maanantai 25. kesäkuuta 2018

Heart Signal

Täällä taas! C:

Tässä viime aikoina olen vähän yllättäen innostunut nukkeilemaan oikein kunnolla! Jaksoin jopa kaivaa yhden BJD:n laatikosta esiin ja kameran eteen, mitä voi pitää suurena saavutuksena!

Kuvasin eilen aika pitkän shootin Dollzone Shoyo -nukestani. Yksi näistä kuvista pääsi vähän muokattuna blogin uuteen banneriinkin. Eihän se edellinen ollut tuossa kuin jonkun vuoden... yleisilme on ehkä vähän ankea, mutta kuvassa on mielestäni myös tunnelmaa!

Dollzone Shoyo on nyt Dollzone Shoyo, koska minun piti pistää nukke siinä mielessä uusiksi, että keksisin sille uuden nimen ja päättäisin, mikä monista peruukeista jää sille käyttöön. Tulin siihen tulokseen, että vaihdan silmät toisiin niin yleisilme muuttuu vähemmän pinkiksi ja peruukki saa ihan vapaasti vaihdella. Pidän kyllä tuosta rukeasta. Minua riivaavat meikin pinkit kulmakarvat (nukelle piti tulla aluksi pinkki peuukki, mutta se menikin Griseldan käyttöön) mutta en halua uusia meikkiä kun muuten tykkään siitä. Olkoon ne nyt siellä... joillakin peruukeilla ne saa onneksi piiloon. Nuken nimi oli aluksi Rosetta, sitten Rose ja myöhemmin Mei, mutta nyt minusta tuntuu, että pistän sen nimeksi Hikari. Katsotaan, miten kauan tämä päätös pitää...


Kengät vähän riitelevät muun asun kanssa mutta muuten tämän tyyliset vaatteet ovat kyllä eniten nukelle sopivia. Eli rentoa, hauskaa ja printtikuvioita. Minulla onkin ihan hyvin tälle nukelle sopivia vaatteita, ei tarvitse ihan heti varastoja täydennellä.











Hame meni hassusti 8D Oli vähän tuulista.





Nyt kun katselin näitä kuvia uudestaan tätä postausta tehdessäni, havahduin taas siihen tunteeseen, miten paljon tykkään tästä nukesta kaikista ärsyttävistä pikku ongelmista huolimatta. Nuo tumman pinkit silmät antavat kyllä jotenkin ikävän demonimaisen vaikutelman, joten alan varmaan kokeilla kaikkia varastosta löytyviä silmiä tälle nukelle. Jospa löytäisin jotkut hyvät! Minulla on aika monta paria lasisilmiä, joten eiköhän jotkut tälle käy.

Palaan taas uuden postauksen parissa varmaan hyvinkin pian, sillä minulla on jonkin verran postaamattomia kuvia, mutta en viitsi tunkea kaikkia tähän yhteen postaukseen ^^' Shinkin pääsi juhannuksena lupailemaani makeoveriin, ja siitä täytyy myös ottaa kuvia ennen seuraavaa postausta!

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Diamond Fusion

Minä täällä hei~!

Varoittelin edellisessä postauksessa postaustahdin harventumisesta töiden takia, mutta täällä sitä ollaan taas :'D Minulla on ollut tässä neljä päivää vapaata ja jostain syystä nukkeilu on nyt innostanut todella paljon. Syynä on ainakin osittain PullipSuomen jo perinteinen kesäkuvahaaste, johon olen pyrkinyt osallistumaan aina kun olen ehtinyt. Nukkeja on siis tullut kuvailtua tavallista enemmän, joten minulla on julkaistavaa täällä blogin puolella ~

Aluksi SUURIIN uutisiin!!



Suikalla on uudet silmät!! Joista tykkään!! Jee!!

Jos olette lukeneet blogiani jo pidempään, tiedätte, että minulla on ollut todella suuria ongelmia löytää Suikalle mieleiset chipit. Nämä taitavat olla viidennet silmät, jos stockit lasketaan mukaan, ja näihin olen oikeasti tosi tyytyväinen! Stockeista kyllä tykkäsin mutta toisaalta en tykkää maalatuista/piirretyistä chipeistä ja pidin niitä liian tuijottavina, joten aloin etsiä korvaavia vaihtoehtoja. Akemi Homuran stock-chipit olivat liian isot, tummanvioletit CoolCatin chipit olivat ihan liian tummat ja teddyt eivät vaan toimineet nukella. Jospa nämä nyt sitten olisivat ne pysyvät!

Olen tämän värisiä chippejä harkinnut nukelle jo pidemmän aikaa ja nyt sain ne sitten ostettua. Epäröin vähän sen suhteen, olisivatko ne liian tuijottavat, mutta koska olen aikaisemmin lisännyt nukelle lisäkerroksia ripsiä, ne pehmentävät katsetta mukavasti. Suikan hahmolle myös sopii tällainen pistävämpi katse.

***

Eilen vaihdoin kaikille Pullip-perheeläisille (paitsi Hadekselle >:D Tykkään ihan liikaa sen stockeista...) vaatteet, mutta sitä ennen nappasin Hadesin ja Georginan kuvailtavaksi kesähaastetta varten. Kuvia tulikin sitten otettua aiottua enemmän!


Kuten kuvasta näkyy, Hades on saanut uuden peruukin! Halusin hänelle pidemmän tukan ja löysinkin sopivan CoolCatilta samalla kun katselin sieltä chippejä nukeilleni. Malli ei ole liian pitkä ja on myös juuri sellainen kuin ajattelinkin. Ihanaa, kun nuken saa näyttämään itseltään!



Aina yhtä söpö Georgina ♥




Poikaystäväni mielestä Hades näyttää uudella peruukillaan ihan rokkarilta! :D Ymmärrän kyllä hyvin, miksi...


Tämä on tavallaan toisinto viime vuonna kesähaasteeseen ottamastani kuvasta, jossa silloin poseerasivat Hades ja Kirari. Hades näyttää muuten ihan täydelliseltä tässä kuvassa.

***

Tänään päätin ottaa pari nukkea mukaani parvekkeelle, olin laiska enkä jaksanut lähteä oikeasti pihalle :'D Kuviin pääsivät Kit sekä Nanami, jolle pukemaani asua olenkin halunnut päästä kuvaamaan jo jonkin aikaa!






Kit ei muuten ole muutamaan kuukauteen tehnyt muuta kuin seissyt standissaan, mutta kun otin sen siitä vaatteiden vaihtoa varten, huomasin, että sen käsi oli irronnut olkapäästä. Miten?! No, sen sai onneksi koottua suht helposti napsauttamalla takaisin paikoilleen... paitsi että kokosin käden ilmeisesti väärin päin ja nyt se ei enää nouse kunnolla suoraksi eteenpäin :'D Tämän Taeyangin kroppa on kyllä saanut kärsiä... lisäksi Kitin naamassa on kaikkia ihme naarmuja ja likoja, vaikken kohtele nukkejani mitenkään huonosti! Mistä lievät tulleet... tämä on ehdottomasti kärsinein nukkeni, vaikken sitä ole edes paljoa kuvannut tai mukanani kuljetellut.


Nanamin ihana kevättyyli. Tai no, nyt on kyllä jo kesä... ostin tuon takin jo vuosi sitten, mutta en ole saanut mätsättyä sen kanssa mitään kivaa asua. Tämä asu toimii!




Nämä kengät ovat myös tosi ongelmalliset ja minusta tuntuu, että ne on ommeltu jotenkin väärin, koska niillä on hankala seistä ja ne eivät näytä niin hyviltä kuin promokuvissa. Kyllä niitä voi joidenkin asujen kanssa käyttää, mutta en ehkä saanut ihan mitä tilasin. Nämä on siis hankittu myös vuosi sitten ja ovat näkyneet varmaan jo monissa kuvissa, en vain ole tuonut näitä ongelmia esille aiemmin.


Takissa on myös huppu, mutta pitkätukkaisten nukkien kanssa se ei oikein toimi :'D Minulla ei ole lyhyttukkaista tyttö-pureneemoa, joten pitäisi varmaan kokeilla takkia jollekin Azonen pojistani?




Ihana taivas. Nauttikaa kesästä kun vielä voitte!

Seuraava pitkä vapaa minulla onkin jo juhannuksen aikoihin, mutta juhannukseksi on luvattu aivan hirveää säätä, joten en tiedä, pystynkö silloin nukkeja kuvailemaan :'D Yritän kuitenkin parhaani! Lisäksi aion uusia blogin nukkeprofiilit tässä joku päivä kunhan minulla on aikaa, juuri nyt en sitä ehdi aloittaa. Seuraava projekti on kuitenkin vaihtaa silmät ja peruukki Isul Souji Okitalleni, joten hänestä saatte todennäköisesti nähdä uusia kuvia aika pian!

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Heavenly Visitor

Kesäkuu alkoi, minulla alkoivat työt enkä ehtinyt/viitsinyt ulos kuvaamaan :'D Toivottavasti kaunista kesäsäätä piisaisi jatkossa vapaapäivinäni ja saisin aikaiseksi lähteä johonkin kuvaamaan!

Vaikka minulla ei nyt olekaan kivoja kesäisiä ulkokuvia jaettavaksi, on minulla sentään jotain muuta kerrottavaa!


Näitä laatikoita en olekaan ihan hetkeen päässyt näkemään!


Ihanaa isoa kuplamuovia!




Paketista paljastui Isul Souji Okita! ♥

Olen puhunut varmaan kolme vuotta, että aion ostaa Isulin. Aika monta vuotta siinä lopulta meni, että sain oikeasti sellaisen ostettua! :D Tykkään Isuleista, mutta jotenkin ei ole vain koskaan tullut siirrettyä sellaista oikeasti ostoskoriin. Usein, kun olen ollut aikeissa vihdoin hankkia Isulin, olen päätynyt ostamaan jonkun ihan muun nuken. Mutta nyt ei enää tarvitse puhua ostamisesta kun minulla on vihdoin sellainen!

Olen tykännyt Isul Souji Okitasta jo pitkään ja se on yksi suosikkimallejani Isuleista. Onneksi tätä mallia on vielä hyvin saatavilla ja sainkin sen PullipStylesta todella mukavaan hintaan. Tykkään paljon kaikista Shinsengumi -jutuista, joten sikälikin Isul Souji Okita on kyllä ihan "minun" nukkeni :D Souji Okita on siis oikeasti olemassa ollut henkilö, joka oli yksi Shinsengumin kapteeneista. Shinsengumi oli shogunaatin eräänlainen salainen poliisi Japanin Bakumatsu -aikakaudella vähän ennen Meiji-restauraatiota.


Hologrammitarrassa laatikon takapuolella on Pullip Bonita. Tämä oli minusta jotenkin söpö niin piti ottaa kuva :'D



Vielä pakattuna VS ulkona laatikosta. En vielä viitsinyt ottaa tuota otsan muovia pois ettei otsanauha vaan värjää naamapalaa. Haluan muutenkin pitää nuken jonkin aikaa näin stockina ennen kuin vaihdan sille silmät ja peruukin, jotka minulta jo löytyvät omasta takaa. Asu nimittäin vaikuttaa vähän sellaiselta, ettei sitä osaa enää laittaa kunnolla takaisin päälle kun sen on kerran riisunut. Jäin myös kovasti kaipaamaan katanaa! Olisipa sellainen tullut nuken mukana. Yksi Souji Okitan miekoista oli muuten nimeltään Yamatonokami Yasusada.



Tykkään faceupista todella paljon! Nukke on aika myrtsi mutta on sitä myrtsimpiäkin Isuleja :'D Silmät ovat aika "neliömäiset" kuten monilla animesarja-aiheisilla Pullip-nukeilla. Ajattelin muuten tehdä tästä nukesta Sakin ja Suikan pikkuveljen!




On se ihana! ♥ Tykkään tästä nukesta jo nyt todella paljon. En ole vielä ihan varma, minkä nimen hän saa. Ajattelin jättää hänen nimekseen Souji, mutta en ole vielä ihan varma. S-kirjaimella nimi tulee kuitenkin alkamaan, jotta se sointuu hyvin yhteen Sakin ja Suikan kanssa.

Bonus!


Tukka on todella pitkä ja sitä on aika paljon! Se ei myöskään ole musta vaan siinä on mustia ja tosi tummanpunaisia raitoja. Kahta eri kuitua siis sekaisin. Tämä nukke tulee saamaan lyhyen peruukin ja chipit omasta varastosta. Olen myös tilannut Hadekselle uuden peruukin sekä chippejä parille muulle nukelle. Nyt en malta odottaa, että tavarat tulevat ja pääsen muuttelemaan nukkejen ulkonäköä!

Seuraavat postaukset riippuvat ihan töistäni. Minulla on aina monta päivää töitä ja monta päivää vapaata, eli tosi kiva rytmi, joten pitkien vapaiden aikana ehtisi kyllä varmaan vähän kuvailemaankin. Voisi vaikka käydä jossain uudessa paikassa kuvaamassa nyt kun minulla on ison alueen kattava bussikortti! Jollain vapaalla pitää myös ehtiä käydä kotikotona kuvailemassa kesäkukkien ja muiden keskellä.