maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden kylmin päivä

Moikka taas! Mitenkäs ihmisten joulunvietto sujui? :3 Itse olen lähinnä keskittynyt laiskotteluun kotona suklaakonvehtien ja Pokémon Alpha Sapphiren parissa. Parin päivän päästä onkin jo vuodenvaihde, jota juhlistan poikaystäväni seurassa. Saa nähdä keksimmekö mitään järkevää tekemistä vai keskitymmekö lautapelien pelailuun sipsikulhojen äärellä :D

Kuten postauksen otsikosta saattoi jo päätellä, tänään on vuoden kylmin päivä. Viime päivät ovat olleet täälläkin aika kylmiä, ja melkein joka päivä on ollut vähintään -10 astetta pakkasta. Eilen oli nätti ilma, mutta jotenkin en jaksanut lähteä ulos kuvaamaan. Tänään oli sitten noin -5 astetta kylmempää kuin eilen, mutta ulos oli pakko lähteä mikäli halusin saada ihanat pakkas- ja lumikuvat otettua. Joten siirrytään seuraavaksi niiden pariin! Kuvat on taas otettu pihallamme ja niissä esiintyvät Aurora, Yuri sekä Fran, jonka nappasin linssin eteen hetken mielijohteesta.









Pahoittelen yksipuolisia asentoja jne. mutta -18 asteen pakkasessa kahdet lapaset käsissä ei pysty ihmeisiin. Olen muuten itse tyytyväisin noihin kahteen ensimmäiseen Roryn kuvaan. Lumiset maiset sopivat Roryn tämänhetkiseen tyyliin todella hyvin. Olen myös ihan rakastunut Franin luomiin ja ylipäätään ilmeeseen silmät kiinni. Hän on niin kaunis ♥

Aion vielä postata luultavasti uuden vuoden aattona jonkinlaisen uudenvuodenjuhlistuskuvan tai mahdollisesti jonkun pienen kuvatarinan aiheeseen liittyen, mietin vielä minkälaisen idean toteutan, mutta se on luvassa seuraavaksi. Vuodenvaihteen jälkeen voittekin sitten odotella Nukkevuosi 2014 -summausta :3

1 kommentti:

  1. -18 astetta! Hui! o_o Menin kerran kuvaamaan nukkeani lähimetikköön -12 asteen säässä, enkä kyllä mene toiste XD Sormet oli ihan kohmeessa ja nenä vuoti ja sitten kun aina vahingossa hönkäilit kameran linssin huuruun.
    Mutta kyllähän noista pakkaspäivien kuvista tulee nättejä :)

    VastaaPoista