lauantai 25. huhtikuuta 2015

Sleeping Beauty

Hei taas kaikki! Lukijoita on nyt tosiaan jo mahtavat 20! Hienoa! Ajattelin järjestellä jonkinlaisen pienen Giveawayn 50 lukijan kohdalla, joten katsotaan, päästäänkö koskaan sinne asti :D Mukavaa kuitenkin, että blogini on herättänyt ainakin jonkin verran kiinnostusta :3

Tosiaan, päivitän jo hyvinkin pian edellisen postauksen jälkeen. Edellisessä postauksessa ei tosin ollut mitään erityisen järkeviä kuvia, mutta nyt saatte kaksi pientä shoottia. Minulla oli tylsää, joten päätin vähän viritellä kuvauksia sisätiloihin. Pyörälle en ole edelleenkään saanut tehtyä mitään, joten ulkona kuvaaminen ei hirveästi inspaa. Olisi niin paljon helpompi pyöräillä eri paikkoihin kuvaamaan, kävelemällä ei oikein huvita lähteä : / Tiedän, olen laiska.

Ostin tuossa taannoin pienen paketin sekalaista nukkekamaa PullipSuomen foorumilta, ja paketti sisälsi muun muassa Pullip Regeneration Pajan ihanan unihaalarin. Siitä sain idean ottaa seuraavan pienen shootin Franista, asu tietysti yllään : )


Neiti on tainnut kirjoitella päiväkirjaa ennen nukkumaan menoa...


...eikä uni tietenkään tule ilman rakasta uni... pupua? Noita pehmoleluja tuli paketissa kaksi ja olen jo aika kiintynyt niihin, mitä ne sitten ovatkaan :D



Viimeiseen kuvaan olisi voinut vetää vähän enemmän tyynyä nuken pään alle : /


Tässä tuo söpö haalari kokonaisuudessaan. Tässä näkyy myös hyvin, miten hirveän harmaa ja kalpea ihonväri Franilla oikeasti on. Minulla on ollut jo pitkään aikeissa hommata tytölle uusi peruukki, mutta pitää miettiä tarkkaan, millaisen värin saan toimimaan parhaiten tuon värisen ihon kanssa.


Vielä tämä söpö lähikuva ♥

Myöhemmin tämän shootin jälkeen päätin vielä ottaa muutaman kuvan Aista. Lavastelin yhteen nurkkaan pientä olohuonetta Ikean huonekalusetin avulla, mutta loppujen lopuksi kuvissa näkyy pelkkä sohva.


Tämä stock-asun mukana tullut pupupehmolelu/laukku ei olekaan juuri kuvissa esiintynyt, mutta nyt sekin pääsi mukaan söpöilemään.



Ai kuuntelee pupun murheita :3



Loppuun vielä yksi pönötyskuva. Tykkään noista vaatteista Ailla ihan liikaa ♥ Muutenkin Ai taitaa olla suosikkini tällä hetkellä. Tykkään obitsusta, peruukki on kätevä ja Dalin kokoista nukkea on muutenkin näppärä käsitellä. En kuitenkaan hanki enää lisää Daleja, minusta Ai ja Reina riittävät minulle ihan hyvin. Nyt kun vielä saisin Reinallekin obitsun ja paremmin käsiteltävät hiukset niin voisin lelliä enemmän toistakin Daliani. Jatkuvasti takussa ja sotkussa oleva kiharapilvi ja ylilöysä stock-vartalo kun eivät oikein inspaa kuvaamaan.

Siinä tämänkertainen kuvasato. Ja lisäksi! Olen unohtanut sanoa tästä jo monta kertaa, mutta päivitin nukkien profiilit Nukkeprofiilit-sivulle. Tekstit ovat siellä nyt viisaammin ja tein pieniä muutoksia useimpien nukkien profiileihin (en kuitenkaan mitään merkittävää). Joten käykää toki katsomassa. Ensi kertaan!

2 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia taas, onnea kahdestakymmenestä lukijasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ja kiitoksia myös onnitteluista! Tästä se lähtee :D

    VastaaPoista