torstai 28. toukokuuta 2015

What does the fox say?

Aivan aluksi joudun ilmoittamaan suru-uutisen:


Kitin jalkatappi sanoi poks ja nyt poika hengailee täällä ilman toista jalkaterää : ( En oikein tiedä, mitä edes tapahtui. Asettelin parin nuken peruukkeja uudelleen ja huomasin samalla, että Kitillä on kengät väärissä jaloissa. Aloin ottaa toista kenkää pois, ja kuului vain NAPS! Tuon tapin kaivaminen jalasta oli kohtalaisen hankalaa, mutta koska jalkaterät ovat alusta saakka olleet todella löysät, sain sen kuitenkin ulos sieltä. Isäni lupaili, että meillä saattaa jopa olla pikaliimaa, jolla voin vahingon korjata, joten eletään siinä toivossa, että se korjaisi tuon ainakin väliaikaisesti. 

Olen harkinnut Taeyangin MIO-kitin ostoa, sillä voisin ottaa siitä uuden kehon Kitille ja harjoitella päällä meikkausta. Tämä Kitin stock-keho on ollut sellaista painajaista alusta asti, että olin melkein tyytyväinen, että sain tästä tekosyyn ostaa uuden. Vai miltä kuulostavat ylilöysä lantio, heiluvat jalat, irtoilevat jalkaterät, ylijäykät kädet ja lähes taipumattomat ja kamalasti narisevat polvet? Lopputulos on lähes istumakyvytön ja aina takakenossa seisova nukke.


Sitten vähän iloisempiin asioihin. Sain lisää nukenvaatteita! :3 Nämä ovat niitä aiemmin mainitsemiani nukenvaatteita, jotka tilasin kuun alussa. Nyt melkein kaikki on tullut, vielä pari mekkoa matkaa jossain maailmalla. Neuletakkia olen halunnut ja etsinyt ikuisuuden, ja löysin vihdoin sopivan halpaan hintaan eBaysta. Tuli Kiinasta viikossa. Vertailun vuoksi: yli kaksi viikkoa sitten Ranskasta ostamani mekko ei ole tullut vieläkään. 

Raidalliset leggingsit, shortsit (ovat irralliset) ja paita ovat Isulin vaatesetti, jonka ostin Etsystä FallingSakura -nimiseltä amerikkalaiselta myyjältä. Olin jo pidempään katsellut hänen Isulille tehtyjä vaatteitaan, ja menin sattumalta myyjän sivulle, kun hän juuri ilmoitti siellä sulkevansa kaupan (ainakin väliaikaisesti) kahden päivän päästä muuton vuoksi ja sen vuoksi piti kaupassaan ilmaisia postikuluja. Tajusin, että tämä voi olla viimeinen tilaisuuteni ostaa tämä Isulin vaatesetti, ja ostin sen heti. Sain tilaajalahjana nuo taustalla näkyvät nuken rannekorut sekä tosi söpön tuoksupussin, jonka jätin kotiin. Setti maksoi alle 10 euroa ja olen tosi tyytyväinen näihin vaatteisiin ja lahjoihin. Nyt kun vielä ostaisi joskus sen Isulin, kun hänelle olisi vaatteita jo valmiina :D

Tulin tosiaan eilen Imatralle lomailemaan pariksi kuukaudeksi, ja aloitin lomanukkeilun tänään ottamalla paljon uusia nukkekuvia. Aluksi vähän Kitsunea, joka esiintyy nyt ensimmäistä kertaa kunnon kuvissa.




RAWRR





Kitsune on sekä helppo että vaikea kuvattava, ja molempiin syynä on nuken pienuus. Koska nukke on vain noin 12 cm pitkä, on häntä helppo kuljettaa mukana ja kuvauspaikkojakin riittää. Mutta koska nukke on niin pieni, itse kuvaajan täytyy olla skarppina, että nukke näyttää kuvissa hyviltä. Erityisesti kivat kuvakulmat ovat hankalia, koska nukke tosiaan on hyvin pieni ja itsensä änkeminen kivoihin kuvauspaikkoihin kameran kanssa voi olla vähän hankalaa.

Yritin myös ottaa ryhmäkuvaa kaikista Pullip-perheen nukeistani. Lopputulos:


Itse asiassa olen muuten jopa ihan tyytyväinen, mutta en kuvatessa huomannut, että Ai jäi ainoana noin pahasti aurinkoon ja hohtaa kuin joku taikaolento :/ Otan tämän kyllä uudestaan vähän eri kellonaikaan kun aurinko ei paista noin paljoa rappusille. Jouduin tukemaan ylärivin nuket kahdella orvokkikorilla, koska ne eivät pysyneet mitenkään pystyssä ilman tukea. Lisäksi ensi ryhmäkuva on otettava enemmän alaviistosta. Joten ryhmäkuvayrityksille tulee varmasti jatkoa.


Suika ♥ Tämän katseen takia rakastuin nukkeen ja hankin hänet. Ikävä kyllä olen laiminlyönyt tätä graalinmaljaani aika pahasti viime aikoina :/ Minulla ei ole oikeastaan mitään Suikalle kunnolla sopivia vaatteita ja hän kaipaa kipeästi uutta peruukkia vanhan tilalle. Minun piti tilata muun muassa näitä asioita CoolCatista lopuilla syntymäpäivälahjarahoillani, mutta ne rahat menivätkin ihan muualle ja Suika kärvistelee täällä vielä jonkin aikaa tuon näköisenä ja ilman kunnollista vaatetta. Ehkä otan hänestä sitten kuvia Suigintoun stock-asussaan, sillä minulla ei ole hänestä vielä yhtään kuvaa se yllään. Ostin kyllä uudet ripset, jotka aion vaihtaa, mutta vasta kunhan saan uuden peruukin. En halua enää liimata tuota vanhaa takaisin tytön päähän vaihdoksen jälkeen, joten odotan suosiolla uuden tukan hankkimiseen asti.



Näihin kahteen Shiorin kuvaan olen erittäin tyytyväinen. Värimaailma on täydellinen, ja sammakkokuvassa on minusta mukavasti sellaista henkeä, joka sopii tähän Lunatic Alice -sarjaan ja sen nukkeen. 

Ostin aiemmin tässä kuussa Reinalle uuden peruukin CanCanilta, ja se saapuikin yllättävän nopeasti. Firma tuntuu parantaneen huomattavasti sitten uudelle palvelimelle siirtymisen. Peruukki on paljon kivemman värinen kuin miltä se kuvissa näytti, mutta otsatukka on aivan liian pitkä, vaikka pidän peruukkia aivan pään takana. Siksi otsahiukset ovat kuvissa huitaistuina sivummalle.




Koristekirsikkamme ei ole kukkinut koskaan aikaisemmin. Tänä keväänä siihen tuli muutama kukkanen.





Minusta sisätilat sopivat jotenkin paremmin Reinan luonteeseen kuin ulkokuvat. Mutta ulkona on toisaalta parempi valaistus, joten minkäs teet... Täytyy harjoitella enemmän sisäkuvausta ja Reinan kanssa, kunhan ehdin. Minun oli muuten tarkoitus ostaa Reinalle vihdoin se obitsu hybridiä varten, mutta ne loppuivat kaupasta juuri, kun olin tekemässä tilaustani >:( Aamulla niitä vielä oli, mutta illalla ei enää näkynyt. Pitää odotella, jos niitä tulisi vielä takaisin myyntiin...

Taas tällainen pidempi postaus, mutta onpahan teille lueskeltavaa ja katseltavaa parin päivän päästä koittavaa kesälomaa odotellessa ~

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Infoa lukijoille

Hei taas kaikille! Tämä on vain lyhyt infopostaus, jonka pointtina on informoida teitä siitä, että julkaisin täällä tänään sivut muista nukeistani sekä minusta itsestäni. Nukkeprofiilit-osiosta löytyy siis edelleen kaikkien Pullip-perheen nukkieni profiilit (no, Shiorin profiili puuttuu vielä mutta se on kyllä tulossa kunhan saan nukkeen paremmin otetta) mutta uudesta Muut nuket -osiosta löytyy muiden nukkieni tietoja ja profiileita. Löydätte sieltä siis jatkossa kaikki muut paitsi Pullip-nukkeni. Lisäksi tein huvin vuoksi tuollaisen Ruudun takana -tietosivun, jossa on tietoja minusta itsestäni sekä linkkejä muihin sivustoihini.

Ettei tästä postauksesta tule ihan pitkäveteistä, julkaisen tässä ohessa pari Ever After High -nukeistani tänään nappaamaa kuvaa.





Tykkään jostain syystä ottaa Ravenista tuollaisia noitahenkisiä kuvia :D

Ensi kertaan! :3 Silloin varmaan olenkin jo kunnolla loman vietossa, kuten toivottavasti myös kaikki blogini lukijat ja muut koululaiset.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Muutoksen tuulia ja uusia tyttösiä

Moikka! :3 Minulla oli eilen syntymäpäivä, ja lahjaksi sain pari ihanaa nukkea! Piinaan teitä kuitenkin vielä vähän aikaa, sillä aluksi esittelen joitakin uusia nukkejuttuja, jotka sain aikaisemmin käsiini.


Kuten näette (ja kuten taisin jo jossain aikaisemmassa postauksessa mainita). Auroralla on uusi peruukki! Ostin tämän kauneuden Hartsilasten foorumilta, ja peruukki on Crobidollsin valmistama. Kuitu on tosi hyvän laatuista, mutta peruukki on malliltaan sellainen, että sen asettelu päähän on hieman hankalaa. Aluksi en meinannut saada peruukkia edes mahtumaan nuken päähän, mutta pienellä asettelulla se istui kivasti ja edes liimaa ei tarvita, sillä peruukki on mukavan tiukka. Otsatukka on vähän pitkä, mutta se on helppo asetella nätisti sivulle.


Sininen väri sopii niin kivasti yhteen nuken luomien kanssa <3 Innostukseni Rorya kohtaan nousi 100 % tämän muutoksen jälkeen. Olin jo aika kyllästynyt siihen valkoiseen kiharaperuukkin, vaikka sekin oli ihan nätti. Jatkuvien takkujen ja sotkujen selvittely aina nukkea käsitellessä ei kuitenkaan ole mitään kivaa touhua. Tämä peruukki on siinäkin suhteessa paljon helpompi tapaus.


Tui ♥ Romantic Alicen faceup on ihana!


Ja tämä hame! *__* Olen jo pitkään ihastellut My Little Plastic World -blogin pitäjän ompelemia ihania hameita, ja minulla kävi todellinen tuuri, sillä sain yhden hankittua itselleni PullipSuomi -foorumin myyntipalstoilta hyvään hintaan. Olen niin onnellinen saadessani vihdoin omistaa tällaisen vaatekappaleen ♥ Pitäisi vain ostaa tuohon vähän paremmin sopivia paitoja. Yksi onkin jo toivottavasti tulossa kohti kotia :3


Taeyangilleni Christopherille minun oli pakko hankkia tämä ihana Ken-Barbien vaatesetti. Voin kyllä suositella tämän setin hankkimista kaikille Taeyangin omistajille! Paita on tyylikäs, mustat housut tosi käytännölliset, ja mikä parasta...


...kengät mahtuvat Tayeagin jalkoihin!! Edellisen ostamani Ken-vaatesetin kengillä ei ollut mitään toivoakaan mahtumisesta, mutta nämä solahtivat jalkaan tosi nätisti. Setillä on hintaa kaupasta riippuen 9-11 euroa, joten kannattaa ostaa nyt kun näitä vielä saa. Varsinkin kenkien löytäminen Taeille ei aina ole helppoa, ja nuo mustat kävelykengät ovat tosi kivat ja käytännölliset. Näitä vaatteita tulen käyttämään paljon!


Vielä yksi poseerauskuva.


Olen metsästänyt Pullipille sopivia, hyvän hintaisia shortseja (mielellään 10 euron tuntumassa) yli puolen vuoden ajan. Joten kun Etsy-myyjä SquishTish laittoi taas myyntiin tekemiään Pullip-kokoisia shortseja, en aikaillut sekuntiakaan vaan ostin nämä ihanat vaaleanpunaiset shortsit nukeilleni. Myyjällä on ollut shortseja myynnissä aiemminkin, mutta silloin en ehtinyt niitä ostaa ja muutamat viimeisimmät mallit eivät ole minusta olleet kivoja. Nämä ovat ihan täydelliset, sillä nukeillani on paljon vaaleanpunaisia vaatteita ja shortseja on helppo yhdistellä monien paitojen ja sukkahousujen kanssa.


Saki hattaravaatteissa. Näyttää niin kivalle ~

Sitten niihin odottamiinne, eli uusiin nukkeihin! Minulla oli tosiaan eilen syntymäpäivä, ja sain avata nämä kaksi ihanaa kaunokaista:


Getting Ghostly Draculaura sekä Monster Exchange Lagoona Blue! Molemmat tytöt ovat sellaisia, että olen katsellut heitä kaupoissa jo pitkään, ja nyt syntymäpäiviksi tytöt oli kiva vihdoin ostaa. Maksoin molemmat itse, mutta Lagoona on syntymäpäivälahja poikaystävältäni (olin hänelle sen verran rahaa velkaa, että sovimme, että en maksa velkoja takaisin vaan ostan itselleni lahjan ja ne on sillä kuitattu :D). Niin ihana saada nämä kaksi lelunukkekokoelmaani ~

Eilen juuri sillä hetkellä, kun olin avaamassa näitä kahta monsteria paketeistaan, ovikello soi. Tiesinkin jo, mitä sieltä täytyy olla tulossa...


Hmm?


Tästä ei taida vielä voida arvata, mikä nukke siellä on sisällä :D



Byul Lunatic Humpty Dumpty! Tilasin tämän nuken PullipStylestä viime lauantaina, ja eilen torstaina sain sen käsiini. Ihan älyttömän nopeaa toimintaa! Ja postimiehen ajoitus oli täydellinen: sain lisää syntymäpäivälahjoja edellisten perään avattavaksi ♥


Tuo söpö möllöttäjä paketissaan <3 Kun aloittelin nukkeharrastusta, Byulit olivat minusta ihan järkyttävän rumia ja ajattelin, miksi kukaan haluaisi ostaa itselleen noin kamalan nuken :D Mieli ehti muuttua, kun Byulin kuvia alkoi nähdä enemmän ja ne muuttuivat kaamean kamalista söpöiksi möllöttäjiksi. Minulla oli (ja on) oikeastaan kolme lempi-Byulia: tämä, Byul Cocotte ja Byul Sucre. Rhiannonkin on ihan kiva. Olin ajatellut, että ostan kyllä Byulin jossain vaiheessa, mutta se jossain vaiheessa tulikin odotettua nopeammin.

Seuraan PullipStyleä twitterissä ja kauppa twiittasi, että heiltä saa taas Byul Lunatic Humpty Dumptyä ja se kuuluu myös Friday Sale -kategoriaan. Klikkasin linkkiä ja olin saada sydänkohtauksen, kun huomasin nuken maksavan vain 50 dollaria! Äkkiä rahansiirto säästötililtä normitilille ja nukke tilaukseen. Tämä on ylivoimaisesti halvin nukkeni, tuli maksamaan vähän reilu 60 euroa. En todellakaan kadu, että ostin nuken nyt (vaikka minun ei pitänyt ostaa nyt itselleni Pullippia) kun sain sen niin hyvään hintaan.

Seuraavaksi tänään napsittuja kuvia uusista tytöistäni :3




Tämä Lagoona on ihana, ja hahmo on myös yksi suosikeistani Monster High -piirrossarjassa. Tällä versiolla on mahtavat hiukset ja tosi söpöt vaatteet. Tuota vihreää hiuskoristetta on vähän hankala saada pysymään kiinni hiuksissa, mutta pienellä asettelulla sekin onnistuu. Nukke on myös vähän hankala saada katsomaan suoraan kameraan. Rakastan noita ihania pusuhuulia ja tämä on kyllä suosikkini omista monstereistani.


Draculaura on niin kaunis ja eteerinen. Lisäksi minun kummitusständini on vakaampi kuin yksikään muista lelunukkestandeistani O_o Kävi varmaan hyvä tuuri sen kanssa.



Nukke on nätti ja simppeli, mielestäni ehdottomasti kaunein Getting Ghostly -sarjasta. Erityisesti pidän tuosta silmien editse kulkevasta punaisesta raidasta, se sopii niin hyvin yhteen Draculauran ihonvärin kanssa. Valitsin kaupasta vielä sellaisen nuken, jolla tuo raita oli voimakkaamman värinen, näissä on tosi isoja eroja nukkien välillä.

Seuraava monsteriostokseni on ehdottomasti Gloom and Bloom Venus McFlytrap, ja tavoitteena olisi hankkia se tässä kesän aikana. Odotan myös kieli pitkällä Freak du Chic -sarjaa ja sen mielettömän upeaa Frankieta <3



Asun kengät. Housujen alla on mustavalkoruudulliset leggingsit. Housut ovat haaremihousut, ja niiden päällä oleva hameen tyyppinen osa on erillinen.


Tarkempaa kuvaa stock-asusta. Ja nyt seuraa varoitus: stock-asua ei saa riisuttua nuken yltä a) hajottamatta sitä tai b) irrottamalla nuken päätä. Tuon paidan alla on nimittäin paksu pehmuste, joka tekee nuken yläosasta pehmoisen ja pyöreän näköisen. Valitettavasti tämä tyyny on puettu nuken ylle kuminauhoilla, jotka kulkevat kaulan ja hartioiden kohdalta niin, ettei pehmustetta voi irrottaa ilman jompaa kumpaa edellä mainituista tavoista : / Stock-asu on muuten ihan OK, mutta minulla paidan koristeluja oli alkanut jo irrota, ja leikkelinkin pari irtonaista koristenarua pois. Vyöstä on myös alkanut irtoilla koristeita, pitänee turvautua liimaan. Muutenkin tuo asu on kyllä melkoisen muhkea sillisalaatti-ilmestys, mutta todellinen syy nuken ostoon olikin...


...nämä kulmakarvat! Tykkään ihan älyttömästi noista hassuista kulmakarvoista ja nuken epäluuloisesta ilmeestä. Tämä Byul on niin outo ja tavallaan vähän rumakin, että se muuttuu jo söpöksi :D


Hiusten laatu on kammottava. Jopa Operetta-monsterillani on paremman laatuiset hiukset kuin tällä, ja se ei ole paljon sanottu. Olen jo katsastanut tyttöselle sopivan peruukin, ajattelin sinistä ja lyhyttä peruukkia. Lisäksi suunnitelmissa on vaihtaa chipit joksikin tosi rajun värisiksi (ajattelin oransseja) ja korvata keho 21cm obitsuhybridillä. Tämän kroppa on yllättävän hyvä Dalin/Byulin stock-kehoksi, joten ainakin vartalo voi odottaa. Nyt tämä saa kyllä olla stockina niin kauan, että vaihdan tälle chipit ja peruukin. Silloin joudun avaamaan pään ja samalla voin riisua ne pehmusteet pois. Pehmusteen takia en edes saanut kaikkia muoveja nuken vartalosta pois.


Laukku on ihana, siinä on Lilleri Lallerin eli Humpty Dumptyn kuva ja tarinanpätkä.


Byul ja My Little Pony. Kun huomasin, että uusista MLP Bling Bageista voi saada Applejackin, alkoi armoton metsästys jonka teki helpoksi se, että pakkauksista näkee, mikä poni siellä on sisällä :D Minulla oli hyvä tuuri ja löysinkin Applejackin yhden laatikon pohjalta <3 Minulla on samasta sarjasta myös Rainbow Dash villeillä koristeilla, ja yhdestä aiemmasta sarjasta myös Rainbow Dash. En keräile poneja, mutta ajattelin metsästää vielä Rarityn ja Fluttershyn :3

Ai niin, haluatte varmaan myös kuulla uuden tulokkaan nimen :3 Se on Shiori ja olin jo aikoja sitten päättänyt, että ensimmäisestä Byulistani tulee Shiori oli se mitä mallia hyvänsä :D En ole vielä päättänyt, mitä Shiorista tulee. Tällä hetkellä päällimmäinen ajatus on tehdä hänestä iätön demoni, mutta saa nähdä muuttuvatko suunnitelmat vielä. Tämä Byul sopii minusta kuitenkin ehkä paremmin fantasiahahmoksi kuin normi pikkutytöksi.

Onnea teille, jotka selvisitte tämän maratonpostauksen loppuun! :D Seuraava postaus tuleekin varmaan jo Imatralta, jonne palaan ensi viikolla kahdeksi kuukaudeksi lomailemaan ♥ Joten siihen saakka näkemiin!