lauantai 14. lokakuuta 2023

Kesälomakuvia, osa 5

 Hei taas kaikille!

En ole jaksanut hetkeen päivittää blogia, mikä onkin johtanut siihen, että on jo lokakuu ja kesäkuvia on edelleen postaamatta... mutta näissä ei sentään ihan jouluun asti mene, kuten uhkasin! Tämä on toiseksi viimeinen postaus näitä eli tämän jälkeen tulee enää yksi. Lupasin kyllä seuraavaksi saapumispostausta, mutta panttaan sitä vielä vähän aikaa että saan nämä loput kesäkuvat nyt pois alta. Ja sitten ehkä päästään jo siirtymään uudempiin kuviin!

Nämä kuvat on otettu mökillä elokuun puolenvälin tietämillä (eli oikeastaan tarkalleen 2 kk sitten!) ja niissä esiintyvät Tara, Rangi ja Freya. Varsinkin Taralle ja Rangille nämä mökkimaastot sopivat niin hyvin!

Minulla ei muuten ole vieläkään yhtään sisaruskuvaa Tarasta ja Rangista D: Lisäksi ostin aiemmin kesällä Taralle upeat peuransarvet, mutta niistäkään ei ole vielä kuvaa. Ehkä odotan, että saan Rangille jotain samanlaista ja sitten voin kuvata niitä yhdessä.

Vähän ylivalottunut mutta kanervat (?) mätsäsivät niin hyvin Taran silmien väriin... huomiokaa myös Taran uusi peruukki, tämän piti alun perin mennä DD:lleni Rurikolle mutta laitoinkin sille eri peruukin ja Tara sai tämän. Taran vanha menikin sitten leikeltynä Junolle kuten aiemmista kuvista onkin jo nähty.













Tämä on käytännössä uusinta jostain viime vuoden kesän kuvasta :'D Silloin tosin oltiin vielä stock-peruukilla! Olen miettinyt silmien vaihtoa, mutta tämä look on niin kiva, että tuskin tulen sitä tekemään.
















Viimeisissä kesäkuvissa onkin sitten taas Azonen nukkeja! Nähdään taas pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti