keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Straight from Baker Street


Palasin eilen pääsiäislomalta vanhempieni luota kotiin Joensuuhun. Tänään tullessani yliopistolta minua odotti tällainen paketti! :3

Olin arvellut paketin jäävän tulliin, mutta onneksi se oli livahtanut ohi ja sain sen käsiini noin viikossa.


Avasin paketin ja sisältö näytti varsin heikosti pakatulta, pelkäsin laatikon jo heittelehtineen ympäriinsä postissa D: Mutta laatikko olikin kuplamuovitettu ja teipattu paketin pohjapahviin, jossa se oli tukevasti kiinni. Huh!


Ja Azonen Aotohan se sieltä tulla tupsahti! ^^

Olinkin jo parissa edellisessä postauksessa maininnut, että haluan ehdottomasti lisää Azonen XS-kokoisia poikanukkeja. Tilaisuus hankkia sellainen tuli ennätysvauhtia vastaan, kun Mandaraken Sahra-haaraliike (tai oikeastaan varasto) alensi yllättäen joidenkin myynnissä olleiden nukkiensa hintoja, myös tämän Aoton. Aoton kohdalla hinta oli puolet aikaisempaa alhaisempi, ja siinä sitten riittikin jännitettävää, että ehdinkö ostaa nuken ennen jotakuta toista ennen kuin saan rahaa. Mutta onneksi ehdin, ja sainkin pojan lopulta hyvään hintaan itselleni!


Rakastan tätä hiusten ja silmien väriyhdistelmää ♥ Tämä malli on jo vähän vanhempi ja kohtalaisen hankalasti saatavilla.


Vielä paketissa...


Laatikon takapuoli näyttää tältä! Nukelta puuttuvat kuvassa näkyvät hattu ja suurennuslasi. Ehkä sen takia hintaakin oli lopulta alennettu reilusti...


Vihdoin poistettuna pakkauksesta ja niin hirveän söpö! ♥


Kengät jalassa. Nuo kengät ovat aivan hervottoman kokoiset, niiden sisään mahtuisi varmaan kolme Aoton jalkaa O_O Pienellä yrittämisellä saisin ne varmasti menemään Taeyangille! Valmistajan mielestä isot kengät ovat varmaan söpön näköiset. Olen törmännyt muihinkin nukkeihin, joilla mukana tulevat kengät ovat aivan törkeän isot nuken kokoon tai sen jalan kokoon nähden.


Vaatteet ovat yksinkertaiset mutta mielestäni tosi kivat!


"Welcome to the madness"


Sitten piti jo päästä riisumaan poloinen >:D Ajattelin, että mustat vaatteet olisivat värjänneet jalat pahastikin, mutta eipä noissa juuri mitään näy. Kroppa on vähän vanhempaa mallia, uudessa on liikkuvammat olkanivelet.


Tässä näkyy vielä mukana tulleet vaatteet kiinnostuneille. Kravatti on huomattavasti helpompi ja järkevämpi kiinnittää kuin Arthurin asun vastaava.


Lehtisessä on söpö kuva nukesta...


...hoito-oppaassa puolestaan Angelic Sigh III Lienin kuva. Uudemmissa on ollut yleensä Sahran kuva.

En ole vielä päättänyt uudelle tulokkaalle nimeä, mutta olen ajatellut Kaitoa! Tälle Aotolle pitää toki hankkia vielä Yuta kaveriksi, mutta katsoo milloin sen saa toteutettua. Olen ostanut nyt niin monta uutta Azonea tässä lyhyen ajan sisään, että pidän varmaan vähän taukoa näiden nukkien ostelusta ^^'

Seuraavassa postauksessa pääsiäislomalla ottamiani kuvia, joten ensi kertaan~!

3 kommenttia:

  1. Voi muten suloinen (vai pitäisikö sanoa komea? :'D ) uusi herrasi on!❤
    Tuo asusetti on todella kiva, vaikka nuo isot kengät ovatkin hieman hämmentävät.

    VastaaPoista
  2. Nuoriherra itse varmaan preferoisi komeaa, mutta suloinen käy oikein hyvin! >:D
    Isot kengät ovat kyllä aika hämmentävät! Muistaakseni Pullip-perheessä Isul Vesselle oli sellainen nukke, jonka kengät olivat oikeasti Taeyang-kokoa O_O Ja Isulilla on aika pieni jalka...

    VastaaPoista
  3. Minustakin suloinen kuvaa tuon pojan olemusta oikein hyvin :) Tekisipä mieli itselläkin noin ihastuttavaa nukkea!

    VastaaPoista