maanantai 27. toukokuuta 2019

Ensimmäiset kesäfiilikset

Hei taas kaikille!

Toukokuun viimeistä viikkoa viedään, joten vielä on hyvin aikaa yhdelle postaukselle tämän kuun puolella!

Viime viikolla kävin porukoilla, joskin reissu koostui enimmäkseen kesämökin siivoamisesta ja muista hommista siellä. Oli kyllä mukavaa olla pitkästä aikaa yötä mökillä! Jospa tänä vuonna ehtisin mökkeilemään hieman enemmän kuin viime vuonna. Luonnollisesti otin muutaman nuken mukaan, mutta oli niin kuumaa ja kirkasta, etten jaksanut kuvailla kuin kahta niistä. Kameran eteen pääsivät Reina, jonka peruukin otsatukkaa trimmasin hieman lisää parturisakset ostettuani sekä Fuka, josta minulla ei ollutkaan mitään järkeviä kuvia otettuna.









Fukasta ei ollutkaan nyt kuin kolme kuvaa, muut eivät onnistuneet ja unohdin ottaa mukaan vaihtokäsiä - noilla nyrkkikäsillä ei poseerata hirveän fiksusti kuvissa. No jaa, onhan tässä koko kesä aikaa ottaa lisää kuvia nukesta : 'D

Seuraavat kuvat on otettu ihan meillä kotona porukoiden pihassa. Minulla oli mukanani myös Fiona ja Cassandra, jotka pääsivät kameran eteen kun kotiuduin mökiltä.


Leikkasin Fionan uuden peruukin otsatukkaa ihan reilusti lyhyemmäksi ja se näyttää nyt tosi söpöltä mielestäni! Tilasin Mandarakelta lisääkin peruukkeja, tosin kaikki käytettyjä, ja nyt en malta odottaa niiden saapumista!







Kämäinen koristeomenapuu oli tuottanut muutaman kukan ja pääsin ottamaan kivoja keväisiä kukkakuvia! Tai no ainakin tämän yhden : 'D Lähellämme täällä Joensuussa on kotieläinpiha, jonka pihassa on ihan jättimäinen omenapuu. Se ei harmikseni ole vaan vielä kukassa, mutta ehkä saisin siellä kukkakuvia jos se joskus puhkeaa kukkaan : P

Sitten Cassandraa! Näytin muuten tätä nukkea eräälle tutulleni viime viikolla. Hänen mielestään nukke käyttää ihan Cassandralta, joten ilmeisesti tein hyvän nimivalinnan!




Cassandra ja hortensiat. Niin söpö nassu! ♥ Kukatkin ovat kyllä kivoja : D



Siinä olivat tämänkertaiset kuvat! Tällä viikolla alkaakin sitten PullipSuomi -foorumin perinteinen kesäkuvahaaste, johon aion yrittää osallistua aktiivisesti! Eli näette sitten varmaan jatkossa säännöllisesti kuvia täällä bloginkin puolella.

Toivotan onnea kaikille viikonloppuna koulusta valmistuville! Itse pitäisi siirtyä nyt gradun pariin, jotta joskus valmistuisin itsekin ^^'

1 kommentti:

  1. Cassandra on ehkä suloisin nukke ikinä! Ja tuo hempeä asukin sopii hänelle kuin valettu.
    Tsemppiä gradun tekemiseen!

    VastaaPoista