keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Myöhäiset pääsiäispotretit

Heips!

Viime kerralla lupasin postata pääsiäislomalla vanhempieni luona ottamia kuvia, joten tässä ne nyt olisivat!

Otin lomalle mukaan vain tuolloin uusimmat pureneemoni Miyukin ja Saran, koska neemot ovat pieniä ja helppo mahduttaa matkakassiin, jossa oli aika paljon kaikkea muutakin tavaraa mukana.

Saraa halusin kuvata omissa stock-vaatteissaan, koska minulla ei ollut hänestä vielä kunnon kuvia ne yllään.







Ihmettelen, että sain viimeisestä kuvasta noinkin onnistuneen, sillä oli hirveän tuulista ja nukke ei nojaa kuvassa oikeastaan mihinkään :D

Miyuki sopii mielestäni paremmin sisäkuviin. Näissä kuvissa hänellä on yllään aiemmin Saran päällä pääsiäispostauksessa nähdyt vaatteet. Raitapaita on onneksi niin venyvää materiaalia, että jättitissit mahtuvat sen sisään ilman ongelmia.








Miyukilla, Saralla ja Aotolla, joka sai nimekseen Yukito, on nyt myös omat nukkeprofiilit luotuna, joskin kahden viimeiksi maininut profiilit eivät ole vielä ihan valmiita. Pitää ottaa työn alle...

Pullip-nukeistani Georgina ja Hades saivat viime viikolla uudet peruukit monen kuukauden odottelun jälkeen, ja en voisi olla uusiin ulkonäköihin tyytyväisempi! Aionkin päästä kuvaamaan näitä kahta heti kun mahdollista. Toivottavasti kevät alkaisi pikku hiljaa hiipiä tännekin, niin voisin ulkoiluttaa ihastuttavia demonihahmojani ulkosalla. Joten sitä odotellessa, ensi kertaan!

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Straight from Baker Street


Palasin eilen pääsiäislomalta vanhempieni luota kotiin Joensuuhun. Tänään tullessani yliopistolta minua odotti tällainen paketti! :3

Olin arvellut paketin jäävän tulliin, mutta onneksi se oli livahtanut ohi ja sain sen käsiini noin viikossa.


Avasin paketin ja sisältö näytti varsin heikosti pakatulta, pelkäsin laatikon jo heittelehtineen ympäriinsä postissa D: Mutta laatikko olikin kuplamuovitettu ja teipattu paketin pohjapahviin, jossa se oli tukevasti kiinni. Huh!


Ja Azonen Aotohan se sieltä tulla tupsahti! ^^

Olinkin jo parissa edellisessä postauksessa maininnut, että haluan ehdottomasti lisää Azonen XS-kokoisia poikanukkeja. Tilaisuus hankkia sellainen tuli ennätysvauhtia vastaan, kun Mandaraken Sahra-haaraliike (tai oikeastaan varasto) alensi yllättäen joidenkin myynnissä olleiden nukkiensa hintoja, myös tämän Aoton. Aoton kohdalla hinta oli puolet aikaisempaa alhaisempi, ja siinä sitten riittikin jännitettävää, että ehdinkö ostaa nuken ennen jotakuta toista ennen kuin saan rahaa. Mutta onneksi ehdin, ja sainkin pojan lopulta hyvään hintaan itselleni!


Rakastan tätä hiusten ja silmien väriyhdistelmää ♥ Tämä malli on jo vähän vanhempi ja kohtalaisen hankalasti saatavilla.


Vielä paketissa...


Laatikon takapuoli näyttää tältä! Nukelta puuttuvat kuvassa näkyvät hattu ja suurennuslasi. Ehkä sen takia hintaakin oli lopulta alennettu reilusti...


Vihdoin poistettuna pakkauksesta ja niin hirveän söpö! ♥


Kengät jalassa. Nuo kengät ovat aivan hervottoman kokoiset, niiden sisään mahtuisi varmaan kolme Aoton jalkaa O_O Pienellä yrittämisellä saisin ne varmasti menemään Taeyangille! Valmistajan mielestä isot kengät ovat varmaan söpön näköiset. Olen törmännyt muihinkin nukkeihin, joilla mukana tulevat kengät ovat aivan törkeän isot nuken kokoon tai sen jalan kokoon nähden.


Vaatteet ovat yksinkertaiset mutta mielestäni tosi kivat!


"Welcome to the madness"


Sitten piti jo päästä riisumaan poloinen >:D Ajattelin, että mustat vaatteet olisivat värjänneet jalat pahastikin, mutta eipä noissa juuri mitään näy. Kroppa on vähän vanhempaa mallia, uudessa on liikkuvammat olkanivelet.


Tässä näkyy vielä mukana tulleet vaatteet kiinnostuneille. Kravatti on huomattavasti helpompi ja järkevämpi kiinnittää kuin Arthurin asun vastaava.


Lehtisessä on söpö kuva nukesta...


...hoito-oppaassa puolestaan Angelic Sigh III Lienin kuva. Uudemmissa on ollut yleensä Sahran kuva.

En ole vielä päättänyt uudelle tulokkaalle nimeä, mutta olen ajatellut Kaitoa! Tälle Aotolle pitää toki hankkia vielä Yuta kaveriksi, mutta katsoo milloin sen saa toteutettua. Olen ostanut nyt niin monta uutta Azonea tässä lyhyen ajan sisään, että pidän varmaan vähän taukoa näiden nukkien ostelusta ^^'

Seuraavassa postauksessa pääsiäislomalla ottamiani kuvia, joten ensi kertaan~!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntain pääsiäismunaseikkailu


Miyuki: Hyvä saalis tänä vuonna! vaikka ostettiinkin nämä itse... ^^'
Nanami: Olisi kyllä kiva käydä virpomassa, mutta me ollaan jo ihan liian vanhoja siihen hommaan ^^'
Miyuki: Ehkä Arthur voisi vielä käydä! ^^
Arthur: Pah, ei ikinä! Sitä paitsi en edes pahemmin tykkää suklaasta. Tämän voin kyllä syödä kohteliaisuudesta... sainhan sen kuitenkin Miyukilta .///////.


???: Hei tyypit, katsokaas tätä! >:D
Muut: ?


Sara: Katsokaa, millaisen munan sain palkkioksi kun kävin virpomassa!
Muut: Eeeeh~??!!


Miyuki: O__O
Nanami: Ihan totta? Nyyh, minäkin haluan D:
Arthur: Miten oikein ajattelit jaksaa syödä tuon kaiken suklaan yksin?
Sara: En jaksakaan! Siksi ajattelinkin jakaa tämän teidän kanssa ♥
Miyuki ja Nanami: Jee~! :3
Arthur: Ei kai vaan lisää suklaata... minä otan sitten sen yllätyksen!

***

Ostin ruohomunia viikolla ihan vaan varta vasten, että pystyin tekemään tällaisen ehkä hauskan pääsiäistarinan. Ja sainkin sen toteutettua! Kävin tänään äänestämisen jälkeen ostamassa vielä itselle tuollaisen vähän isomman suklaamunan ja sekin pääsi mukaan tarinaan. Tätä oli ihan hauska tehdä ja kuvata! Voitte tosin ignoorata taustat taas tällä kertaa...


Saran pääsiäismunassa riittää syötävää useammallekin hahmolle!

Sain tässä hiljattain pienen paketin Amiamilta, ja se sisälsi Saran päällä nähtävät raitapaidan ja valkoisen hameen sekä lisäksi kaksi pakettia hiuspantoja. Pantoja oli molemmissa pakkauksissa kaksi, ja ajattelin, että jätän toisen ihan paljaaksi ja koristelen toisen ruseteilla tms.



Miyukilla on nyt uusi keho koossa S/LL ja suurin osa vaatteista lakkasi mahtumasta päälle :D Tämä Pullip Suigintoun stock-asusta kähvelletty alusmekko sopii kuitenkin jokseenkin täydellisesti. Pullippien kamoissa on muitakin asuja, jotka istuvat ihan OK tälle keholle. Aiemmissa kuvissa nähdyt ylisöpöt lilat kissakengät ostin eBaysta, ja olinkin suunnitellut sellaisten hankkimista jo pidemmän aikaa.


Arthur on kyllä aivan ylisöpö! ♥ Minun on kyllä pakko hankkia seuraavaksi Azonen Aoto ja Yuta, kun ostan uusia nukkeja. Näitä ihania pikkupoikia on vaan pakko saada lisää!



***

Yritin vaihteeksi ottaa ryhmäkuvaa. Lopputulos:


DERP. Miksi ryhmäkuvien ottaminen nukeista on niin vaikeaa ><

Mutta kaikesta huolimatta, hyvää palmusunnuntaita kaikille! Ja muistakaa käydä äänestämässä, jos ette ole sitä vielä tehneet!

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Pikku noitia

Aloitetaan parilla Miun, joka sai hiljattain nimekseen Miyuki, kuvalla...



Minun oli tarkoitus ottaa enemmänkin kuvia, mutta ehdin ottaa vain muutaman kun kamerasta loppui akku :D

Nyt nuo stock-vaatteet eivät enää mahdu Miyukin päälle, sillä vaihdoin hänelle uuden S/LL -kokoisen vartalon, ja ne valtavat melonit eivät enää mahdu tuon puseron sisään 8D Onneksi pureneemoille kropan vaihtaminen on naurettavan helppoa, niin voin vielä vaihtaa vanhaan jos haluan näitä vaatteita nukella käyttää.


Mutta mitäs?


Amiamin vaihtuvissa mainoskorteissa on tällä hetkelllä tuollainen taikatyttönoitahärpäke.


Ja uusi nukkehan sieltä tulla tupsahti! :3 Majokko Sera tällä kertaa.

Sain palkkaa ja päätin investoida osan rahoista uuteen nukkeen. Minun piti ostaa joku ihan muu malli, mutta sitten Amiamin käytettyjen listalle ilmestyi myyntiin tämä ilmeisesti avaamaton Majokko Sera. Hinta oli paljon alhaisempi kuin mitä mallista tällä hetkellä yleisesti pyydetään, ja kyseessä on vieläpä suosikkini kaikista Seran julkaisuista, joita on muutenkin liikkeellä todella vähän. Pari päivää piti odottaa rahojen tuloa ja olin ihan paniikissa, että nukke ehtii myydä... Ei onneksi ehtinyt, ja sain ostettua sen itselleni!




Hymyilevä Sera on ihana! Seraa ei ole julkaistu kovin monta kertaa, ja suurimmilla osalla julkaisuista on sellainen myrtsisuu. Tämä noitatyttö on yksi harvoja hymyileviä julkaisuja, ja ehdoton suosikkimallini kaikista julkaistuista Seroista! Tykkään tosin paljon myös Otogi no Kuni -sarjan Sera of the Blue Gables -julkaisusta, mutta sen saatavuus on todella huonoa enkä ole löytänyt mallia tällä hetkellä myynnissä mistään.


Paketin takapuolella näkyvät myös muut EX Cute Family -sarjan hahmot. Niitä oli tämän nuken julkaisuhetkellä kuusi, mutta nyt niitä on jo paljon enemmän! Sera on Azonen virallisessa tarinassa EX Cute -nukkeperheen tyttöjen luokan puheenjohtaja. Sera on sittemmin saanut sarjaan omat sisarukset, kaksoset Tsukihan ja Soranen.


Taustapahvissa on kiva noitakuviointi. Minulla on myös Majokko Lien, jonka pahvissa oli sama kuviointi mutta eri värisenä.

Aiemmin ajattelin, että en ostaisi enempää kuin yhden nuken yhdestä sarjasta, mutta olen vähän luopunut tästä periaatteesta. Jos nukke miellyttää silmää enemmän kuin muut mallit, niin kannattaa mieluummin valita se kuin mennä jonkun sarja-ajattelun mukaisesti. Toisaalta Majokko Lienini on Azonen Limited -malli ja Sera tavallinen julkaisu, joten he ovat tavallaan eri sarjoista. Mutta esimerkiksi Otogi no Kuni -sarjassa on jo varmaan toistakymmentä nukkea, ja haluaisin siitä muitakin julkaisuja kuin jo omistamani Red Hood Koronin.


Hoito-opas, hahmovihkonen sekä rusettiviitta.



Muuta mukana tullutta tavaraa: lisäkäsiä, hattu, kirja, letteihin laitettavat rusetit ja kengästä irronnut rusetti sekä... silmälasien taitteluohje? :D Sain jostain syystä pelkän ohjeen, mutta laseja ei ollut mukana ollenkaan! Nukke ja tavarat vaikuttavat kyllä siltä, että paketti on korkeintaan avattu, joten en tiedä lasien kohtalosta enempää. Azonella on kyllä ollut tapana unohdella tavaroita nukkejensa pakkauksista, esimerkiksi monilta Himitsu no Hanazono Ninan omistajilta puuttuu nuken mukana tuleva alushame kokonaan.


Vihdoin ulkona paketista! Ja tarkennukset ihan missä sattuu...


Ilman essua. Asuun kuuluu viitan ja hatun lisäksi essu, mekko, alushame, pitkälahkeiset alushousut, kengät ja sukat.


Toisesta kengästä oli irronnut rusetti, pitäisi liimata paikalleen...

Raajojen irtoilu tuntuu muuten olevan joku tyyppivika tämän ikäisessä Azonen vanhemmassa Pure Neemo -kehossa. Majokko Lienilläni varsinkin toinen jalka tuppaa irtoilemaan reisikiinnikkeestä melko helposti, ja tällä Majokko Seralla kädet, varsinkin toinen, eivät meinaa pysyä kiinni torsossa! Ne menevät kyllä hyvin paikoilleen, mutta eivät pysy kunnolla kiinni. Jalat tällä ovat kyllä ihan tukevat ja kädetkin kyllä pysyvät jos niitä ei liikaa heiluttele. Mutta jos heiluttelun jälkeen ei muista tiukentaa, saattaa nukelta irrota käsi ihan omia aikojaan. Kaikki Azonen nukkien vartaloiden osathan ovat kyllä vaihdettavia ja näin ollen helposti irrotettavia, mutta ei niiden ihan noin helposti pitäisi irtoilla.


Hattu päässä, tosi söpö! ♥


Koko asussa. Tykkään näistä vaatteista paljon, varsinkin isot rusetit ovat söpöjä.


Vielä lähikuvassa.

Nukke sai nimekseen Sara, ja onkin tällä hetkellä ainut nukkeni, jolla ei ole vielä profiilia omalla osastollaan. Uusin nimittäin vihdoin kaikki nukkeprofiilit viikonloppuna. Nyt sekä Pullipeilla, BJD:illä että Azoneilla on omat sivut, ja kaikki kuvat ja muut tiedot on päivitetty. Joten käykäähän lukemassa, jos nukkekatraani kiinnostaa!

Seuraavaksi pitäisi suunnata johonkin kuvailemaan Saraa, jotta saisin hänestä parempia kuvia näytille. Myös Miyukin uutta kehoa voisi vähän kuvailla, se on nimittäin varsin mielenkiintoinen ilmestys :D Joten ensi kertaan!