perjantai 22. toukokuuta 2015

Muutoksen tuulia ja uusia tyttösiä

Moikka! :3 Minulla oli eilen syntymäpäivä, ja lahjaksi sain pari ihanaa nukkea! Piinaan teitä kuitenkin vielä vähän aikaa, sillä aluksi esittelen joitakin uusia nukkejuttuja, jotka sain aikaisemmin käsiini.


Kuten näette (ja kuten taisin jo jossain aikaisemmassa postauksessa mainita). Auroralla on uusi peruukki! Ostin tämän kauneuden Hartsilasten foorumilta, ja peruukki on Crobidollsin valmistama. Kuitu on tosi hyvän laatuista, mutta peruukki on malliltaan sellainen, että sen asettelu päähän on hieman hankalaa. Aluksi en meinannut saada peruukkia edes mahtumaan nuken päähän, mutta pienellä asettelulla se istui kivasti ja edes liimaa ei tarvita, sillä peruukki on mukavan tiukka. Otsatukka on vähän pitkä, mutta se on helppo asetella nätisti sivulle.


Sininen väri sopii niin kivasti yhteen nuken luomien kanssa <3 Innostukseni Rorya kohtaan nousi 100 % tämän muutoksen jälkeen. Olin jo aika kyllästynyt siihen valkoiseen kiharaperuukkin, vaikka sekin oli ihan nätti. Jatkuvien takkujen ja sotkujen selvittely aina nukkea käsitellessä ei kuitenkaan ole mitään kivaa touhua. Tämä peruukki on siinäkin suhteessa paljon helpompi tapaus.


Tui ♥ Romantic Alicen faceup on ihana!


Ja tämä hame! *__* Olen jo pitkään ihastellut My Little Plastic World -blogin pitäjän ompelemia ihania hameita, ja minulla kävi todellinen tuuri, sillä sain yhden hankittua itselleni PullipSuomi -foorumin myyntipalstoilta hyvään hintaan. Olen niin onnellinen saadessani vihdoin omistaa tällaisen vaatekappaleen ♥ Pitäisi vain ostaa tuohon vähän paremmin sopivia paitoja. Yksi onkin jo toivottavasti tulossa kohti kotia :3


Taeyangilleni Christopherille minun oli pakko hankkia tämä ihana Ken-Barbien vaatesetti. Voin kyllä suositella tämän setin hankkimista kaikille Taeyangin omistajille! Paita on tyylikäs, mustat housut tosi käytännölliset, ja mikä parasta...


...kengät mahtuvat Tayeagin jalkoihin!! Edellisen ostamani Ken-vaatesetin kengillä ei ollut mitään toivoakaan mahtumisesta, mutta nämä solahtivat jalkaan tosi nätisti. Setillä on hintaa kaupasta riippuen 9-11 euroa, joten kannattaa ostaa nyt kun näitä vielä saa. Varsinkin kenkien löytäminen Taeille ei aina ole helppoa, ja nuo mustat kävelykengät ovat tosi kivat ja käytännölliset. Näitä vaatteita tulen käyttämään paljon!


Vielä yksi poseerauskuva.


Olen metsästänyt Pullipille sopivia, hyvän hintaisia shortseja (mielellään 10 euron tuntumassa) yli puolen vuoden ajan. Joten kun Etsy-myyjä SquishTish laittoi taas myyntiin tekemiään Pullip-kokoisia shortseja, en aikaillut sekuntiakaan vaan ostin nämä ihanat vaaleanpunaiset shortsit nukeilleni. Myyjällä on ollut shortseja myynnissä aiemminkin, mutta silloin en ehtinyt niitä ostaa ja muutamat viimeisimmät mallit eivät ole minusta olleet kivoja. Nämä ovat ihan täydelliset, sillä nukeillani on paljon vaaleanpunaisia vaatteita ja shortseja on helppo yhdistellä monien paitojen ja sukkahousujen kanssa.


Saki hattaravaatteissa. Näyttää niin kivalle ~

Sitten niihin odottamiinne, eli uusiin nukkeihin! Minulla oli tosiaan eilen syntymäpäivä, ja sain avata nämä kaksi ihanaa kaunokaista:


Getting Ghostly Draculaura sekä Monster Exchange Lagoona Blue! Molemmat tytöt ovat sellaisia, että olen katsellut heitä kaupoissa jo pitkään, ja nyt syntymäpäiviksi tytöt oli kiva vihdoin ostaa. Maksoin molemmat itse, mutta Lagoona on syntymäpäivälahja poikaystävältäni (olin hänelle sen verran rahaa velkaa, että sovimme, että en maksa velkoja takaisin vaan ostan itselleni lahjan ja ne on sillä kuitattu :D). Niin ihana saada nämä kaksi lelunukkekokoelmaani ~

Eilen juuri sillä hetkellä, kun olin avaamassa näitä kahta monsteria paketeistaan, ovikello soi. Tiesinkin jo, mitä sieltä täytyy olla tulossa...


Hmm?


Tästä ei taida vielä voida arvata, mikä nukke siellä on sisällä :D



Byul Lunatic Humpty Dumpty! Tilasin tämän nuken PullipStylestä viime lauantaina, ja eilen torstaina sain sen käsiini. Ihan älyttömän nopeaa toimintaa! Ja postimiehen ajoitus oli täydellinen: sain lisää syntymäpäivälahjoja edellisten perään avattavaksi ♥


Tuo söpö möllöttäjä paketissaan <3 Kun aloittelin nukkeharrastusta, Byulit olivat minusta ihan järkyttävän rumia ja ajattelin, miksi kukaan haluaisi ostaa itselleen noin kamalan nuken :D Mieli ehti muuttua, kun Byulin kuvia alkoi nähdä enemmän ja ne muuttuivat kaamean kamalista söpöiksi möllöttäjiksi. Minulla oli (ja on) oikeastaan kolme lempi-Byulia: tämä, Byul Cocotte ja Byul Sucre. Rhiannonkin on ihan kiva. Olin ajatellut, että ostan kyllä Byulin jossain vaiheessa, mutta se jossain vaiheessa tulikin odotettua nopeammin.

Seuraan PullipStyleä twitterissä ja kauppa twiittasi, että heiltä saa taas Byul Lunatic Humpty Dumptyä ja se kuuluu myös Friday Sale -kategoriaan. Klikkasin linkkiä ja olin saada sydänkohtauksen, kun huomasin nuken maksavan vain 50 dollaria! Äkkiä rahansiirto säästötililtä normitilille ja nukke tilaukseen. Tämä on ylivoimaisesti halvin nukkeni, tuli maksamaan vähän reilu 60 euroa. En todellakaan kadu, että ostin nuken nyt (vaikka minun ei pitänyt ostaa nyt itselleni Pullippia) kun sain sen niin hyvään hintaan.

Seuraavaksi tänään napsittuja kuvia uusista tytöistäni :3




Tämä Lagoona on ihana, ja hahmo on myös yksi suosikeistani Monster High -piirrossarjassa. Tällä versiolla on mahtavat hiukset ja tosi söpöt vaatteet. Tuota vihreää hiuskoristetta on vähän hankala saada pysymään kiinni hiuksissa, mutta pienellä asettelulla sekin onnistuu. Nukke on myös vähän hankala saada katsomaan suoraan kameraan. Rakastan noita ihania pusuhuulia ja tämä on kyllä suosikkini omista monstereistani.


Draculaura on niin kaunis ja eteerinen. Lisäksi minun kummitusständini on vakaampi kuin yksikään muista lelunukkestandeistani O_o Kävi varmaan hyvä tuuri sen kanssa.



Nukke on nätti ja simppeli, mielestäni ehdottomasti kaunein Getting Ghostly -sarjasta. Erityisesti pidän tuosta silmien editse kulkevasta punaisesta raidasta, se sopii niin hyvin yhteen Draculauran ihonvärin kanssa. Valitsin kaupasta vielä sellaisen nuken, jolla tuo raita oli voimakkaamman värinen, näissä on tosi isoja eroja nukkien välillä.

Seuraava monsteriostokseni on ehdottomasti Gloom and Bloom Venus McFlytrap, ja tavoitteena olisi hankkia se tässä kesän aikana. Odotan myös kieli pitkällä Freak du Chic -sarjaa ja sen mielettömän upeaa Frankieta <3



Asun kengät. Housujen alla on mustavalkoruudulliset leggingsit. Housut ovat haaremihousut, ja niiden päällä oleva hameen tyyppinen osa on erillinen.


Tarkempaa kuvaa stock-asusta. Ja nyt seuraa varoitus: stock-asua ei saa riisuttua nuken yltä a) hajottamatta sitä tai b) irrottamalla nuken päätä. Tuon paidan alla on nimittäin paksu pehmuste, joka tekee nuken yläosasta pehmoisen ja pyöreän näköisen. Valitettavasti tämä tyyny on puettu nuken ylle kuminauhoilla, jotka kulkevat kaulan ja hartioiden kohdalta niin, ettei pehmustetta voi irrottaa ilman jompaa kumpaa edellä mainituista tavoista : / Stock-asu on muuten ihan OK, mutta minulla paidan koristeluja oli alkanut jo irrota, ja leikkelinkin pari irtonaista koristenarua pois. Vyöstä on myös alkanut irtoilla koristeita, pitänee turvautua liimaan. Muutenkin tuo asu on kyllä melkoisen muhkea sillisalaatti-ilmestys, mutta todellinen syy nuken ostoon olikin...


...nämä kulmakarvat! Tykkään ihan älyttömästi noista hassuista kulmakarvoista ja nuken epäluuloisesta ilmeestä. Tämä Byul on niin outo ja tavallaan vähän rumakin, että se muuttuu jo söpöksi :D


Hiusten laatu on kammottava. Jopa Operetta-monsterillani on paremman laatuiset hiukset kuin tällä, ja se ei ole paljon sanottu. Olen jo katsastanut tyttöselle sopivan peruukin, ajattelin sinistä ja lyhyttä peruukkia. Lisäksi suunnitelmissa on vaihtaa chipit joksikin tosi rajun värisiksi (ajattelin oransseja) ja korvata keho 21cm obitsuhybridillä. Tämän kroppa on yllättävän hyvä Dalin/Byulin stock-kehoksi, joten ainakin vartalo voi odottaa. Nyt tämä saa kyllä olla stockina niin kauan, että vaihdan tälle chipit ja peruukin. Silloin joudun avaamaan pään ja samalla voin riisua ne pehmusteet pois. Pehmusteen takia en edes saanut kaikkia muoveja nuken vartalosta pois.


Laukku on ihana, siinä on Lilleri Lallerin eli Humpty Dumptyn kuva ja tarinanpätkä.


Byul ja My Little Pony. Kun huomasin, että uusista MLP Bling Bageista voi saada Applejackin, alkoi armoton metsästys jonka teki helpoksi se, että pakkauksista näkee, mikä poni siellä on sisällä :D Minulla oli hyvä tuuri ja löysinkin Applejackin yhden laatikon pohjalta <3 Minulla on samasta sarjasta myös Rainbow Dash villeillä koristeilla, ja yhdestä aiemmasta sarjasta myös Rainbow Dash. En keräile poneja, mutta ajattelin metsästää vielä Rarityn ja Fluttershyn :3

Ai niin, haluatte varmaan myös kuulla uuden tulokkaan nimen :3 Se on Shiori ja olin jo aikoja sitten päättänyt, että ensimmäisestä Byulistani tulee Shiori oli se mitä mallia hyvänsä :D En ole vielä päättänyt, mitä Shiorista tulee. Tällä hetkellä päällimmäinen ajatus on tehdä hänestä iätön demoni, mutta saa nähdä muuttuvatko suunnitelmat vielä. Tämä Byul sopii minusta kuitenkin ehkä paremmin fantasiahahmoksi kuin normi pikkutytöksi.

Onnea teille, jotka selvisitte tämän maratonpostauksen loppuun! :D Seuraava postaus tuleekin varmaan jo Imatralta, jonne palaan ensi viikolla kahdeksi kuukaudeksi lomailemaan ♥ Joten siihen saakka näkemiin!

6 kommenttia:

  1. Näyttäisi Roryllä olevan sama Crobin peruukki, kuin minä minun Epsilonillani on. ;3 Ihan samanlaiset kuvoinnit ja otsatukan malli. Oletko vetänyt peruukkinauhan silmänsulkutappien ylitse? Jos otsatukka tuntuu liian pitkältä, kannattaa kokeilla nostaa peruukkia edestä ja laskea takaa. Toinen vaihtoehto on vetää sitä pikkasen alemmas ja "syvemmälle" päähän. Näyttäisi, että peruukki jää pikkasen koholle päästä. (Eli kun painaa päälaelta, peruukin sisällä on "ilmaa".) Ja sitten siirtää koko otsatukkaa menemään yhteen suuntaan, niin että saat siitä sivuotsiksen. Sekin voisi näyttää kivalta. Ja laatu on kyllä ihan täydellistä. ♥

    Suloinen tuo sininen hame jonka olet ostanut. :3 Näin röyhkeästi mainostan, että minäkin saatan tehdä taas tänä kesänä vähän vaatteita myyntiin. xD http://www.pullipsuomi.net/foorumi/index.php?topic=7149.0 Tossa topicissa on pari mekkosta mitä olen itse tehnyt. (Tuo pinkki takkihameasu on edelleen myymättä, ei kelvannut kellekään. xD) Pitää tosin ensin alkaa ompelemaan omille nukeilleni vaatteita, olenkin odottanut sitä koko talven. ♥ Harmi, ettei minulla ole yhtään hartsista tyttöä. :D Se hukkuisi mekkosiin. Omille pullipeilleni en ole pitkään aikaan ommellut kun tällä hetkellä ne kiinnostavat vähemmän. Mutta muutamia vaatteita tekisin mielelläni myyntiin ja se olisi tarkotuskin. :3 Olen hirveän huono keksimään millaisia vaatteita porukka haluaisi ostaa, mutta toisaalta ihan liian hidas tekemään tilaustöitä. xD

    Saki on tosi ihana tuolla peruukkisilmäkombinaatiolla! ♥ En osaakaan enää päättää, tykkäänkö hänestä vai Franista enemmän. xD Sakia pukee mahtavasti tuo vaaleanpunainen asukerroin. Kevyt sävy terävöittää hyvin peruukin ja silmien voimakasta väriä. Upeasti tasapainotettu. ♥ :3

    Dracukaimani on kyllä tosi nätti kummitusversiona. En tiedä mitä materiaalia on käytetty, mutta kuvat saavat hienon hehkun aikaan, aivan kuin se olisi hieman läpikuultava. Tuo kaulahärpäke on minusta vähän typerä, mutta tässä on vihdoin sen näköinen monsu jonka voisin ihan omaan hyllyyni asti kelpuuttaa! :o Lisäksi kaimanukkeo olisi hauska. xD Lagoonalla ja Roryllä on selkeästi yhteinen tukkamaku. ♥

    Minäkin haaveilen Humpty Dumptysta. Juurikin noiden kulmakarvojen takia. Odotan innolla millaisen hänestä teet! :3 Sitten kun minuakin taas kiinnostaa leikkia pullipeillani niin ostan itselleni ensimmäisen byulin ja juuri tämän yksilön. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whoa mikä kommentti, kiitos että jaksat aina kommentoida blogiini ja vieläpä näin pitkästi!

      Epsilonista haluankin nähdä mielelläni lisää kuvia, ja olin kyllä aiemmin yrittänyt vetää peruukkia tappien yli mutten saanut sitä mitenkään fiksusti mahdutettua. Nyt (äsken) yritin vähän kärsivällisemmin ja peruukki tosiaan näyttää nyt paljon fiksummalta! Pitäisi vain pitää kärsivällisyys mukana nukkejen kanssa häärätessä :D Otsatukka on tosin edelleen liian pitkä, mutta sille ei mahda kyllä mitään.

      Itse tehdyt nukenvaatteet ovat kivoja, pitääkin seurata myyntitopicciasi ja katsoa, mitä ihanuuksia saat aikaiseksi :3 Mekoille, hameille ja paidoille on aina kysyntää!

      Kiva että tykkäät Sakista! Hänellä tuntuukin olevan enemmänkin faneja, hämmentävää.... :D

      Kummitus-Draculaura on ihana, kiva että tykkäsit hänestäkin ja oma Dracukaima on aika veikeä idea! Monsterit ovat tosi kivoja, itsekin karsastin niitä ensin mutta kun niitä saa käsiteltäväksi ja kuvattavaksi, ne varastavat sydämen 8D Eli kannattaa kokeilla, yksi monsteri ei edes ole niin kallis etteikö se kannattaisi.

      Humpty taitaa jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen aika voimakkaasti, mutta kiva että toinen Humpty-"fani" löytyy. Olisi hauska nähdä, mitä sinä sitten saat omalla tyttöselläsi aikaiseksi! :3

      Poista
  2. Hyvää myöhäistä syntymäpäivää!! \(^w^)/ Mahtava lahjasaalis ja täydellinen ajotus vielä postimieheltä!! Nukkepaketit on aina kivoja~~ ♡
    Shiori vaikuttaa kyllä melkoselta tapaukselta! Noi kulmakarvatkin on mielettömät! Tuo ihanasti persoonaa esiin nukesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lahjat olivat kyllä kivoja, vaikka maksoinkin ne kaikki itse :D Ja kiva että tykkäät Shiorista! Itse olen ainakin ihan head over heels tuohon pikku möllöttäjään :3

      Poista
  3. Mahtavia lahjoja olet itsellesi ostanut.
    Aurorallakin on todella kaunis peruukki.
    Erityisesti pidän Humpty Dumptysta. (Tilasin eilen omani) Odotan innolla minkä näköinen tyttösestä tulee :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että pidit lahjoistani ja myös Auroran peruukista! :3 Olen itsekin aika ihastunut niihin :D
      Mahtavaa, että Humptyllä on enemmänkin ystäviä! Ei ole tosiaan se suosituin malli Byuleista niin on kiva nähdä muidenkin Humptyjä! :3

      Poista