Syyslomat ovat osalla jo varmaan ohi, ja osa on vasta aloittelemassa lomaansa. Meillä ei yliopistossa mitään lomia ole, mutta minulla sattui olemaan jokunen päivä vapaata ja lähdin käymään porukoiden luona
Aluksi vähän Reinaa. Syksy on mielestäni hänelle kaikkein sopivin vuodenaika, kesällä otetuissa kuvissa taustat eivät mielestäni jotenkin sopineet hahmolle.
Sitten kuvasin Alicea. Pureneemot ovat siitä kivoja matkakumppaneita, että ne vievät vähän tilaa laukussa - tosin kuin jättipäiset Pullipit.
Minulla oli molemmat Dalit matkassa mukana, joten myös Ai pääsi kameran eteen.
Hain eilen Dollzone Shoyoni, eli Rosettan, joka oli meikissä Hartsilapset-foorumin tekkonkinkreetillä. Tässä lopputulos:
Minusta lopputulos on erittäin onnistunut ja olen hyvin tyytyväinen nukkeen : ) Olisin ottanut kuvia vaatteiden ja peruukin kanssa, mutta ilma oli sen verran synkkä, että saatte vain tämän. Lisäksi sain vähän ylimääräistä rahaa, joten ostin tytölle hieman uusia vaatteita. Nyt vain odottelen niiden saapumista, ja sitten pääsen kuvaamaan häntä enemmän omassa tyylissään.
Tämän lisäksi olen ostanut hieman uusia vaatteita Pullipeille, sekä virallisia Azonen asuja Pureneemoille. Shiorikin sai jo uuden peruukkinsa, mutta näistä ei ole nyt kuvia, ja osa on vielä matkalla. Saatte odotella seuraaviin postauksiin ~
Ihanian syksyisiä kuvia! Rosettan meikki näyttää tosi hyvältä! Haluan ehdottomasti nähä vielä peruukilla ja uusilla vaatteilla tyttösen kokonaisuudessaan! ^w^
VastaaPoistaKiitos paljon! :3 Nuket ovat nyt eräästä syystä pakattuna joksikin aikaa pois, mutta kunhan saan tavarat taas paikalleen, otan kuvia nukkien uusista tyyleistä ja tietysti myös Rosettasta!
Poista