneet nimikseen Miyuki ja Sara.


Bongasin Mandarakesta tämän ihanan Aoton niin hyvään hintaan, etten voinut jättää sitä ottamatta! Poika sai nimekseen Yukito. Myös Georginan ja Hadesin kuukausia odotetut peruukit saapuivat vihdoin Luts-kimppatilauksesta tässä kuussa.

Toukokuu


Aktiivisessa nukkeilussa oli taas vähän taukoa, mutta toukokuun puolivälissä sain vihdoin aikaiseksi kuvata Georginaa ja Hadesta uusissa peruukeissaan. Pidän ylläolevaa Georginan kuvaa kaikessa yksinkertaisuudessaan yhtenä parhaimmista koskaan ottamistani nukkekuvista.


Geroginasta tuli nopeasti yksi suosikkinukeistani. Nukke esiintyi myös tällaisessa hieman provosoivassa kuvasarjassa, jollaisen olin halunnut toteuttaa jo pidempään.


PullipSuomen foorumin kauppapaikalta löysin halvan Dal Pukin, jonka sain poikaystäväni ostamaan minulle synttärilahjaksi >:D Söpöläinen sai nimekseen Chiyo.


Hankkiuduin eroon asuntoomme aivan liian isosta, vanhasta kirjoituspöydästäni ja sain tilalle pienemmän. Väliaikaisesti vapautunutta seinätilaa oli hyvä käyttää BJD-nukkejen kuvaamiseen.

Kesäkuu


Kuun alussa olin kotona, mutta siirryin nopeasti kesänviettoon vanhempieni luo. Osallistuin aluksi aktiivisesti PullipSuomi-foorumin kesäkuvahaasteeseen ja satunnaisten yksittäisotosten lisäksi kuvasin joitakin pidempiä kuvasarjoja lähinnä Azonen nukeistani.


Juhannuksena oltiin mökillä Yukiton kanssa. Kyllästyin myös lopullisesti otsikoiden keksimiseen ja taisin käyttää loppuvuonna blogipostauksen otsikoina melkeinpä pelkästään kuuntelemieni kappaleiden nimiä... ^^'

Heinäkuu


Heti kuun alussa Joensuussa järjestettiin Kawacon-niminen tapahtuma. Olin siellä luennoimassa Pullip-nukkeharrastuksesta Suikan kanssa. Jos olette koskaan miettineet, miltä näytän, niin nytpähän tiedätte :'D Conin yleiskuvaaja oli eksynyt minunkin ohjelmaani, joten siitä säilyi edes joku kuvatodiste kun ohjelmia ei ladattu ollenkaan Youtubeen myöhemmin katseltaviksi. 

Valitettavasti tänä vuonna Kawaconia ei järjestetä ollenkaan :( Harmi!


Vaihdoin Suikalle ja Sakille silmät ja Saki sai myöhemmin vielä uuden peruukin, johon en oikein ole vieläkään tottunut. Suikan silmäkriisi myös jatkuu edelleen, nuo teddyt eivät kyllä ole nukelle saati sen hahmolle oikein sopivat...

Sain heinäkuussa myös uuden peruukin ja obitsun hybridiä varten Chiyolle sekä joitakin vaatteita Azonen nukeilleni.


Kuvasin heinäkuussa paljon nukkeja. Kuviin pääsi muun muassa Shiori, joka ei ole liiemmin huomiota saanut.


Mökkeilin myös niin paljon kuin pystyin ja yhdellä mökkireissulla kuvasin Eikoa, joka sekin on ollut aika vähällä huomiolla.

Elokuu


Elokuussa palasin vihdoin kotiin, mutta sitä ennen ehdin ottaa kuvia Kirarista ja Sakista. Elokuussa havahduin myös vihdoin Photobucket-skandaaliin, ja kaikki ennen elokuuta 2016 otetut kuvat hävisivät blogista. En ole vieläkään juuri edennyt palautusprosessissa, mutta yritän parhaani!


Kotiin palatessa minua odotti valtava pakettikasa. Yhdestä paketista paljastui tämä ihana Azonen Lycee, jonka löysin Mandarakesta todella halpaan hintaan ja nimesin saman tien Lilyksi.

Syyskuu


Syyskuussa en postannut kertaakaan! Jostain syystä en vain saanut aikaiseksi nukkeilla, vaikka en muista säidenkään olleen mitenkään erityisen huonoja. Tein yliopistolla viimeisiä kursseja ja kävin kuun alussa ensimmäistä kertaa Traconissa, jossa myös luennoin Pokémon-videopelisarjan pahiksista. Olin aika pahassa flunssassa, mutta conissa oli silti ihan kivaa. Se vain jäi vähän harmittamaan, etten ehtinyt käydä Hartsilasten nukkemiitissä kuin kääntymässä :( Siellä ihmiset olivat mukavia ja nuket ihania, kuten nämä kaksi söpöä Azonea osoittavat.

Lokakuu


Lokakuussa innostuin kuvaamaan vähän enemmän. Esittelin kuvauksissa kesän ostoksiani, kuten Lilya ja Azonen pojille ostamiani vaatteita.


Kuvasin myös Sakia ja Reinaa. Olin leikannut elokuun alussa Reinan ja Chiyon peruukeihin otsatukat ja Reina nähtiin blogissa ensimmäistä kertaa uudessa tyylissään.

Marraskuu


Marraskuu oli taas kerran kamala ja harmaa. En olisi saanut kuvattua ollenkaan, ellen olisi käynyt vanhempieni luona Chiyo ja Lily mukanani. Aivan kuun lopussa ostin itselleni myös uuden nuken, jotta ehtisin saada sen käsiini ennen joululomalle lähtöä. Poikaystäväni auttoi ostoksessa, ja maksoin sen hänelle takaisin kunhan veronpalautukset joulukuun alussa lopulta tulivat.

Joulukuu


Veronpalautusnukkeni tuli heti joulukuun alussa. Löysin MyFigureCollectionin myyntipalstalta tämän Azonen Otogi no Kuni -sarjan Soranen hyvään hintaan ja päätin hankkia sen monien muiden vaihtoehtojen sijaan. Eipähän tarvinnut ainakaan maksaa tullimaksuja! Söpöläinen sai nimekseen Sorata.


Lähdin joululomalle vanhempieni luo ja kuvailin ennen aattoa ja välipäivinä joitakin nukkejani. Sain joululahjaksi pojille uusia nukenvaatteita, joita Sorata pääsi heti kokeilemaan. Blogin vuosikin päättyi mukavasti vuoden viimeisenä päivänä, jolloin postasin sekä sinä päivänä että aikaisemmin joululomalla otetut nukkekuvat.

***

Yhteenveto

Vuosi oli vähän raskas, sillä en vieläkään saanut valmistuttua yliopistosta ja varsinkin kevään opetusharjoittelut puristivat viimeisetkin mehut minusta totaalisesti. Nyt kuitenkin yritän tosissani valmistua tänä keväänä, ja sitten koittaisi vihdoin työttömyys työelämä! Koska tulevaisuuteni on sekä taloudellisesti että muutenkin tällä hetkellä erittäin epävarmaa, en uskalla tehdä mitään erityisiä nukkesuunnitelmia varsinkaan ostosten osalta vuodelle 2018. Luulen kuitenkin, että tulen ehkä hankkimaan taas jokusen Azonen nuken ja niille vaatteita. Vuosi 2017 oli nimittäin jälleen varsin Azone-painotteinen, enkä usko asian muuttuvan tänäkään vuonna.

Viime vuoden yhteenvedossa suunnittelin ostavani vihdoin Isulin, josta olen haaveillut jo monta vuotta. Ei toteutunut se Isulin osto vieläkään! :'D Jospa vihdoin 2018 saisin sen hankittua? En kuitenkaan uskalla luvata mitään. Kirjoitin myös, että ottaisin enemmän parikuvia ja kokeilisin uusia kuvauspaikkoja. Jälkimmäistä en ole tehnyt, parikuvia otin ehkä vähän enemmän kuin aikaisemmin. Postasin 22 kertaa, mikä oli 5 kertaa vähemmän kuin vuonna 2017. Ainoastaan syyskuussa en postannut kertaakaan. Blogin postaustahti pysyi siis edelleen hyvänä ja riittävän aktiivisena.

BJD.t jäivät viime vuonna tosi vähälle huomiolle. Kuvasin niitä vain pari kertaa enkä tainnut ostaa niille juuri mitään uutta. Rosetta-ongelmaa en ole edelleenkään ratkaissut, vaikka lupasin niin tehdä. Olen tullut siihen tulokseen, että nukke voisi tarvita uuden kehon sen leveälantiovirityksen tilalle, mutta minulla ei ole varaa hankkia nyt yhtään mitään BJD:hin liittyvää. Paitsi ehkä vaatteita. Candicella ei ole vieläkään juuri mitään sopivaa, vaikka ostin nuken jo aikoja sitten! Täytyy kyllä kaivaa BJD:t esiin kunhan kotoudun täältä joululomalta ja miettiä, mitä niiden kanssa tekisi. Tykkään kyllä kaikista BJD-nukeistani, mutta niiden kuvaaminen on hankalampaa ja aikaavievempää kuin Azoneiden tai Pullippien, niin ne tuppaavat siitäkin syystä jäämään vähän paitsioon :P

Toivon vain, että vuodesta 2018 tulisi kaikin puolin parempi elämässäni kuin mitä 2017 kaiken kaikkiaan oli. Mitään erityisiä nukkesuunnitelmia en siis nyt aio tehdä, mutta yritän saada blogin pysymään edelleen mukavan aktiivisena ja postailla vähintään kuukausittain uusia nukkekuvia ihailtavaksenne. Se ei ole aikaisemminkaan ollut ongelma, joten tuskinpa se nytkään tulee olemaan, ellei jotain todella suurta ja mullistavaa tapahdu elämässäni.

Toivotan kaikille hyvää loppiaisen iltaa ja vielä oikein hyvää vuotta 2018! Tehdään tästä vuodesta mahtava vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti