Ei tullut pidettyä Tanskan matkalta päiväkirjaa täällä blogin puolella, mutta kirjoittelin sitä onneksi kurssin aikana ja sen pohjalta koostan teille nyt kertomuksen matkastani!
Huonona puolena tosin on se, että unohdin ottaa yhtäkään nukkea matkalle mukaan, vaikka olin laittanut Lil'Fairy Erunoeni Eikon valmiiksi sitä varten D: Siispä kuvissa tulee esiintymään lähinnä paikkoja, joissa kävimme ja muuta vastaavaa.
En siis koskaan ole matkustanut yksin, joten matkaan lähteminen oli aika jännittävää :D Onneksi Helsinki-Vantaalla oli muutama muukin meidän yliopistoltamme matkaan lähtenyt tyyppi, ja selvittelimme sitten asioita kentällä yhdessä. Yksi ryhmästämme ei ollut koskaan ennen ollut ulkomailla! Pääsimme kuitenkin oikeaan koneeseen ja matka kohti Kööpenhaminaa saattoi alkaa. Lentokoneessa oli inhottava olla, koska korvani olivat koko ajan lukossa, mutta lento oli onneksi tosi lyhyt ja olimme pian jo perillä. Kaikkien laukutkin löysivät perille ja onnistuimme ostamaan liput oikeaan junaankin. Ehdimme juuri ja juuri vaihtaa Odenseen vievään junaan, ja parin tunnin kuluttua olimme perillä kaupungissa.
Kurssin pitäjä tuli hakemaan meitä, ja pääsimme majapaikkaamme, joka oli jonkunlaisen vapaaopiston tiloissa. Kaikille oli oma huone, ja huoneet olivat hotellihuoneen tyyppisiä. Niissä oli oma vessa ja suihku, ja keittiö oli yhteinen kaikille. Huoneissa käytiin joka viikko siivoamassa ja vaihtamassa lakanat ja pyyhkeet, mikä oli suorastaan luksusta :D Keittiössä oli paljon astioita käytettäväksi, mutta itse en juurikaan laittanut matkalla ruokaa vaan söin yleensä yliopistolla. Tanskassa ruoka on muuten paljon suolaisempaa kuin Suomessa!
Ensimmäisenä päivänä kävimme myös kaupunkikierroksella. Tässä ilmeisesti jonkinlainen vanha raatihuone.
Toisena päivänä menimme kaikki yhdessä bussilla keskustaan ja saimme omat bussikortit. Yliopisto oli aika kaukana koululta, jossa asuimme, ja sinne piti mennä kahdella bussilla: aluksi keskustaan ja sieltä toisella bussilla yliopistolle. Itse yliopisto oli tosi iso, mutta ei ehkä kauhean hieno. Matalat katot ja betoniseinät. Muutamaan luokkaan vuoti jopa vettä katosta sisälle jos satoi oikein rankasti. Yliopistolla meillä oli joka päivä oppitunteja, joko yhdeksästä yhteen tai kymmenestä kahteen. Opiskelimme tanskan fonetiikkaa, fonologiaa, kielenkäyttöä ja kielioppia, ja perjantaisin opiskeltiin historiaa ja katsottiin elokuvia. Vaikka opetusta oli tuntimäärällisesti vähän, oli se aika rankkaa, koska kieli oli kuitenkin ihan vieras. Alussa emme ymmärtäneet paljon mitään, kurssin loppupuolella jo aika paljonkin!
Yliopiston pihalla oli joku tällainen häkkyrä. Porukka tykkäsi istuskella noilla portailla.
Perjantaina kävin muutaman kurssilaisen kanssa yliopiston lähellä olevassa isossa kauppakeskuksessa. Yliopiston lähellä oli myös Ikea, mutta siellä ei tullut käytyä kertaakaan. En ole muuten koskaan käynyt Ikeassa. Pitäisi ottaa joskus vahinko takaisin.
Ensimmäisenä lauantaina kävimme retkellä Frederician ja Koldingin kaupungeissa.
Aluksi opas piti meille kierroksen kaupungin historiallisilla linnoitusraunioilla. Tämä patsas on hyvin kuuluisa, ja olimmekin kuulleet siitä oppitunnilla edellisenä perjantaina.
Kiipesimme torniin, josta oli kivat näköalat kaupunkiin.
Kaupungintalo. En oikein tajunnut, miksi tuon vesisysteemin päällä oli pingviinipatsaita :D
Tällainen piano oli keskellä kävelykatua. Sitä ei voinut soittaa, mutta se oli hienosti maalattu.
Frederician jälkeen kävimme syömässä tällaisessa paikassa. Ruoka oli jotain tanskalaista perinneruokaa, mutta se oli ihan hyvää, joskin taas tosi suolaista.
Koldingissa kävimme tällaisessa isossa linnassa. Siellä oli tosi upea Faberge -näyttely! En tosin ottanut mistään museoista tai näyttelyistä kuvia, koska se on mielestäni mautonta.
Kiipesimme loputtoman pitkät ja todella pyörryttävät kierreportaat näköalatasanteelle, jossa oli Tanskan lippu ja hienot näköalat. Kiipesimme myös linnassa sisällä tosi korkeille siltasysteemeille, ja se oli ihan mahtavaa! Osa tytöistä oli ihan kauhuissaan, kun pelkäsivät korkeita paikkoja ja ne sillat olivat ihan älyttömän korkealla :D
Kävimme myös Trapholt-nimisessä taidemuseossa, jossa oli tosi paljon tosi hienoa taidetta. Tykkäsin museosta tosi paljon!
Toisella viikolla en tehnyt mitään erityisen ihmeellistä. Kävin aamuisin luennoilla ja illat yleensä istuin omassa huoneessani datailemassa ja pelailemassa pelejä. Soittelimme Skype-puheluita poikaystäväni kanssa muutaman päivän välein ja niinä päivinä, joina emme soitelleet, juttelimme Skypen chatissa. Majapaikkamme lähistöllä oli myös ostoskeskus, ja yhtenä päivänä kävin siellä syömässä ja shoppailemassa. Ilo oli ylimmillään, kun selvisi, että Tanskan mäkkäreistä sai vielä kalahampurilaista ♥
Toisen viikon torstaina kävimme maaseudulla, jossa meillä oli opastettu kierros. Maaseudulla oli vanhoja maalaistaloja ja joitakin eläimiä. Retki ei ollut kovin pitkä, mutta päivä oli tosi kuuma ja välillä oli tuskaa seistä auringossa ja yrittää ymmärtää, mitä opas selittää.
Paikassa pääsi myös hevoskärryajelulle. Kukaan ei tosin tainnut kokeilla, ja itse olen tosi allerginen hevosille, joten ei minuakaan kiinnostanut.
Ihanaa vihreyttä! Monessa paikassa oli todella kauniita ja runsaita kukkaistutuksia, niin maaseudulla kuin eri kaupungeissa joissa kävimme.
Toisena lauantaina kävimme Etelä-Fynissä. Fyn on siis saari, jolla Odense sijaitsee,
Aluksi kävimme köyhäintalossa...
...ja sen jälkeen katsomassa taloa, johon kuvan laatta viittaa.
Meillä oli vähän omaa aikaa. Löysin täältä pitkään etsiskelemäni Bayonetta -pelin todella halvalla, mikä oli mukavaa. Vähemmän mukavaa oli +25 asteen helle. Oli niin kuuma, että aloin saada hengitysvaikeuksia.
Lundeborgissa oli onneksi viileämpää, kiitos merenrannan. Täällä olisi saanut käydä myös uimassa, mutta olin jotenkin missannut tämän tiedon ja en olisi muutenkaan halunnut esiintyä uimapuvussa toisten kurssilaisten edessä. Siispä vietin aikaa kiertelemällä satamassa toisen kurssilaisen kanssa ja katselemalla ihmisten veneitä. Söimme myös täällä, ja ruoka oli hyvää.
Tämän kirkon hautausmaalla kävimme katsomassa Tom Kristensenin hautaa. Kurssimme ohjaaja (vihreässä paidassa) oli kotoisin jostain tältä alueelta.
Seuraavaksi kävimme toisessa kirkossa, jossa sai kiivetä todella korkeaan näköalatorniin. Skippasin astmaoireideni takia, mutta muutama muukaan tyttö ei jaksanut kiivetä. Etsimme sitten yhdessä vessan hautausmaalta ja halukkaat ehtivät käydä siellä. Tanskassa oli muuten paljon yleisiä vessoja, a niistä kaikki joissa kävin olivat tosi siistejä!
Sitten käytiin taas katsomassa jotakin hautaa. Tämä hautausmaa oli jonkun maatilan vieressä, ja vain muutaman metrin päässä aidan takana makoili muutama lehmä :D Tanskassa oli paljon peltoja, ja hevosia oli melkein jokaisella niityllä tai vastaavalla, joka bussin ikkunasta näkyi.
Valdemars Slott oli retken viimeinen kohde. Emme käyneet itse linnassa, vaan hengailimme alueella noin tunnin ajan. Tämä kuva on otettu laiturilta, joka oli pitkän aallonmurtajan päässä. Oli ihana hengittää meri-ilmaa ja katsoa aaltoja, ja olla merituulen viileydessä. Ja sai olla vähän aikaa yksin! Toisten kurssilaisten kanssa oleminen koko ajan oli melko väsyttävää näillä retkillä. Muutama kurssilainen tosin liittyi seuraani hengailemaan. Ja pari tanskalaista miestä tuli hyppimään laiturilta mereen ja houkuttelemaan meitä mukaan :D Emme menneet.
Kolmannella viikolla kävin rautatiemuseossa erään koulupäivän jälkeen. Se oli todella hieno paikka, ja sieltä sai todella kivoja kuvia!
Useimpiin museon junista pääsi sisälle. Käytävät olivat todella näin kapeita! Olo oli kuin jossain 1900-luvun alkuvuosikymmenille sijoittuvassa englantilaisessa elokuvassa tai TV-sarjassa. Olette ehkä katsoneet Idän pikajunan arvoituksen?
Museossa oli myös vahanukkeja, jotka oli puettu konduktööreiksi, veturikuskeiksi, matkustajiksi ja vastaaviksi. Ne olivat aika hauskoja!
Ö-luokan matkustajien vaunu junan yläosassa.
Vanha linja-auto!
Museossa oli junien lisäksi myös laivajuttuja, kuten tämä ruori ja useiden laivojen pienoismalleja.
Tämä vaunu alkoi liikkua kun sisälle meni, ihan kuin olisi ollut oikeassa junassa.
Museo oli kaiken kaikkiaan iso, ja siellä sai helposti muutaman tunnin kulutettua.
Kolmantena lauantaina kurssin ohjelmassa oli vapaaehtoinen retki Kööpenhaminaan. Retki oli kuitenkin aika kallis, eikä minulla ollut siihen varaa. Samasta syystä pari muuta kurssilaista jäi retkeltä pois. En tosin olisi halunnutkaan lähteä, sillä suurin osa retkestä vietettiin Tivolissa. Minulle tulee todella helposti huono olo, joten en olisi voinut edes käydä missään laitteissa. Minulle tuli huono olo jopa lentokoneessa... Yksi tyttö huusi Tivolissa niin paljon, että häneltä lähti ääni muutamaksi päiväksi :D
Koska en lähtenyt Köpikseen, oli minulla vapaapäivä. Päätin kuluttaa sen kiertelemällä Odensessa ja etsimällä paikkoja, joissa olimme käyneet ensimmäisen päivän tutustumiskierroksella.
Linna...
...jossa oli kiva pieni puutarha!
H.C. Andersenin talo (lähinnä kai turisteille)
Vanhaa kaupunkia
Poliisitalo! Tykkäsin tästä rakennuksesta tosi paljon. Se oli tosi korkea, ja karu julkisivu toi mieleen 1970-luvun poliisielokuvat.
Tämän vesisysteemin lähellä monet ihmiset viettivät aikaa. Päivä oli aurinkoinen, joten paikalla oli paljon ihmisiä.
Vesialueen yhteydessä oli ihana puisto, jossa oli mukavan vihreää.
Eksyin muutaman kerran ja joku kaatoi limsani lattialle mäkkärissä, mutta muuten oli ihan kivaa :D
Viimeisellä viikolla opiskelimme, ja meillä oli suullinen ja kirjallinen loppukoe. Suullinen meni osaltani todella, todella huonosti, mutta pääsin kuitenkin läpi kurssista. Toiseksi viimeisenä päivänä kävin vielä Brandts- ja Brandts13 -taidemuseoissa, joissa oli esillä hienoa taidetta. Varsinkin edellisen valokuvanäyttely partojen kasvatuksen maailmanmestaruuskisoihin osallistuneista miehistä oli hauska! Viimeisenä päivänä kävin ostamassa junaliput Kööpenhaminaan. Ostin ne englanniksi, jotta saisin varmasti mitä halusin. Meillä oli myös iltajuhla, jossa söimme illallista ja saimme kurssitodistukset. Puolet kurssista pakeni paikalta, kun toinen puoli alkoi laulaa juomalauluja :D
Viimeinen lauantai oli kotiinpaluun päivä. Monet lähtivät sunnuntaina, mutta itse halusin pois heti kun mahdollista. Onneksi kaksi muuta tyttöä tuli myös samalle lennolle, ja pari muuta kurssilaista tuli kanssamme junalla Kööpenhaminaan. Heillä oli illalla lento Helsinkiin, joten he aikoivat kuluttaa päivän shoppailemalla Köpiksessä. Pääsimme perille, ja saimme ostettua liput Kööpenhaminan lentokentälle. Siellä saimme odotella, ennen kuin oma check-in -tiskimme aukesi, ja sen jälkeen saimme jonottaa pitkään paikalle mystisesti ilmestyneiden japanilaisturistien takana. Meille jäi kuitenkin aikaa shoppailla Tax Freessä tuliaisia kotiväelle, vaikka kentällä oli ruuhkaa ja jonot tiskeille ja turvatarkastukseen olivat tosi pitkät. Porttikin oli tosi kaukana, mutta löysimme sillekin ajoissa. Kone oli todella täynnä, mutta mahduttiin kaikki kyytiin ja päästiin sateiseen Helsinkiin aikataulussa. Sieltä hyppäsinkin sitten hakemaan tulleen äitini autoon ja matkustin kotiin porukoiden luo.
Kaiken kaikkiaan kurssilla oli ihan kivaa, vaikka inhoan matkustamista todella paljon. Toisten kurssilaisten kanssa en oikein tullut juttuun, joten sain olla enimmäkseen itsekseni, mutta se ei haitannut. Osa toisista kurssilaisista oli vähän rasittavia :/ Opiskelu sujui ihan hyvin, ja maassa on kaunista. Täytyy käydä joskus toistekin vielä Tanskassa!
Seuraavassa postauksessa juhannuksena ja tässä lähiaikoina otettuja nukkekuvia, joten blogi palaa taas normaaliin päiväjärjestykseen :D
Vaikuttaa siltä, että matka oli onnistunut. :) Oli kiva katsella reissukuvia. Tanskassa ei ole tullut itse käytyäkään vielä toistaiseksi. Kauniita maisemia, ja sääkin on näköjään suosinut.
VastaaPoistaMinä kyllä tunnustan, että jos on mieleinen näyttely/museo, niin tykkään ottaa muistoksi kuvia lempiteoksistani, jos siellä vain ei ole kuvaaminen kiellettyä. :) Usein kun vielä ne omat suosikit ovat niitä, joista ei löydy valmiita postikortteja tai kunnollisia kuvia museokaupan kirjoissa.