torstai 25. tammikuuta 2024

Mahtisaapuminen

 Hei taas kaikille!

Parisen viikkoa takaperin pääsin operoimaan tämän pakettikasan kanssa!

Ja olihan tämä saapuminen aika mahtava, en muista että olisin aiemmin päässyt avaamaan näin montaa (isoa) pakettia kerralla!

Mandaraken paketit ovat itse itselleni tilaamiani joululahjoja, Amiamin paketit taas näitä perus kuukausittaisia figuuritilauksia ja muita. Näitä kaikkia ei siis ole tilattu samaan aikaan: Amiamin paketit lähetettiin niin paljon myöhässä, että ne ehtivät lopulta tulla suunnilleen samoihin aikoihin noiden muiden pakettien kanssa ja lopulta päädyin odottelemaan ja tullaamaan koko kasan samana päivänä. Ja kaikki paketit sitten myös tulivat minulle samana päivänä! Piti värvätä mies kantoavuksi, muuten en olisi saanut tuotua näitä kaikkia yksin kotiin (meillä ei ole autoa).

Aloitetaan tästä Mandaraken paketista! Amiamin paketteja en avannut kameralle, koska niissä tosiaan oli lähinnä figuureita ym. asioita, joista en postaile blogiin. Vilaus näistä tosin löytyy tämän postauksen lopusta!

Näkyy jo!

Siinä se nyt on! Samassa paketissa tuli myös pari Pokémon-aiheista krääsäjuttua, jotka ostin miehelleni.

Azonen Sahra's à la mode - Sahra ~meow×meow a・la・mode~, Shiro Neko ♥

Tämä tosiaan on jo neljäs Sahrani MUTTA tällä on erilainen naama kuin muilla, eli vähän vaihtelua porukkaan! Tämä tosiaan oli myynnissä Mandarkaen Sapporon liikkeessä tosi halvalla ja katselin sitä sieltä vähän väliä. Lopulta päätin ostaa, kun hinta ei tosiaan ollut kuin jotain 40 € luokkaa puuttuvan laatikon takia. Kaikki tavarat tulivat kyllä mukana vaihtokäsiä myöten, mutta niistä en ottanut erikseen kuvaa.

Ja nyt kun nukke on minulla, en voi käsittää, miten en ole halunnut hankkia tätä mallia jo aiemmin. Se on ihan käsittämättömän söpö! ♥ Asu on aivan ihana, silmien ja hiusten värikombo miellyttää ja tuo ilme on aivan ihastuttava! Yleensä en niin paljon pidä nukeista, joilla on suu auki, mutta tämä on ihan vastustamaton tapaus! Muiden omistajakuvissa se ei ennen herättänyt mitään ostohaluja, mutta nyt kun se on minulla, olen rakastunut ♥

Nimeä en ole vielä päättänyt mutta ideoita on! Stock-asuaan tämä tyttö ei tule ihan hetkeen vaihtamaan.

Toisen Mandaraken paketin sisällä näytti tältä!

Kaikki samassa kasassa, laatikon reunaa näkyy jo!

Pantsuja ei koskaan voi olla liikaa! Minulla olikin jo pulaa näistä.


Lisäksi paketissa oli tämä itselleni joululahjaksi ostama Ex☆Cute Family -  Azone Direct Store Sales ver., Otogi no Kuni/Little Maid Chisa ♥

Päätin ostaa itselleni joululahjaksi jonkun nuken (Sahran tilasin vasta kun olin jo hommannut tämän) ja valintani päätyi lopulta tähän Chisaan, koska minulla ei ollut vielä kyseistä hahmoa Pure Neemo -armejassani, pidän tästä versiosta eniten ja sain sen vieläpä hyvään hintaan! Tämä tosiaan on variaatio alkuperäisestä Little Maid Chisasta, joka näytti siis tältä! Sekin on kyllä tosi söpö, mutta en uskalla enää ostaa kampauksellisia nukkeja kampausten sotkeutumisen pelossa.

Tämän nuken avasin vasta myöhemmin paketistaan, mutta tässä muutama pakettikuva!




Söpö on! Tajusin muuten, että kaikki XS-kokoiset Pure Neemo -tyttöseni ovat vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä! Onneksi kaikilla on sentään aika erilaiset naamat ja sävyeroja hiuksista ja silmistä onneksi löytyy ^^' Tälle nukelle en ole keksinyt vielä nimeä tai hahmoa, mutta eivätköhän ne tule sieltä jossain vaiheessa!

Viimeisessä Mandaraken paketissa oli isoa kuplamuovia!

Kaksi erillistä pussia! Tuossa toisessa on Final Fantasy XIV -aiheinen viskilasi, jonka annoin vielä kaverilleni vähän myöhäiseksi joululahjaksi! :D Tälle lasille on siis olemassa pari, jonka ostin aikaisemmin syksyllä ja annoin ihan "viralliseksi" lahjaksi jouluna. Vähän kyllä harmitti kun en silloin löytänyt tätä toista lasia mistään järkevällä hinnalla! Sitten se ilmestyi myöhemmin myyntiin Mandarakeen ja saatoin tilata sen samaan kasaan näiden muiden tavaroiden kanssa ja sain kuin sainkin molemmat annettua lahjaksi, vaikka tämä toinen tulikin nyt vähän myöhässä.

Oman lahjani kaverilta sain vasta eilen, että ei hänkään ollut kuin sellaisen kuukauden myöhässä lahjansa kanssa... (okei, se oli tilattu jostain ja lähetyksessä ilmeisesti kesti)

Toisessa paketissa...

Tein kerrankin jotain järkevää ja tilasin pojille peruukkeja! Valitettavasti suurin osa noista oli oikeasti kokoa 8-9 ja turhan pieniä Taeyangien ja Isulien päähän :P Nämä siis myytin koossa 9-10/SD mutta koskaan ei voi tietää kun tuolta tilailee... no, moni sai silti uuden peruukin ja näistä pitäisi nyt vain ottaa kuvia näytettäväksi!

Syy miksi tein tämän koko tilauksen oli kuitenkin tuo Re-Mentin Ekinaka Sweets -setti! Tämä on aivan ihana mutta valitettavasti vanha sarja ja setit ovat tosi kiven alla. Tuo nimenomainen setti on suosikkini koko sarjasta ja olin yli-iloinen kun sain sen! Nyt pitäisi kyllä oikeasti joku päivä lavastella jotain Re-Menttieni kanssa, niin paljon kaikkea kivaa on tullut hankittua.

En malttanut olla ottamatta erikseen kuvaa tästä söpöstä FFXIV-aiheisesta ostoskassista, jossa tuli mukana ihana Fat Cat -pussukka!

Lopuksi vielä yhteiskuva koko kasasta! Se viskilasi taitaa puuttua tästä kuvasta ja samoin muutamat miehelleni ostamat Pokémon-krääsät, mutta kaikki oleellinen näkyy muuten tässä.

Amiamilta tuli figujen lisäksi muutama Pure Neemojen vaate sekä pienoismalli-Amiamin laatikoita! Nämä oli niin hassuja, että ne oli pakko laittaa tilaukseen :D

Noissa mustissa kapeissa paketeissa on kaksi miniatyyrikissaa, jotka ostin erästä nukkehahmoa varten. Luin kuitenkin myyntikuvauksen huonosti ja ne ovatkin itse koottavia pienoismalleja! D: Minulla ei ole mitään välineitä pienoismallien tekoon enkä ole niitä koskaan tehnyt, joten nämä jäävät kyllä nyt kasaamatta. Harmittaa, mutta minkäs teet! En viitsi lähteä osaamattomuuttani tärvelemään settejä. Ne kissat ovat vielä erittäin pieniä, joten niiden kokoaminen on todennäköisesti erittäin vaikeaa :P

Kunnon kuvia en valitettavasti ole vieläkään saanut otettua, mutta jatkamme varmaan taas piakkoin uusien saapumispostausten merkeissä! Eli nähdään taas pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti